Dissosiatiiviset oireet ja tilat

Lievät dissosiatiiviset oireet ovat hyvin tavallisia. Niitä voi ilmetä esimerkiksi silloin, kun ihminen ajaa autoa pitkään. Hän voi suoriutua liikenteessä moitteettomasti ja samalla ajatella aivan muita asioita. Tällöin toiminta ja havainnointi (auton ohjaaminen) ja osa ajattelusta lohkoutuvat toisistaan erilleen.

Tavallisia harmittomia dissosiatiivisia tilanteita ovat päiväunelmiin vaipuminen, taide-elämykseen uppoutuminen tai ääriponnistuksissa kehon kokeminen konemaisena. Hieman voimakkaampia mutta silti normaaleja dissosiatiivisia oireita esiintyy usein unen ja valveen rajamailla, stressitilanteissa, läheisen ihmisen kuoleman jälkeen, päihtyneenä tai voimakkaan emotionaalisen kokemuksen yhteydessä.

Dissosiatiivisten oireiden yhteydessä puhutaan usein niin sanotuista depersonalisaatio- ja derealisaatio- oireista. Niissä henkilö kokee jonkinlaisen epäjatkuvuuden todellisuudessa, havainnoissaan tai kokemuksessa itsestään. Lue lisää näistä oireista erillisestä artikkelista. Lyhytkestoisina nämä oireet ovat kohtalaisen tavallisia.

Hypnoosissa luodaan tarkoituksellisesti dissosiatiivinen tila. Ihmistä ei voida vaivuttaa hypnoosiin vastentahtoisesti, mutta hypnoosia hyödynnetään ainakin sosiaalisen jännityksen oireiden hallinnassa, huippu-urheilussa ja päihdevieroituksessa. Esimerkiksi tupakan vieroitusoireiden sietäminen onnistuu helpommin, jos hankala tunne saadaan eristetyksi ja ohitetuksi.

Traumaattisissa tilanteissa turvattomuus ja avuttomuus ylittävät ihmisen psyykkisen sietokyvyn. Silloin ihmisen mieli puolustaa itseään monin tavoin, joskus luomalla dissosiatiivisen tilan. Lyhytkestoisena se palvelee ihmisen psyykkistä selviytymistä, mutta pitkäkestoisena se sitoo henkisiä voimavaroja ja altistaa muulle psyykkiselle sairastamiselle. Dissosiatiivinen häiriö ei ole traumaattisen kokemuksen rakentavaa psyykkistä työstämistä, vaan pikemmin osoitus tilanteen lukkiutumisesta.

Dissosiatiiviset häiriöt: dissosiatiivinen muistinmenetys, dissosiatiivinen identiteettihäiriö ja depersonalisaatiohäiriö

Jos dissosiatiiviset oireet säilyvät pitkään ja tuottavat haittaa, puhutaan dissosiatiivisesta häiriöstä. Näistä tavallisin on dissosiatiivinen muistinmenetys. Se liittyy usein traumaattisiin tapahtumiin. Ihmisen on silloin vaikea palauttaa sietämättömän ääritilanteen tapahtumia mieleensä, vaikka muisti toimisi muuten hyvin. Häiriön alamuotona voidaan pitää dissosiatiivista pakkovaellusta eli niin sanottua fuugaa, jossa ihminen tyypillisesti vain poistuu paikalta, kun jotakin hirvittävää on tapahtunut.

Harvinaisempia ovat dissosiatiivinen identiteettihäiriö ja depersonalisaatiohäiriö. Dissosiatiivisessa identiteettihäiriössä ihmisellä on ikään kuin kaksi erillistä persoonallisuuden aluetta tai tilaa, jotka vaihtelevat yleensä äkillisesti. Se ei tarkoita sitä, että ihmisellä olisi kaksi täysin omillaan toimivaa persoonallisuutta, vaan pikemminkin sitä, että ihmisen persoonallisuus on pilkkoutunut rikki. Tällöin identiteetti, muisti ja tietoisuus eivät toimi saumattomasti yhdessä. Ilmiö sekoitetaan helposti lukuisiin muihin häiriöihin, kuten vaikeisiin persoonallisuushäiriöihin tai skitsofreniaan, jotka ovat paljon tavallisempia. Kaikissa näissä häiriöissä esiintyy joskus äkillisiä tunnetilojen vaihteluita. Toki on myös mahdollista, että edellä mainittuja häiriöitä esiintyy yhtä aikaa samalla ihmisellä. Yleensä dissosiatiivisen identiteettihäiriön taustalta löytyy lapsuudessa koettua seksuaalista hyväksikäyttöä tai muuta vakavaa kaltoinkohtelua.

Depersonalisaatiossa ihminen kokee itsensä koko ajan epätodelliseksi, konemaiseksi, ikään kuin olisi vieraantunut itsestään tai katselisi itseään elokuvasta. Lyhytkestoisena oireena tämä on hyvin tavallinen esimerkiksi paniikkikohtauksen aikana, päihtymystiloissa tai unen ja valveen rajamailla. Jos oire on pysyvä ja tuottaa haittaa, voidaan puhua depersonalisaatiosta häiriönä, joka tosin on varsin harvinainen ilman muita psykiatrisia häiriöitä.

Dissosiatiivisia häiriöitä on arvioitu olevan noin 3 %:lla suomalaisista. Ne eivät yleensä johda mihinkään hoitoon. Psykiatrisista potilaista jopa noin kuudesosalla on jokin dissosiatiivinen häiriö.

Toiminnallisia kouristuksia (”pseudoepilepsiaa”) eli epilepsian kaltaisia kohtauksellisia oireita pidetään usein dissosiatiivisina. Tulevassa tautiluokituksessa (ICD-11) ne tullaankin luokittelemaan dissosiatiivisten häiriöiden joukkoon. Vaikka toiminnallinen kouristus muistuttaa ulkoisesti epilepsiaa, neurologi pystyy erottamaan nämä helposti. Tilannetta voi hankaloittaa se, että on potilaita, joilla esiintyy kummankin tyyppisiä kouristuksia.

Dissosiaatiohäiriöiden itsehoito

Lyhytkestoiset satunnaiset dissosiatiiviset oireet ovat yleensä normaaleja, eivätkä ne välttämättä ole edes haitallisia. Jos oirehdinta tuntuu häiritsevältä ja aaltoilee, kannattaa seurata, löytyykö oireille altistavia tekijöitä. Säännöllinen vuorokausirytmi, hyvään uneen panostaminen, päihteiden välttäminen ja stressitekijöiden purkaminen todennäköisesti tuovat helpotusta. Jos ihmisellä on muita psykiatrista hoitoa vaativia ongelmia, niiden hoito yleensä auttaa vähentämään dissosiatiivisia oireita.

Omaiset saattavat joutua tilanteisiin, joissa dissosiatiivisista oireista kärsivä henkilö tekee tai sanoo jotakin, mitä hän ei enää vähän ajan kuluttua muista lainkaan. Asiasta väittely ei yleensä auta, mutta omaisten ei pidä tinkiä myöskään omasta todellisuudentajustaan. Asian voi todeta ääneen, mutta jos keskustelu ei johda eteenpäin, on kokemukseen hyvä suhtautua silti empaattisesti.

Dissosiaatiohäiriöiden hoito

Hoitoon tai arvioon kannattaa hakeutua, jos oireista on haittaa ja aina, jos epäillään varsinaista dissosiatiivista häiriötä. Tarkka diagnoosi vaatii käytännössä psykiatrin arvion.

Dissosiatiivisten häiriöiden tärkein hoitomuoto on psykoterapia. Tavoitteena on, että ihminen voisi kohdata vaikeisiin traumaattisiin kokemuksiin liittyneet muistot ja tunteet, esimerkiksi jakamalla ne toisen ihmisen kanssa, kuten psykoterapiassa. Samalla muistoille syntyy merkitys ja paikka nykypäivän elämässä. Niin ympäristön kuin hoitosuhteenkin on oltava turvallinen ja luotettava.

Hoito onnistuu vain, jos potilasta ei pakoteta ajattelemaan jotakin vastoin tahtoaan. Tästä syystä erilaisten kemiallisten, muistia muokkaavien aineiden käyttö on ongelmallista. Psykoosilääkkeet eivät usein poista dissosiatiivisia oireita, paitsi latistamalla tunne-elämää. Psyykenlääkkeitä tosin kannattaa käyttää, jos potilaalla on samaan aikaan muita psykiatrisia häiriöitä. Esimerkiksi masennus on dissosiatiivisista oireista kärsivillä tavallista.