Tausta

Näpistelyhimo eli kleptomania on impulssikontrollin häiriö, joka kuuluu käytös- ja hillitsemishäiriöiden ryhmään yhdessä pelihimon, tuhopolttohimon, karvojennyppimishäiriön ja toistuvien raivokohtauksien oireyhtymän kanssa. Kyseessä on varastamispakko, joka eroaa sellaisesta suunnitellusta tai impulsiivisesta varastamisesta, jonka motiivina on saada taloudellista voittoa. Myymälävarkaista vain noin 5 %:n on arvioitu kärsivän kleptomaniasta.

Varastamisen vimmasta on kuvauksia jo antiikin Kreikasta. 1800-luvulla pohdittiin, olisiko ongelmalla jotain seksuaalista taustasyytä. Tautiluokitukseen kleptomania otettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1952.

Kleptomanian esiintyvyys

Kleptomaniasta on vielä suhteellisen vähän tutkimustietoa. Kleptomanian syy on tuntematon eikä sen esiintyvyydestä ole tarkkaa tietoa. Sitä pidetään harvinaisena, mutta alidiagnosoituna häiriönä, jota on väestössä noin 0,3–0,6 %:lla ihmisistä. Psykiatristen potilaiden joukossa kleptomaniaa on havaittu useammin, 3–9 %:lla. Naisilla kleptomaniaa esiintyy noin kolme kertaa enemmän kuin miehillä. Syytä tähän ei tiedetä.

Kleptomanian riskitekijät

Ympäristöön liittyviä kuormitustekijöitä ja heikkoa negatiivisten tunnetilojen sietokykyä pidetään keskeisinä kleptomaniaa laukaisevina tekijöinä. Kleptomaniaan liittyy häpeää ja elämänlaadun heikkenemistä. Suurella osalla kleptomaniasta kärsivistä on kuitenkin säännöllinen työ ja säännölliset tulot.

Kleptomaniaa on pidetty impulssikontrollin häiriönä, mutta sitä on yritetty ymmärtää myös pakko-oireisena häiriönä ja toiminnallisena riippuvuutena. Kleptomaniaan liittyy usein muita psykiatrisia häiriöitä, joista tavallisimpia ovat päihderiippuvuus, mielialahäiriö tai muu impulssikontrollin häiriö. Samanaikainen pakko-oireinen häiriö tai samanaikainen syömishäiriö sekä varastamiseen liittyvä voimakas jännityksen tunne saattavat lisätä kleptomanian vaikeusastetta.

Kleptomanian oireet

Kleptomaniassa henkilö on toistuvasti kyvytön vastustamaan pakonomaisia yllykkeitä varastaa esineitä, joita hän ei tarvitse henkilökohtaiseen käyttöön eikä hyötyäkseen rahallisesti. Varastamisen kohteena ovat yleensä arjen käyttöesineet, esimerkiksi vaatteet. Varastamisen tarve on vahva ja pakonomainen, siihen liittyy kasvavan jännityksen tunne ennen tekoa ja sitä seuraa tyydytyksen tunne toiminnan aikana ja välittömästi sen jälkeen. Varastaminen tapahtuu yksin. Varastamisten välillä henkilö kokee ahdistusta, epätoivoa ja syyllisyyttä. Varastetut esineet hän saattaa antaa tai heittää pois.

Kleptomanian kulussa on yksilöllisiä eroja. Yleensä varastelu alkaa jo nuoruudessa. Joillakin varastelun jaksot ovat lyhyitä, joillakin pitkiä, joillakin varastelu jatkuu vuosien ajan.

Kleptomanian hoito

Kleptomaniaan liittyvä häpeä voi estää avun hakemista. Tärkeää on tukea henkilöä ongelman myöntämisessä ja avun hakemisessa. Uuden mielekkään toiminnan aloittaminen tai yhteisen harrastustoiminnan käynnistäminen voi auttaa vastustamaan pakonomaista tarvetta varastaa. Hoitoa, joka olisi kohdennettu juuri kleptomaniaan ei vielä ole ja tutkimusnäyttöä hoidosta on toistaiseksi vähän. Apua on kuitenkin saatavilla. Psykoterapiasta ja etenkin kognitiivisesta psykoterapiasta voi olla apua. Kleptomanian parempaan tunnistamiseen ja muiden samanaikaisten psykiatristen häiriöiden hyvään hoitoon on syytä panostaa.

Kleptomanian hoitoon on kokeiltu lääkkeitä, joita käytetään pakko-oireisessa häiriössä, mielialahäiriöissä ja päihderiippuvuudessa. Mielialalääkkeistä, mielialan tasaajista tai naltreksonista saattaa olla apua.

Syyntakeisuus

Kleptomania tarkoittaa syyllistymistä toistuvaan lainvastaiseen toimintaan ja siten suuri osa näpistelyhäiriöstä kärsivistä joutuu jossain vaiheessa pidätetyksi. Rangaistuksen mittaamisessa kleptomania on kuitenkin vain harvoin ja vain joissakin maissa otettu huomioon tuomiota alentavana seikkana. Pakonomaiseen varasteluun syyllistyvä henkilö on tietoinen siitä, että hän tekee kiellettyjä tekoja ja hänen on katsottu olevan vastuussa teoistaan. Suomessa kleptomaniaa ei ole pidetty syyntakeisuutta alentavana tekijänä.