Yleistä

Bulimialla tarkoitetaan ruoan ahmintakohtauksia. Näille kohtauksille on ominaista tavallista suuremman, usein runsasenergisen, ruokamäärän syöminen lyhyessä ajassa ja samanaikainen tunne syömisen hallinnan puutteesta. Ahminnan jälkeen ongelmasta kärsivä yleensä pyrkii kompensoimaan syömistään esimerkiksi oksentamalla, lääkkeillä tai pakonomaisella liikkumisella. Ahmimiskohtaus voi olla luonteeltaan satunnainen stressin tai tiettyjen mielialojen laukaisema kohtaus. Usein se on kuitenkin oire syömishäiriöstä. Bulimiaa muistuttava häiriö on BED (binge eating disorder, ahmintahäiriö). Se eroaa bulimiasta siten, että siihen ei liity säännöllistä syömisen kompensointia, jolla ahmimisen lihottava vaikutus pyrittäisiin poistamaan.

Ahmimiskohtauksia voi esiintyä myös anoreksian (anorexia nervosa, laihuushäiriö) yhteydessä.

Bulimian oirekuva

Bulimialle ovat ominaisia jatkuvat ja usein viikoittain toistuvat ahmimiskohtaukset sekä niihin liittyvä pakonomainen oksentelu ja muut epätavalliset keinot välttää painon nousua. Häiriölle on ominaista negatiivinen kehonkuva ja voimakas lihomisen pelko. Välttääkseen ahmimiskohtausten aiheuttamaa painon nousua bulimiaa sairastavat saattavat oksentaa itseaiheutetusti sekä käyttävät ylen määrin tai väärin ulostus-, nesteenpoisto- tai muita lääkkeitä.

Muita keinoja painon nousun välttämiseksi voivat olla paastoaminen tai runsas liikunta. Taustalla on korostuneen ahdistunut huoli kehon koon, muodon ja painon merkityksestä itsekuvan kannalta.

Bulimian esiintyminen

Bulimia yleistyi länsimaissa 1900-luvun lopussa, mutta sittemmin sen ilmaantuvuus on kääntynyt laskuun. Bulimia on yleensä murrosikäisten tyttöjen ja nuorten naisten häiriö, mutta alkaa usein myöhemmin nuoruusiässä kuin anoreksia. Suomalaistutkimuksen mukaan bulimian on varhaisaikuisuuteen mennessä sairastanut 2,4 % naisista ja 0,16 % miehistä.

Bulimian syntyyn vaikuttavia tekijöitä

Bulimia on monitekijäinen sairaus eli monet tekijät voivat vaikuttaa sen syntyyn. Länsimaisen kulttuurin korostaman hoikkuusideaalin ja siihen pyrkivien dieettien ja liikunnan on arveltu olevan keskeisiä syitä bulimiaan. Tämän lisäksi erilaisten perinnöllisten tekijöiden, yksilöllisten kuormittavien elämäntapahtumien, elämyshakuisuuden, vaativien ja tunne-elämän epävakaiden piirteiden sekä itsetuntoon liittyvien ongelmien on esitetty lisäävän alttiutta sairauden kehittymiselle. Vanhempien tai ystävien ruumiinkuvaan tai painoon liittyvät huomautukset tai kiusanteko voivat olla laukaisevia tekijöitä pakonomaiseen laihduttamiseen ja sen seurauksena syntyvään ahmimisen ja oksentamisen noidankehään.

Bulimian kulku

Ahmintakohtaukset voivat liittyä tiettyihin stressitilanteisiin sekä mielentiloihin tai ennakoida bulimian kehittymistä.

Bulimiaan liittyvästä oksentelusta voi seurata erilaisia suun sairauksia – hampaiden reikiintymistä, ikenien tulehduksia, sylkirauhasten turpoamista ja suun haavaumia. Ahmimisen, oksentelun sekä nesteitä poistavien lääkkeiden ja ulostuslääkkeiden käytön seurauksena voi myös esiintyä heikotusta, vatsakipuja, nestehukkaa, sydämen rytmihäiriöitä ja kuukautisten poisjäämistä tai epäsäännöllisyyttä.

Seurantatutkimusten perusteella puolet ahmimishäiriöstä kärsivistä vapautuu vuosien myötä oireistaan ja kolmanneksella ahmintakohtaukset harventuvat satunnaisiksi, mutta viidenneksellä oireet jatkuvat vuosikausia. Ahmimishäiriöön liittyy usein muita psyykkisiä oireita, erityisesti masennus- ja ahdistusoireita.

Bulimian itsehoito

Bulimian hoitoon on kehitetty itsehoitomenetelmiä. Itsehoidossa keskeistä on laihduttelun lopettaminen ja täsmäsyöminen, joka perustuu syömisen säännöllisyyteen, riittävyyteen, monipuolisuuteen sekä joustavuuteen. Paastojaksot lisäävät riskiä syömisen riistäytymiselle hallitsemattomaksi ahmimiseksi. Pysyvien ruokailumuutosten toteuttamista vaikeuttaa voimakas pelko painon noususta. Ahminta ja oksentelu muodostavat itseään ylläpitävän kierteen. Tämän vuoksi riittävän, sallivan ja säännöllisen ruokarytmin noudattaminen on keskeinen osa itsehoitoa.

Syömishäiriöoireiden voidaan ajatella olevan ainakin osittain yritys säädellä ja käsitellä vaikeita tunteita ja ajatuksia. Ahmimiskohtaukset saattavat esimerkiksi olla keino laukaista eroihin, pettymyksiin ja riitoihin tai niiden pelkoon liittyviä tunnetiloja. Eristäytyminen ystävistä tai läheisistä lisää yksinäisyyttä ja sen mukanaan tuomaa pakonomaista syömistä. Rentoutusmenetelmät voivat vähentää bulimian taustalla olevaa psyykkistä stressiä ja siten vähentää alttiutta ahmimiseen. Ahmimisesta kärsivän kannattaa pyrkiä tunnistamaan ne sosiaaliset tilanteet tai tunnetilat, jotka laukaisevat ahmimisen.

Mielihyvää tuottavien harrastusten löytäminen voi vähentää ahmimista. Vapautuminen hoikkuuden idealisoinnista vapauttaa myös laihduttamisen ja bulimian pakonomaisesta kierteestä. Katso myös Mielenterveystalon Irti ahminnasta! -itsehoito-ohjelma. Bulimiaan on lisäksi tarjolla nettiterapiaa, johon tarvitaan lääkärin lähete.

Milloin hoitoon?

Ahmimiskohtausten muuttuessa säännöllisiksi on aina viisasta kääntyä lähiviikkojen kuluessa koulu- tai opiskeluterveydenhoitajan puoleen tai hakeutua työterveyshuoltoon tai terveyskeskukseen. Erityisesti se on tärkeää, jos kohtauksiin liittyy pakonomainen oksentelu ja erilaisten lääkkeiden käyttö tai ylenmääräinen liikunta.

Jatkuva pakonomainen oksentelu tai ummetus- ja nesteenpoistolääkkeiden käyttö voivat aiheuttaa monenlaisia, jopa hengenvaarallisia, seurauksia. Jatkuva oksentelu voi vatsahappojen vaikutuksesta johtaa hampaiden reikiintymiseen tai ruokatorven limakalvon vaurioitumiseen. Virtsaneritystä lisäävien ja ummetuslääkkeiden käyttö saattaa myös johtaa kaliumin puutteeseen ja sydämen rytmihäiriöihin.

Ruumiinkuvasta ja lihomisesta huolestunut ja ahmimisesta kärsivä saattaa kieltää ongelmansa, ahmia salaa ja olla haluton itse kääntymään lääkärin puoleen. Tällöin on tärkeää, että ongelman huomaava läheinen uskaltaa puhua asiasta avoimesti bulimiasta kärsivälle ja kannustaa häntä kaikin tavoin hakeutumaan hoitoon.

Bulimian hoito

Bulimian hoito koostuu ravitsemusohjannasta ja erilaisista yksilöllisesti suunnitelluista psykoterapioista tai perheterapioista.

Ahmimishäiriöön liittyy usein negatiivinen kuva tai kokemus omasta kehosta ja voimakasta ahdistuneisuutta, joihin psykofyysinen fysioterapia voi tuoda apua. Bulimiassa on usein apua SSRI-lääke fluoksetiinista, joka voi vähentää ahmimiskohtausten pakonomaisuutta ja tiheyttä.