Lapsen syömisongelmien syitä on monia

Lasten syömisongelmat ovat tavallisia. Taaperoiässä 20–40 %:lla lapsista on syömisongelmia, ja nämä helpottavat yleensä iän myötä.

Tunneperäiset seikat vaikuttavat lapsen syömisiin. Tahtomisiässä lapsella on usein kova halu päättää itse myös moniin ruokailuun liittyvistä tekijöistä. Lapsi ilmaisee omaa tahtoaan pontevasti etenkin 2–5 vuoden iässä. Uhmaikä kuuluu lapsen normaaliin kehitykseen, osana itsenäistymistä. Vuorovaikutus lapsen kanssa voi olla tällöin haastavaa. Lapsen ja vanhemman väliseen vuorovaikutukseen liittyvät vaikeudet voivat muutoinkin olla lapsen syömisongelmien syy, seuraus tai ylläpitävä voima.

Lapsen syömisongelman voi laukaista jokin pelottava, traumaattinen tilanne, esimerkiksi syömiseen tai oksentamiseen liittyen. Raju allerginen reaktio tai ruokapalan juuttuminen väärään kurkkuun syödessä voi laukaista syömiseen liittyvän pelon. Oksentamisen pelko vatsataudin jälkeen voi aiheuttaa lapsella ohimenevää syömättömyyttä. Valikoiva syöminen on osa normaalia varhaislapsuuden kehitystä ja valikoivaan syömiseen voi myös liittyä tekijöitä, joita lapsi itse ei voi hallita, kuten aistiherkkyyttä.

Lapsilla, joilla on jokin pitkäaikaissairaus tai joilla ilmenee kehityksen viivettä tai kehityksen haasteita, on useammin syömisongelmia. Kehitysviive ja kehitysvaikeudet näkyvät myös syömisen oppimisessa. Etenkin epäkypsänä keskosena syntyneillä lapsilla on syömisongelmia.

Lapsen syömisongelmat voidaan jakaa karkeasti kehityksellisiin tekijöihin, aistipohjaisiin syömisvaikeuksiin, keskosuuteen liittyviin syihin, kirurgista hoitoa vaativiin, tunneperäisiin syihin ja muihin sairauksiin liittyviin syihin (kuva ). Syömisongelmaan voi liittyä myös monia syitä yhtä aikaa.

Vaikea syömishäiriö on noin 1–3 pikkulapsella sadasta. Varsinaiset syömishäiriöt, kuten laihuushäiriö (anoreksia) ja ahmimishäiriö (bulimia), puhkeavat yleensä teini-iässä, joskin jo alakoululainen voi sairastua syömishäiriöön. Syömishäiriöistä ARFID (Avoidant Restrictive Food Intake Disorder) ja lapsuuden anoreksia puhkeavat jo ennen kouluikää. ARFID-syömishäiriössä lapsi ei ole kiinnostunut ruoasta, hän on äärimmäisen herkkä ruoan suutuntumalle ja syömisen seuraksiin liittyy voimakkaita pelkoja. ARFID alkaa yleensä jo varhaislapsuudessa.

Syömishäiriön varhainen hoito parantaa ennustetta. Lisätietoa varsinaisista syömishäiriöistä löydät erillisistä artikkeleista.

Mitä syömättömyys aiheuttaa lapselle?

Lapsen syömisongelma koskettaa koko perhettä. Vaikka ravitsemukselliset puutokset ovat lapsen syömisongelmiin liittyen harvinaisia, ovat niihin liittyvät vanhemman huolet ja pelot tavallisia. Lapsi kasvaa ja kehittyy yleensä ikätasoisesti huolimatta syömisongelmasta. Mikäli lapsen kasvu tai kehitys ei etene odotetusti, tarvitaan lisätutkimuksia, joilla myös poissuljetaan muita sairauksia.

Kaikentyyppisiin syömishäiriöihin liittyy mielen ja kehon oireita. Lapsi saattaa oksennella, voida pahoin, kärsiä takaisinvirtausoireista (GER), vatsakivuista, ruokahaluttomuudesta tai ripulista. Väsyttää, kiukuttaa, ummetus vaivaa, paleltaa, huimaa, tykyttelee ja keskittyminen ja uuden oppiminen on vaikeaa. Oireet lievittyvät sopivalla ravitsemuksella. Vaikeaankin aliravitsemukseen liittyvät kehon muutokset, mahdolliset poikkeavat löydökset laboratoriokokeissa ja mielen oireet korjaantuvat yleensä ravitsemustilan korjaantumisen myötä.

Milloin lääkäriin ja hoitoon?

Neuvolassa syömisongelmista kannattaa keskustella hyvin matalalla kynnyksellä. Ammattilaisen kanssa keskustelu voi jo heti huojentaa oloa, ja neuvolassa voidaan helposti tarkistaa lapsen kasvaminen. Jos vanhempi tai muu lasta hoitava aikuinen huolestuu lapsen syömiseen liittyvistä haasteista, on myös lääkärin arvio paikallaan.

Jos lapsi kieltäytyy pitkään tai jatkuvasti syömästä, lapsen paino laskee, kasvu on heikkoa tai lapsella on alipainoa, on hoito tarpeellista. Jos imeväinen sinistyy syödessään tai jos lapsi ei kasva tasaisesti, hän yskii, kakoo ja yökkäilee jatkuvasti syödessään, syöminen on äärimmäisen hidasta tai lapsi syö liian vähän, on kyseessä syömisongelma. Etenkin varsinaisten syömishäiriöiden suhteen varhainen puuttuminen ja hoito parantavat sairauden ennustetta.

Miten lapsen syömisongelmia tutkitaan ja hoidetaan?

Lasten syömisongelmat helpottuvat yleensä iän myötä. Usein kyseessä on lapsen normaaliin kehitykseen liittyvä ohimenevä vaihe. Jos näin ei kuitenkaan ole, on oleellista selvittää, mikä aiheuttaa lapsen syömisongelman. Lapsen syömisongelman hoito määräytyy luonnollisesti syyn mukaan.

Kasvu on herkkä terveyden mittari lapsella, ja poikkeama lapsen kasvutavassa, tyypillisesti muutos kasvukäyrillä, on selvitettävä. Onko syynä heikko ravitsemus vai jokin muu? Kasvun tarkastelu on oleellinen osa syömisongelman alkuselvittelyjä.

Lapsen syömisongelman alkuselvittelyt tehdään yleensä neuvolassa. Ensin neuvolalääkäri tutkii lapsen ja tarvittaessa tarkistetaan verikokeita. Tämän jälkeen perhe voi saada apua ja ohjausta esimerkiksi ravitsemusterapeutilta, perheneuvolan työryhmästä tai lapsiperheiden sosiaalityöntekijältä. Ellei neuvolan tuki riitä, tarvitaan lapsen syömisongelmien jatkoselvittelyyn ja hoitoon moniammatillista tiimiä erikoissairaanhoidon puolella. Silloin hoitoon osallistuu lastenlääkäri, ravitsemusterapeutti, puheterapeutti, lastenpsykiatrinen työryhmä ja tarvittaessa lastenneurologi. Ravitsemusterapeutti arvioi lapsen ravitsemusta ja puheterapeutti arvioi tarvittaessa suun motoriikkaa. Psykososiaalista tukea antava työryhmä perehtyy esimerkiksi lapsen ja vanhemman väliseen vuorovaikutukseen. Ryhmä tarkkailee syömistilanteita, lapsen mieltä ja perheen hyvinvointia ja antaa konkreettisia neuvoja arjen sujuvoittamiseksi ja syömistilanteiden helpottamiseksi. Syömisongelman aiheuttajan hoidon lisäksi tärkeää on vanhemman tuki ja johdonmukainen toiminta.

Lapsen niukkaa ravitsemusta täydennetään tarvittaessa ravintolisillä, ja mahdolliset puutteet korjataan. Ihmisyyden historia on nälänhätää ja puutetta, johon olemme osittain sopeutuneet. Lapset ovat sitkeitä, he kasvavat ja kehittyvät yleensä hyvin niukallakin ravinnolla.

Itsehoito: miten voin vanhempana tukea lapsen syömistä?

Säännöllinen ateriarytmi, käytännössä aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala, ilman naposteluja välissä, tukee terveen nälän syntymistä. Ateria 3–4 tunnin välein, viidesti päivässä on yleensä sopiva rytmitys. Syöminen on lapselle sekä oppimista että tunteellista toimintaa. Pienikin lapsi oppii, että nälkään liittyvät kurjat tuntemukset väistyvät syömällä. Terve nälkä toimii syömisen ajurina. Säännölliset arjen rutiinit, kuten riittävät määrät unta ja leikkiä, tukevat syömistä. Väsyneenä lapsi ei jaksa keskittyä syömiseen.

Lapsi tarvitsee turvallisen ympäristön, ohjausta ja sääntöjä. Vuorovaikutuksen lapsen kanssa tulisi olla rauhallista. On tärkeää, että vanhemmat kuuntelevat lasta ja että lapsi kokee tulleensa ymmärretyksi. Sen jälkeen myös lapsi on valmiimpi kuuntelemaan vanhempaa. On tärkeää etukäteen pohtia, missä asioissa lapsi saa päättää ja mistä asioista aikuinen päättää. Lapsi tarvitsee paljon harjoitusta itse päättämisessä, neuvottelussa sekä sopeutumisessa aikuisen kertomiin sääntöihin. Aikuisen johdonmukainen toiminta on osa lapsen ruokakasvatusta, alati muuttuvat pelisäännöt hämmentävät lasta eivätkä toimi.

Lapsen syömisen sujumista auttaa, kun hän saa tutustua ruokaan rauhassa, ilman paineita. Pyrkimyksenä on herättää lapsen uteliaisuus, arvostus ja ilo ruokaa kohtaan. Hyvä keino aloittaa on ottaa lapsi mukaan keittiöön yhteistä ateriaa valmistamaan. Vanhemman rooli esimerkin näyttäjänä on oleellinen. Lapset haluavat usein sitä, mitä vanhemmat syövät. Syömällä itse monipuolisesti ja terveellisiä ruokavalintoja tehden vaikutat lapsenkin valintoihin. Ei myöskään ole samantekevää, miten me aikuiset arvostamme ruokaamme ja puhumme siitä myönteiseen sävyyn.

Ruokailuhetki rauhoitetaan. Älylaitteet tai muut ruudut eivät kuulu ruokapöytään. Lasta ei harhauteta syömään, päinvastoin keskitytään syömiseen. Vanhemman läsnäolo ja huomio kannattelevat lasta eteenpäin. Yhteinen ruokapuhe tarkoittaa kuvailevaa keskustelua ruoasta. Miltä jokin tuoksuu, näyttää tai tuntuu suussa? Pelkkä "en tykkää" tai "pahaa" korvataan monipuolisemmin kuvailemalla, vaikkapa adjektiivein suolainen, pehmeä, rapea tai kova. Lapsi oppii, että syötävää on monenlaista ja erilaisuus ei ole pahasta. On jopa väitetty, että syöminen on aistimuksellisesti haastavinta, mitä lapsi tekee.

Aikuiset päättävät mitä syödään ja lapsi päättää, kuinka paljon hän syö. Pöydässä kaikille tarjoillaan samaa ruokaa. Mikäli tarjolla oleva ruoka ei lapselle maistu, ei tarjoilla muita mieluisampia ruokia. Ruokahalu vaihtelee, ja lapsi osaa luontaisesti säädellä syömisiään jo imeväisiästä lähtien. Lapsen kylläisyyden säätelyä ei kannata sotkea tuputtamalla tai kommentoimalla syödyn ruoan määrää. Napostelu aterioiden välissä häiritsee terveen näläntunteen syntymistä. Lisäksi lapsi saattaa jättää ruoan syömättä, jos hän tietää saavansa näin jotain mieluisampaa evästä. Jos aterioiden välissä janottaa, on vesi mainio janojuoma. Mehut ja maidot vaikuttavat lapsen kokemiin nälkätuntemuksiin, ja nälkäinen lapsi syö aterioilla halukkaammin.

Unohda kiire ja paineet. Jos kyseessä on valikoivasti syövä lapsi, voi esimerkiksi aloittaa tarjoilemalla päivällisellä joka toinen päivä suosikkiruokaa ja tiettyinä päivinä uutta maisteltavaa. Tavoitteena onkin edetä ruokavalion laajentamisessa hitaasti. Uuden ruoan pelkoa voi lieventää tarjoamalla vain pienen määrän uutta ruokaa samanaikaisesti lapselle mieluisan ruoan kanssa. Hyvä keino helpottaa syömistä on tarjoilla ruoat niin, etteivät ne sekoitu toisiinsa. Uuden ruoan voi tarjoilla hauskannäköisesti, muutamasta vihanneksesta voi lautaselle sommitella vaikkapa hymynaaman.

Maistamisen sujuvoittamiseksi voi kokeilla tarrataulua, johon saa aina uuden ruoan maistamisesta tarran. Tietyn tarramäärän kerryttyä tehdään esimerkiksi yhdessä jotain kivaa. Tavoitteena on löytää uusia mieluisia ruokia ja oppia erilaisiin suutuntumiin. Uuteen makuun tottuminen vie lapsella keskimäärin 10–15 maistelukertaa, ja syömisongelmissa totuttelu kestää selvästi pidempään. Etenkin valikoivasti syövän lapsen kohdalla tarvitaan maistelussa toistoja.

Luota itseesi vanhempana ja muista, ettei lasta saa pakottaa syömään tai syöttää väkisin. Lapsen maanittelu, lahjominen, tuputtaminen, uhkaaminen tai rankaiseminen ei synnytä turvallista oloa syömiselle eikä ole pitkäjänteinen toimiva ratkaisu lapsen syömisongelmiin. Jos jälkiruokaa on tarjolla, se tarjotaan kaikille, vaikka pääruoka on jäänyt maistamatta. Uusien ruokien maistelu on lapselle helpompaa hyvällä mielellä.

Joskus on hyvä pysähtyä hetkeksi pohtimaan, onko kyseessä syömisen vai syöttämisen ongelma. Syöminen ei ole suorittamista. Syöminen on lapsen oikeus, ei velvollisuus.

Kun lapsella on vakavampi syömisongelma, on vanhemman tehtävä toimia lapsen kuntouttajana ja syömisen valmentajana. Terveydenhuollon ammattilaisilta saa tähän tukea ja apua. Heidän antamiensa ohjeiden käytännön toteuttaminen on vanhempien tärkeä tehtävä. Tämän vuoksi onkin tärkeää aloittaa sopimalla yhdessä, mitä tehdään ja miten. Mikään ei muutu ja hyvät käytännöt menevät hukkaan, ellei niitä saada toteutettua arjessa. Lisäksi vanhempien ja muiden lapselle läheisten aikuisten toimintatapojen on oleellista olla yhtenäiset ja johdonmukaiset.

Lapsen syömisongelmien ehkäisy

Lapselle kannattaa tarjota monipuolisesti eri makuja jo imeväisiässä, se auttaa lasta jatkossa hyväksymään erilaisia makumaailmoja läpi lapsuuden.

Syömisen pitäisi olla lapselle myönteinen kokemus. Toisen syömisen kommentointi tai muu ruokailuun liittyvä kommentointi on täysin tarpeetonta. Kommentoimalla lapsen syömisiä viestit hänelle, ettei hän voi luottaa omiin nälkätunteisiinsa ja että lapsen on parempi syödä jonkun muun mittapuun mukaan. Ruokailusta ei myöskään pidä tehdä valtataistelua pakottamalla, painostamalla tai anelemalla lasta syömään. Lapsen painostaminen päinvastoin synnyttää vastarintaa, joka lisää lapsen valikoivaa syömistä. Lisäksi painostavan tunnelman vallitessa lapsi ei koe oloaan riittävän turvalliseksi maistaakseen uusia ruokia.

Perheen yhteiset lämminhenkiset ateriat antavat tilaa myönteiselle vuorovaikutukselle ja mahdollisuuden muokata lapsen ruokasuhdetta terveeseen suuntaan. Joustavuus ja hyvällä mielellä yhdessä oleminen luovat lapselle puitteet rohkaistua ja maistaa tai kieltäytyä syömästä.

Lapsi tarkkailee ja seuraa turvallisen aikuisen tapaa toimia. Mallikäyttäytymistä kannattaa hyödyntää. Vanhempi voikin ohjata lasta laajentamaan ruokavaliota maistelemalla yhdessä hänen kanssaan uusia ruokia ja uusia makuja.

Lue aiheesta lisää kirjasta Kaseva N. Kun lapsi ei syö. Lastenlääkäri opas vanhemmille.