Yleistä

Sopiva kaliumpitoisuus elimistössä on välttämätön solujen normaalille toiminnalle. Suurin osa elimistön kaliumista on solujen sisällä. Veriplasmassa kaliumia on vähäisempi määrä (0,15 g litrassa), mutta sen merkitys ihmisen koko aineenvaihdunnalle on suuri.

Laboratoriomittauksessa veren kaliumpitoisuus ilmoitetaan millimooleissa litraa kohden (mmol/l). Viitearvot ("normaaliarvot") ovat 3,3–4,9 mmol/l (eri laboratorioilla viitearvojen vaihteluväli voi hieman vaihdella). Elimistö pyrkii säätelyn avulla pitämään veren kaliumarvon jatkuvasti normaaleissa rajoissa. Tärkein säätelijä ovat munuaiset, jotka tarvittaessa vähentävät tai lisäävät kaliumin erittymistä virtsaan.

Jos veriplasman kaliumpitoisuus on alle 3,3 mmol/l, se on liian pieni. Tilaa kutsutaan hypokalemiaksi. Hypokalemia on vaikea, kun kaliumarvo on alle 3,0 mmol/l. Liian alhaisen kaliumpitoisuuden syy täytyy aina selvittää.

Hypokalemian syyt

Hypokalemian syynä on yleensä aina lisääntynyt kaliumin menetys elimistöstä. Yleisin syy on nesteenpoistolääkkeiden eli diureettien käyttö. Lääkkeen vaikutuksesta kaliumsuolaa poistuu tavallista enemmän virtsaan. Näiden lääkkeiden käyttäjien kaliumarvoja seurataan verikokein. Kaliumia voidaan menettää myös runsaiden oksennusten ja ripuliulosteiden yhteydessä.

Kaliumin saanti on normaalisti turvattua, koska ihminen saa ravinnosta aina runsaasti kaliumia. Yksipuolisetkaan ruokailutottumukset eivät yksinään johda liian vähäiseen kaliumin saantiin. Ainoastaan vaikeassa aliravitsemuksessa, esimerkiksi anoreksiassa, hypokalemia voi syntyä liian alhaisen kaliumin saannin seurauksena.

Harvinaisempia syitä on suolahormonin liikatuotanto lisämunuaisista (hyperaldosteronismi), jolloin kaliumia poistuu virtsaan ja myös verenpaine kohoaa. Samantapainen tilanne kehittyy joillekin ihmisille lakritsin syönnin yhteydessä. Myös joihinkin muihin harvinaisiin lisämunuaisen sairauksiin voi liittyä matala kaliumpitoisuus.

Jos potilas saa sairaalassa suonensisäistä nestehoitoa, hänelle kehittyy kaliumin puute, elleivät annetut nesteet sisällä riittävästi kaliumia. Nestehoitopotilaan kaliumarvoja seurataan säännöllisesti, ja kaliumin määrää nesteissä säädellään niiden mukaan.

Hypokalemian oireet

Lievä hypokalemia ei yleensä aiheuta oireita, mutta saattaa altistaa sydämen rytmihäiriöille. Vaikea hypokalemia on vaarallinen tila. Siihen liittyy muun muassa voimattomuutta, lihasheikkoutta ja ummetusta sekä sydämen rytmihäiriöitä.

Hypokalemian hoito

Veren pienen kaliumpitoisuuden syy pitää aina selvittää. Tarvittaessa syyn selvittämiseksi tehdään erityisiä veri- ja virtsatutkimuksia: mitataan myös muiden veren suolojen pitoisuuksia, kaliumin erittyminen virtsaan ja tarvittaessa lisämunuaishormonien määrä veressä.

Hoidossa pyritään aina poistamaan tai hoitamaan hypokalemian aiheuttanut syy.

Lievää hypokalemiaa hoidetaan kaliumtableteilla, jotka sisältävät kaliumkloridia. Käytetty annos on yleensä 2–4 grammaa päivässä. Vaikeaa hypokalemiaa hoidetaan sairaalassa antamalla kaliumliuosta suoraan laskimoon.

Ehkäisy

Nesteenpoistolääkkeitä (diureetteja) käytettäessä kaliumin puutetta voidaan ehkäistä käyttämällä samaan aikaan kaliumtabletteja. Toinen mahdollisuus on käyttää nesteenpoistolääkkeitä, joihin on lisätty kaliumia säästäviä aineosia (triamtereeni tai amiloridi). Näitä lääkkeitä kutsutaan kaliumia säästäviksi diureeteiksi.

Runsas lakritsin ja salmiakkien käyttö aiheuttaa joillekin henkilöille hypokalemiaa ja verenpaineen nousua.

Kirjallisuutta

  1. Matikainen N. Hypokalemia. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 28.4.2023.
  2. Ukkola O. Hypokalemia. Kirjassa Alahuhta S, Alakokko T, Kiviluoma K, ym.toim. Nestehoito. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2006, s. 90–92.