Yleistä

Tytöillä ja nuorilla naisilla anoreksia ja sitä muistuttavat lievempioireiset syömishäiriöt ovat yleisiä. Joka kymmenes nuori nainen on kärsinyt tämän tyyppisestä syömishäiriöstä varhaisaikuisuuteen mennessä. Hoidon piirissä olevista syömishäiriöpotilaista noin 10 prosenttia on poikia tai miehiä. Häiriö alkaa yleensä nuoruusiässä, ja osalla oireilu on pitkäaikaista.

Anoreksian syyt

Anoreksian syyt ovat monitekijäiset. Anoreksia on yleisempi naisilla kuin miehillä. Perinnölliset tekijät, traumaattiset kokemukset ja kokemukset, jotka lisäävät negatiivista kuvaa omasta kehosta lisäävät alttiutta sairastua anoreksiaan. Länsimainen kulttuuriympäristö ja siihen liittyvä laihuutta ihannoiva kulttuuri lisäävät sairastumisalttiutta. Myös persoonallisuuden vaativat ja pakko-oireiset piirteet, heikko itsetunto ja negatiivinen itsearviointi ovat sairastumisen riskitekijöitä.

Tietyt harrastukset ja ammatit, joissa vaaditaan laihuutta voivat lisätä riskiä anoreksian syntyyn (esim. mallin työ, balettitanssi, voimistelu tai taitoluistelu).

Anoreksian oireet

Anoreksia voi alkaa vähäisestä laihdutusyrityksestä tai pyrkimyksestä terveelliseen ravitsemukseen, mikä riistäytyy hallitsemattomaksi syömättömyyskierteeksi. Ruumiinkuvan häiriön seurauksena anoreksiaa sairastava kokee itsensä suurempana kuin mitä on ja pelkää painon nousua. Tuloksena on pakonomainen ja salaileva laihduttaminen. Laihduttamisen aiheuttama nälkiintyminen lisää noidankehämäisesti ruokaa koskevia pakkoajatuksia. Aluksi sairastunut saattaa kokea laihtumisen tuovan hetkellistä helpotusta sairauden aiheuttamiin kielteisiin tunteisiin ja hän saattaa saada laihtumisesta positiivista palautetta. Oirekäyttäytymisen jatkuessa pidempään se kuitenkin yleensä johtaa psyykkisen sietokyvyn heikkenemiseen, mielialan laskuun, ärtyneisyyden ja ahdistuksen lisääntymiseen sekä univaikeuksiin. Se voi aiheuttaa myös sosiaalisen vuorovaikutuksen vaikeutumista ja sosiaalista vetäytymistä.

Anoreksian tyypillisiä ensioireita ovat painon laskeminen, energiapitoisen ruoan välttäminen, aterioiden jättäminen väliin tai annoskokojen pienentäminen, erilaisten ruokailuun liittyvien pakonomaisten rituaalien ilmeneminen, halu syödä yksin ja haluttomuus syödä julkisilla paikoilla, tiheä itsensä punnitseminen tai jatkuva vartalon vikojen tarkkailu peilistä. Osalle anoreksiaa sairastavista ovat ominaisia myös ahmimiskohtaukset ja niiden laukaisema itse aiheutettu tyhjentäytyminen esimerkiksi oksentamalla. Monet häiriöstä kärsivät yrittävät hallita painon nousua pakonomaisella liikunnalla. Oirekuvaan voi liittyä myös lääkkeiden, esimerkiksi ulostuslääkkeiden, väärinkäyttöä.

Laihuushäiriössä paino on ainakin 15 % alle pituuden mukaisen keskipainon. Alle 18-vuotiailla lapsilla painon lasku voidaan todeta kasvukäyrästä esimerkiksi kouluterveydenhoidossa. Yli 16-vuotiailla painon arviointiin käytetään painoindeksiä (BMI). Alle 16-vuotiailla suhteellista painoa voidaan arvioida paitsi kasvukäyrillä myös niin sanotulla ISO-BMI:llä (ikä on otettu huomioon). Terveellisen painon painoindeksin alaraja on noin 18,5. Painoindeksin voi laskea BMI-laskurilla.

Laihtumiseen voi tytöillä liittyä kuukautisten poisjäänti. Laihtuminen ja hormonimuutokset lisäävät luun kalkkikatoa ja osteoporoosin vaaraa. Hiukset voivat ohentua, katkeilla tai irrota. Kynnet saattavat ohentua tai sinertyä. Runsaaseen laihtumiseen liittyy myös monia fyysisiä löydöksiä, kuten jatkuva väsymys, hidas pulssi, matala verenpaine, huimaus ja pyörtyily, sydämen rytmihäiriöt, jalkojen tai käsien turvotus, kuiva iho, nukkamainen ihokarvoitus, nestehukka, palelu ja ummetus.

Anoreksian kulku

Anoreksia on vakava sairaus, johon liittyy sekä kohonnut kuolleisuus että monia vakavia ruumiillisia seurauksia. Noin puolet sairastuneista toipuu, ja joka viidennellä sairaus kroonistuu. Lapsena ja nuorena sairastuneet toipuvat muita todennäköisemmin. Anoreksiaan liittyy kuusinkertainen kuolemanriski muuhun samanikäiseen väestöön nähden. Noin joka viides syömishäiriöön liittyvistä ennenaikaisista kuolemista johtuu itsemurhista. Myös vajaaravitsemustilan seuraukset ovat tavanomaisia kuolinsyitä.

Anoreksiasta kärsivillä ilmenee usein elämänsä aikana muita mielenterveydenhäiriöitä, kuten pakko-oireista häiriötä, vakavaa masennusta tai sosiaalisten tilanteiden pelkoa.

Anoreksian itsehoito

Anoreksiasta toipuminen ei ole helppoa, sillä sairaus vääristää ajatuksia ja toimintaa. Ruokailuun ja ruokavalioon liittyvät muutokset herättävät usein ristiriitaisia tunteita – toisinaan toipuminen voi tuntua oikealta ja tärkeältä, toisinaan pelottavalta. Vähitellen on kuitenkin mahdollista oppia kuuntelemaan kehon tarpeita, pitämään huolta itsestään ja jopa tuntemaan myötätuntoa ja arvostusta omaa kehoa kohtaan.

Nälkiintyminen ylläpitää pakonomaista sairauteen liittyvää ajattelua ja vaikeuttaa toipumista. Siksi on tärkeää normalisoida ravitsemustila ja syömiskäyttäytyminen, vaikka tämä aiheuttaisikin aluksi voimakasta ahdistusta. Toipumisen myötä syömistilanteisiin liittyvä ahdistus vähenee. Päämääränä on painon laskun pysähtyminen ja painon korjaantuminen vähitellen normaaliin ja terveelliseen painoon. Ravitsemushoito pohjautuu hyvinvointia tukevaan syömiseen ja täsmäsyömiseen: Aterioita on hyvä olla 5–6 vuorokaudessa. Ruokavalion tulee koostua monipuolisesta ruoasta, ja sitä tulee olla riittävästi energiantarpeeseen nähden. Lisäksi pyritään syömisen sallivuuteen ja joustavuuteen.

Ummetuslääkkeiden ja nesteenpoistolääkkeiden käyttöä tulee ehdottomasti välttää, koska ne vain pahentavat oireita ja voivat aiheuttaa vakavia haittavaikutuksia.

Mielenterveystalosta löytyy useita syömishäiriöiden omahoito-ohjelmia (Syömishäiriön omahoito-ohjelma läheiselle, Ahminnan omahoito-ohjelma, Syömisongelmien omahoito-ohjelma, Lasten syömisongelmien omahoito). Omahoito-ohjelmia voi käyttää diagnoosista riippumatta, mutta suurin osa omahoito-ohjelmista on lieviä ja keskivaikeita oireita varten.

Anoreksiaan sairastuneet lapset ja nuoret tarvitsevat poikkeuksetta aikuisen tukea, eikä itsehoito ainoana hoitona ole riittävä apu. Opas ”Syömishäiriö ruokapöydässä – vinkkejä ruokailun tueksi” tarjoaa konkreettisia ohjeita ruokailutilanteiden helpottamiseen syömishäiriötä sairastavan nuoren vanhemmille ja muille läheisille. Myös aikuisten kannattaa hakea tukea läheisistään. Erityisesti ruokailutilanteissa toisen ihmisen seura ja rauhoittava läsnäolo voi vähentää ahdistusta ja kannustaa syömään ahdistuksesta huolimatta.

Milloin hoitoon?

Jos epäilet kärsiväsi anoreksiasta, on viisasta viimeistään lähiviikkojen kuluessa kääntyä koulu- tai opiskeluterveydenhoitajan puoleen tai hakeutua työterveyshuoltoon tai terveyskeskukseen – etenkin jos painoindeksisi on alle 18, koet voimakasta painon nousun tai lihavaksi tulemisen pelkoa eikä paino käänny omin avuin nousuun. Ummetuslääkkeiden tai nesteenpoistolääkkeiden pakonomainen käyttö edellyttää aina hakeutumista hoitoon.

Usein ongelmana on se, että anoreksiaan sairastunut ei välttämättä sairauden alkuvaiheessa koe itseään sairaaksi, salailee oireitaan eikä halua kääntyä tai kieltäytyy hakeutumasta lääkärin puoleen. Lapsen ja nuoren anoreksiaan on kuitenkin tärkeää puuttua varhain, ja vanhemman kannattaa hakea apua pikimmiten esimerkiksi kouluterveydenhuollosta, jos hänellä herää huoli lapsen syömisestä. Jos epäilee aikuisen läheisensä tai ystävänsä kärsivän anoreksiasta, on tärkeää ottaa asia esille hänen kanssaan ja pyrkiä kaikin tavoin saamaan hänet kääntymään terveydenhuollon puoleen.

Anoreksian hoito

Anoreksia on vakava mielenterveyshäiriö, ja sitä sairastava olisi tärkeää saada hoitoon mahdollisimman pian. Mitä nuoremmasta sairastuneesta on kyse, sitä enemmän tarvitaan vanhempien osallistumista.

Anoreksian hoidossa on keskeistä syömiskäyttäytymisen ja vajaaravitsemustilan korjaaminen sekä riittävään lepoon ja liikunnan normalisointiin tukeminen. Hoito koostuu ravitsemushoidosta, huolellisesta fyysisen ja psyykkisen voinnin seurannasta ja tilanteen mukaan yksilöllisesti räätälöidyistä psykososiaalisista hoidoista, kuten perhepohjaisesta hoidosta tai psykoterapiasta. Perhepohjaiseen hoitomalliin kuuluvaa ravitsemushoitoa voidaan alkaa toteuttaa heti kun lapsella tai nuorella on todettu anoreksia tai muu rajoittava syömishäiriö.

Useat sairastuneet hyötyvät varsinkin hoidon alkuvaiheessa psykofyysisestä fysioterapiasta, jonka avulla voidaan tukea positiivista ja normaalia kehonkuvaa ja löytää keinoja ahdistuksen helpottamiseen. Anoreksiaan ei ole lääkehoitoa, mutta jos sairastuneella on vakavia masennusoireita, ahdistusta tai pakko-oireita, voidaan niitä hoitaa myös lääkehoidolla.

Anoreksian hoito tapahtuu yleensä avohoidossa eli hoidossa käydään kotoa käsin, mutta se toteutetaan tarvittaessa sairaalassa. Sairaalahoito tulee kyseeseen tilanteissa, joissa avohoidosta ei ole saatu riittävästi apua esimerkiksi vaikeassa vajaaravitsemuksessa tai jos oirekuvaan liittyy vakavia psykiatrisia tai fyysisiä oireita tai liitännäissairauksia. Tarvittaessa hoito voidaan toteuttaa myös tahdosta riippumatta.

Hoidon ja kuntoutumisen kannalta on tärkeää, että anoreksiaa sairastava ei eristäydy ystävistään ja läheisistään.