Magnesium on keskeinen tekijä sadoissa aineenvaihdunnan tapahtumissa. Sitä on elimistössä 20–28 grammaa. Puolet magnesiumista on solujen sisällä ja lähes puolet sitoutuneena luustoon. Veressä elimistön magnesiumista on vähemmän kuin 1 %. Veriplasman magnesiumpitoisuus (viitearvot) on 0,7–1,0 mmol eli 17–24 milligrammaa litrassa.

Magnesiumin yleinen saantisuositus on 310–420 milligrammaa, miehillä lähempänä alueen ylärajaa, naisilla lähempänä alarajaa. Suomalaiset saavat magnesiumia eniten viljavalmisteista, muista kasviksista (peruna, hedelmät, marjat), juomista (kahvi ja mineraalivesi) ja maitovalmisteista.

Munuaiset osallistuvat elimistön magnesiummäärän säätelyyn. Jos magnesiumia saadaan paljon, sitä erittyy tavallista enemmän virtsaan.

Magnesiumin puute (hypomagnesemia)

Koska magnesiumia on lähes kaikissa elintarvikkeissa, terveellä ihmisellä ravinnosta johtuva magnesiumin puutostila on erittäin harvinainen. Sen sijaan suoliston imeytymishäiriön, esimerkiksi vaikean keliakian, yhteydessä magnesiumin imeytyminen suolesta voi olla niin vähäistä, että kehittyy puutostila.

Useimmiten magnesiumin puutoksen syynä on sen lisääntynyt poistuminen elimistöstä. Magnesiumia menetetään virtsaan runsaiden nesteenpoistolääkkeiden käytön aikana, pitkään jatkuneen alkoholin käytön seurauksena tai diabeteksessa silloin, kun huonon sokeritasapainon vuoksi virtsamäärät ovat suuria. Pitkällisessä ripulissa ja joidenkin suoliavanteiden yhteydessä magnesiumia voi poistua suuria määriä ulosteiden mukana.

Magnesiumin puutetta on kuvattu tehokkaiden happolääkkeiden ns. protonipumpun estäjien pitkäaikaisen jatkuvan käytön (yli 3 kuukautta) yhteydessä. Haitan yleisyyttä ei tunneta, se lienee varsin harvinainen.

Magnesiumin puutokseen liittyy väsymystä, oksentelua, lihasnykinää, vapinaa ja vaikeissa tapauksissa kouristelua. Puutoksen toteaminen on usein hankalaa. Pienentynyt veren magnesiumpitoisuus viittaa puutokseen, mutta puutoksen vallitessa veriarvo voi olla normaali, sillä solujen sisällä vallitseva puutos ei aina näy veressä. Magnesiumin puutokseen liittyy yleensä myös liian alhainen kaliumpitoisuus ja kalsiumaineenvaihdunnan häiriöitä.

Lievää magnesiumin puutosta voidaan hoitaa suun kautta otettavilla valmisteilla (esim. Magnesia®-maito, Emgesan®- tai Miral®-tabletit). Vakavampaa magnesiumin puutosta hoidetaan sairaalassa antamalla tiputuksena suonensisäisesti magnesiumia. Puutoksen taustalla oleva sairaus tai tila pyritään luonnollisesti hoitamaan. Suun kautta nautittuja magnesiumvalmisteita voidaan käyttää pitkäaikaishoidossa, jos magnesiumin liiallista menetystä ei pystytä estämään.

Liikaa magnesiumia (hypermagnesemia)

Elimistön liiallinen magnesiummäärä on erittäin harvinainen. Liikaa magnesiumia ei elimistöön kerry terveelle ihmiselle ravinnon tai suun kautta nautittujen magnesiumvalmisteiden yhteydessä. Poikkeuksena ovat munuaisten vajaatoimintaa sairastavat sekä hyvin iäkkäät, joilla magnesiumvalmisteet voivat haitallisesti suurentaa magnesiumin veripitoisuuksia.

Joskus suonensisäisten ravitsemushoitojen yhteydessä elimistön magnesiumpitoisuus veressä saattaa suurentua liiallisesti.

Magnesiumin lääkkeellinen käyttö

Joissakin sairauksissa magnesiumia annetaan suonensisäisesti, vaikka selvää puutosta ei olisi todettu. Näitä sairauksia ovat esimerkiksi raskausmyrkytys, eräät sydämen rytmihäiriöt ja vaikea astmakohtaus. Niissä magnesiumilla on todettu olevan osuutta oireiden syntyyn ja magnesiumhoidolla hoitotulos on parempi.

Monissa muissa sairauksissa, esimerkiksi kohonneessa verenpaineessa, sepelvaltimotaudissa, aivoverenkiertohäiriöissä, päänsäryssä ja muussa kroonisessa kivussa, on epäilty magnesiumin puutoksella olevan osuutta oireisiin tai todettuihin muutoksiin. Lukuisissa hoitotutkimuksissa ei näissä sairauksissa magnesiumista ole kuitenkaan todettu olevan merkitsevää hyötyä.

Magnesiumvalmisteita käytetään yleisesti suonenvedon (lihaskramppien) estämiseen, mutta niiden tehoa ei ole varmistettu pätevillä tutkimuksilla.

Kirjallisuutta

  1. Magnesiumin puutos. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 11.7.2018.
  2. Mutanen M, Voutilainen E. Magnesium. Kirjassa Aro A, Mutanen M, Uusitupa M (toim.) Ravitsemustiede. Kustannus Oy Duodecim 2005, s. 194-196.
  3. Tallgren M. Magnesium ja sen häiriöt. Kirjassa Alahuhta S, Ala-Kokko T, Kiviluoma K, Ruokonen E, Silfvast T (toim.). Peruselintoimintojen häiriöt ja niiden hoito. Kustannus Oy Duodecim 2016.