D-vitamiinin eri muodot

Tärkein D-vitamiini on D₃-vitamiini (kolekalsiferoli), jota kesällä syntyy runsaasti ihossa auringon ultraviolettisäteilyn (UVB-säteily) vaikutuksesta. Luonnollisissa elintarvikkeissa D₃-vitamiinia on merkittäviä määriä vain kalassa. D-vitamiinin määrä ilmoitetaan kansainvälisinä yksikköinä (KY) tai mikrogrammoina (µg, mikrog). 1 mikrog = 40 KY.

D₂-vitamiinia (ergokalsiferolia) esiintyy kasvikunnasta peräisin olevissa ravintoaineissa, mutta vain niin vähän, että täysin kasvisruokavaliota noudattavien tulee käyttää D-vitamiinivalmisteita pimeänä talviaikana.

D-vitamiinin varastomuoto on kalsidioli, jota maksa valmistaa D₃-vitamiinista. Kalsidiolin veripitoisuus kuvaa D-vitamiinin saannin riittävyyttä. Veritutkimuksien tulosten yhteydessä laboratorio antaa ns. viitearvoalueen (”normaalialueen”), joka kertoo mittaustuloksen vaihtelualueen terveillä henkilöillä. D-vitamiinin yhteydessä puhutaan kuitenkin mieluummin tavoitepitoisuuksista, jotka eivät perustu väestön mittausarvojen normaalijakaumaan vaan tutkimustietoon D-vitamiinin terveysvaikutuksista.

Ruokaviraston mukaan kalsidiolin pitoisuus yli 50 nanomoolia litrassa (nmol/l) on riittävä ottamatta kantaa ylärajaan. Suomalainen Käypä hoito -suositus asettaa osteoporoosia sairastavien kalsidiolin tavoitetasoksi 75–120 nmol/l. Suomessa seerumin kalsidiolin yleiset viitearvot ("normaaliarvot") ovat 40–80 nanomoolia litrassa (nmol/l). Runsas UV-valon saanti voi kohottaa kalsidiolin tasolle 100–200 nmol/l muutaman viikon aikana.

D-vitamiinin varastomuoto muuttuu munuaisissa kalsitrioliksi, joka on D-vitamiinin aktiivinen muoto. Sitä on veressä tuhat kertaa pienempinä pitoisuuksia kuin varastomuotoa. Kalsitriolin mittauksia ei tehdä terveille D-vitamiinin saannin arvioimiseen. Vaikeassa munuaissairaudessa sen pitoisuus on alentunut.

Aktiivista D-vitamiinia eli kalsitriolia ei käytetä vitamiinilisänä, koska riskinä on helposti kehittyvä hyperkalsemia eli kalsiumin liikamäärä veressä. Elimistö tuottaa aktiivista kalsitriolia kontrolloidusti vain pieniä määriä, minkä vuoksi suurikaan D-vitamiinin saanti ei kohota kalsitriolin veripitoisuutta. Ihon tuottama luonnollinen D₃-vitamiini (kolekalsiferoli) aiheuttaa hyperkalsemiaa vasta erittäin suurina annoksina (yli 500 mikrog/vrk jatkuvasti), jotka suurentavat veren kalsidiolin tasolle yli 500 nmol/l. Tämän tiedon perusteella viranomaiset ovat asettaneet D-vitamiinin turvallisen päiväsaannin ylärajaksi 100 mikrog/vrk.

Mikä on D-vitamiinin sopiva veripitoisuus?

Suomessa kalsidiolin viitearvot eivät ole osoitus normaalisuudesta tai terveydestä, vaan ne kertovat siitä, että pimeä talvi aiheuttaa D-vitamiinin puutoksen suurelle osalle väestöstä. Tämän vuoksi kalsidiolimittauksien yhteydessä on ryhdytty antamaan viitearvon lisäksi parhaaseen nykytietoon perustuva tavoitearvo, eli mikä kalsidiolin pitoisuuden tulisi olla optimaalisen terveyden kannalta. Kalsidiolin tavoitearvosta ei ole täydellistä yksimielisyyttä, mutta suuntaa antavat seuraavat tiedot.

• Päiväntasaajan lähellä luonnonvaraisesti elävillä kansoilla kalsidioli on ympäri vuoden yli 100 nmol/l.
• Hoitotutkimuksissa ikääntyneiden osteoporoosiin liittyvät murtumat estyvät merkittävästi vasta, kun kalsidioli on yli 75 nmol/l.
• Kaikki alan tutkijat hyväksyvät, että kalsidiolin pitoisuus alle 50 nmol/l merkitsee D-vitamiinin puutosta, joka lisää lasten riisitaudin, aikuisten osteomalasian ja ikääntyneiden osteoporoosin vaaraa.

"Yhden koon D-vitamiinihoitoa" ei ole, koska tarvittava annos riippuu kalsidiolin lähtötasosta, iästä, auringonsaannista, ihonväristä, dieetistä ja painoindeksistä. Ylipainoisten kalsidiolin tasot ovat merkittävästi normaalipainoisten tasoja matalampia.

Etelänavan retkikunnalla tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että ihminen "polttaa" päivässä noin 40 mikrog D-vitamiinia, eli tätä vähäisemmällä päiväsaannilla kalsidiolin tasot laskivat auringonvalon puuttuessa kokonaan. On arvioitu, että keskimäärin D-vitamiinin päivittäinen lisäanto 15–20 mikrog kohottaa veren kalsidiolin minimitasolle 50 nmol/l ja annos 40–50 mikrog vastaavasti tasolle 75 nmol/l.

D-vitamiinin puutteen seuraukset, riisitauti ja osteomalasia

Nykylääkärit eivät juuri tapaa riisitautisia lapsia. Se on taudin tehokkaan ehkäisyn ansiota. Kaikille alle kaksivuotiaille lapsille annetaan D-vitamiinilisää ja ja sitä suositellaan kaikille 2−17 -vuotiaille lapsille ympäri vuoden.

Professori Arno Forsius kuvaa entisaikojen riisitautia seuraavasti: Riisitauti oli yleinen tauti alle kahden vuoden ikäisillä lapsilla. Osa vaikeaa riisitautia sairastavista lapsista kuoli pienenä, sillä heillä oli suuri herkkyys sairastua tulehdustauteihin sekä taipumus kuumekouristuksiin. Eloonjääneille kehittyi usein vakavia luuston ja raajojen vammoja, tytöille myös synnytystä vaikeuttavia lantion muutoksia. Suuri osa riisitaudin tapauksista oli kuitenkin lieviä ja itsestään paranevia. Tavallisesti tauti alkoi oireilla syksyllä ja parani keväällä auringonvalon lisääntyessä.

Aikuisilla D-vitamiinin puute on ollut melko harvinaista. Se aiheuttaa luun pehmenemistä eli osteomalasiaa, jonka oireina ovat kivut etenkin selkärangan alueella ja joskus raajojen vähäinen käyristyminen. Uuden tutkimustuloksen mukaan kudosnäytteessä näkyvää luuston puutteellista mineralisaatiota esiintyy myös terveiksi itsensä tuntevilla henkilöillä, kun kalsidiolin veripitoisuus on alle 75 nmol/l.

D-vitamiini suojaa infektioilta

D-vitamiinia tarvitaan normaaliin immuunipuolustukseen. Uudet lumekontrolloidut tutkimukset ovat osoittaneet, että vaikeaan D-vitamiinin puutokseen (veren kalsidioli alle 25 nmol/l) liittyy suurentunut ylähengitystieinfektioiden riski. Havainnoivat väestötutkimukset viittaavat siihen, että infektioriski voi olla suurentunut jo alle 75 nmol/l pitoisuudella.

Myös koronavirusinfektioon sairastumisen riskin on todettu olleen suurempi niillä, joiden veren kalsidiolipitoisuus oli alle 50 tai 75 nmol/l. Lisäksi on viitteitä siitä, että vaikean, tehohoitoa vaativan koronainfektion vaara on suurempi, jos veren D-vitamiinipitoisuus on matala.

Koronapandemian aikana on tehty plasebokontrolloituja hoitotutkimuksia D-vitamiinilla. Vaikka väestötasolla riittävä D-vitamiinitaso näyttää suojaavan infektioilta, myös koronalta, sen merkitys jo alkaneessa infektiossa on epävarma. Avoimessa tutkimuksessa (ei plaseboa kontrolliryhmälle) (n = 6 200) D-vitamiinin lisäanto (20 tai 80 mikrog) kuuden kuukauden ajan ei suojannut koronainfektiolta. Tuloksien tulkintaa vaikeuttaa lisääntynyt COVID-rokotekattavauus, joka oli tutkimuksen alussa 1,2 % ja lopussa 89,1 %.

D-vitamiinin muut terveysvaikutukset

Useissa hoitotutkimuksissa D-vitamiinin lisäanto (20–25 mikrog/vrk) esti ikääntyneiden luiden haurastumista (osteoporoosia) ja siihen liittyviä luunmurtumia, mutta annoksella 10 mikrog/vrk ei ollut vaikutusta. Luukadon lisäksi D-vitamiinin puutos on yhdistetty lukuisiin sairauksiin, kuten infektioihin, diabetekseen, syöpään, verenkiertotauteihin ja hermoston rappeumatauteihin. D-vitamiinia tutkitaan parhaillaan MS-taudin tukihoitona.

Auringonvalon tiedetään vaikuttavan edullisesti psoriaasin ihomuutoksiin, ja osin tähän tietoon perustuen psoriaasin hoidossa on jo pitkään ollut aktiivista D-vitamiinia sisältävä voide. Toistaiseksi ei ole tutkimuksia, joissa olisi selvitetty veren kalsidiolin pitoisuuden yhteyttä psoriaatikon ihomuutoksiin, mutta lienee perusteltua suosittaa psoriaatikoille ainakin samaa D-vitamiinin annosta kuin tällä hetkellä käytetään osteoporoottisten murtumien estoon (20 mikrog/vrk).

Vaikka lopullista kokeellista näyttöä D-vitamiinin terveysvaikutuksesta ei vielä ole, on ilmeistä, että luusto ei ole ainoa D-vitamiinin säätelykohde. Noin 1 000 geeniä lähes kaikissa elimistön kudoksissa muuttaa ilmentymistään D-vitamiinin vaikutuksesta. Tiedetään esimerkiksi, että D-vitamiini vähentää verenpainetta kohottavan reniinin tuotantoa, mikä on sopusoinnussa väestötutkimusten havaintojen kanssa.

Omaa terveyttään turvaavan on hyvä pyrkiä kalsidiolin tasoon yli 75 nmol/l, joka tiedetään tarpeelliseksi luuston terveyden kannalta. Taso noin 100 nmol/l saattaa tarjota muitakin terveyshyötyjä, eikä siitä todennäköisesti ole haittaa, koska samaan kalsidiolin pitoisuuteen pääsee olemalla usein auringossa.

Aurinko ja D-vitamiini

Kesällä auringon UV-säteily tuottaa noin 15 minuutin kokovartaloaltistuksessa vaaleaihoisilla jopa 250 mikrog D-vitamiinia. Useat tutkimukset osoittavat, että kahden viikon auringolle altistuminen kohotti kalsidiolin määrän noin 70 nmol/l tasolta noin 120 nmo/l tasolle. Luonnon UV-säteilystä saatu kalsidiolipitoisuus ei tavallisesti ylitä tasoa 200 nmol/l, eikä auringon tuottaman D-vitamiinin aiheuttamaa myrkytystä tunneta.

Iho tuottaa D-vitamiinia auringon UVB-säteilystä, kun UV-indeksi ylittää tason kolme. D-vitamiinin saanti ihosta päiväntasaajalla on aina riittävää, missä UV-indeksi vaihtelee välillä 10–15 ympäri vuoden. Välimeren seudulla vaihtelu on välillä 2–9, josta alle kolmen tasolla ollaan lähes neljä kuukautta marraskuusta helmikuun puoleenväliin. Etelä-Suomen UV-indeksin vaihtelu on noin 0–6, josta alle kolmen taso kestää syyskuusta huhtikuun puoleenväliin eli lähes kahdeksan kuukauden ajan. Ottaen huomioon ulkoilun mahdollistavan ilman lämpötilan ja pilvisyyden, suomalainen saa riittävästi D-vitamiinia auringosta käytännössä vain kesäkuukausien ajan.

Oikea tapa oleskella auringossa

Meidät on puolen vuosisadan ajan opetettu pelkäämään aurinkoa. Se vanhentaa ihoa ja lisää okasolu- ja tyvisolusyövän riskiä. Tämä on varmasti totta silloin, kun iho palaa tai altistuu päivittäin tuntikausiksi UV-säteilylle. Useasti toistuvan, mutta lyhytaikaisen, auringolle altistumisen ei tiedetä olevan haitallista. Päinvastoin, joidenkin tutkimusten mukaan ihossa syntyvä D-vitamiini suojaa melanoomalta.

Käytännön sääntö oikeasta auringon määrästä on välttää ihon palamista, eli auringossa tulee oleskella vain niin kauan, ettei synny punoitusta. Jos aurinkoa ottaa saadakseen D-vitamiinia, ei pidä käyttää aurinkovoiteita, jotka estävät D-vitamiinin synteesille välttämättömän UVB-säteilyn pääsemisen iholle. Ulkona kesällä työskentelevien oikea asu on suojaava vaatetus ja lierihattu.

Riittäisikö keskitalven viikko etelässä riittävään pimeän ajan D-vitamiinin saantiin? Suomen valoton aika kestää noin kuusi kuukautta, kun taas veren D-vitamiinin (kalsidiolin) pitoisuus puolittuu noin 3–6 viikossa. Tästä voi karkeasti arvioida, että talvisen D-vitamiinin saannin turvaamiseksi tarvittaisiin useita etelän auringon tankkausmatkoja.

D-vitamiini ravinnossa

D-vitamiinia on vaikea saada riittävästi ravinnosta. Luonnollista D₃-vitamiinia on elintarvikkeista merkittävästi vain kalassa. Vastaavaa kasvikunnan D₂-vitamiinia ei elintarvikkeissa ole juuri lainkaan, joitakin sieniä (kantarelli, torvisienet) lukuun ottamatta.

Suomessa lisätään D₃-vitamiinia nestemäisiin maitovalmisteisiin 100 ml:aa kohden 1–2 mikrog ja levitettäviin ravintorasvoihin 100 g:aa kohden 20 mikrog. Ruuan vitaminoinnista huolimatta D-vitamiinivalmisteiden käyttöä suositellaan, jos ravinto ei koostu vähintään puolesta litrasta vitaminoitua maitoa päivittäin, vitaminoiduista rasvalevitteistä ja kalasta ainakin kahdesti viikossa.

Mitkä tekijät altistavat D-vitamiinin puutokselle?

Vanhuksilla, erityisesti laitospotilailla, on D-vitamiinipuute jo siitä syystä, että he oleskelevat kesäisinkin vähän auringossa ja silloinkin tavallisesti peittävästi vaatetettuina. Lisäksi vanhusten D-vitamiinin saanti ihosta on alentunut auringossa: D₃-vitamiinin tuotanto on 70-vuotiaalla enää vain noin 30 % nuoren henkilön tuotannosta.

Muussa väestössä D-vitamiinin puute uhkaa niitä, jotka eivät käytä riittävästi D-vitaminoituja maitotuotteita ja ravintorasvoja. Luomutuotteisiin ei lisätä lainkaan D-vitamiinia, ellei D-vitaminointia ole säädetty pakolliseksi, kuten on tehty rasvattoman luomumaidon kohdalla. Etniset ruokavaliot eivät välttämättä perustu maitoon tai suomalaisiin ravintorasvoihin. Erityisesti nuoret vegaanit ja laihduttajat tarvitsevat riittävästi D-vitamiinin lisäystä luustomassan kasvattamiseksi ennen 25. ikävuotta.

Tumma iho tuottaa Suomen auringossa D-vitamiinia huomattavasti heikommin kuin vaalea iho. Useat maahanmuuttajat pukeutuvat peittävästi, mikä lisää D-vitamiinin puutoksen riskiä myös kesäisin. Lähellä päiväntasaaja asuvissa arabiväestöissä on D-vitamiinin puutos yleistä johtuen sekä miesten että naisten peittävästä pukeutumisesta. Pohjoismaisten selvityksien mukaan riisitauti on yleistynyt maahanmuuttajaperheissä.

Tärkeä jo vastasyntyneen lapsen riisitaudin vaaratekijä on äidin D-vitamiinin puutos. Ellei äiti nauti suurta D-vitamiinin korvausannosta, hänen maitonsa ei kata lapsen D-vitamiinin tarvetta. Jos lasta ruokitaan pitkään vain rintamaidolla ilman ravintolisiä, kasvaa riisitaudin vaara kaikissa yhteisöissä. Uudessa amerikkalaisessa lastenlääkäreiden kannanotossa suositellaan odottavalle äidille 100 mikrog päivittäistä D-vitamiinilisää. Jos ravinto koostuu vegetaarisesta ruokavaliosta ja ravintolisien käyttöä ei hyväksytä, D-vitamiinin puutos on väistämätön seuraus talvikautena.

Paljonko D-vitamiinia tarvitaan?

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijoiden suositukset D-vitamiinin päiväannoksiksi ovat Ruokaviraston verkkosivuilla. Nämä suositukset ovat yhdessä ravinnon D-vitamiinitäydennyksen kanssa parantaneet, mutta ei täysin korjanneet, väestön keskimääräistä D-vitamiinin saantia.

Terveen aikuisen D-vitamiinin nykyinen päiväsaannin pitkään käytetty suositus on 10 mikrog. Annos on todennäköisesti liian vähän pohjoisen auringottomana talvikautena. Tähän viittaa se, että auringonvalon puuttuessa täydellisesti D-vitamiinin annos 10 mikrog/vrk ei pysty pitämään veren D-vitamiinin (kalsidiolin) pitoisuutta vakaana, vaan pitoisuus laskee. Ruokaviraston suositus onkin 20 mikrog/vrk seuraaville ryhmille: ikääntyneet (yli 75 v.), vähän ulkona oleskelevat, peitetysti pukeutuvat ja tummaihoiset.

Vuoden 2017 Finravinto -tutkimuksen mukaan 29%:lla miehistä ja 18 %:lla naisista D-vitamiinin (kalsidiolin, 25OHD) pitoisuus ei ollut riittävä eli 50 nmol/l. Nämä tulokset saatiin, kun D-vitamiinin saannin keskiarvoksi laskettiin ravinto ja ravintolisät huomioon ottaen miehillä 22 mikrog ja naisilla 25 mikrog. Finravinto -tutkimuksessa mitattiin myös erittäin alhaisia alle 30 nmol/l pitoisuuksia 5%:lla miehistä ja 2 %:lla naisista. Näin alhaisiin pitoisuuksiin liittyy lumekontrolloitujen kliinisten tutkimuksien mukaan lisääntynyt hengitystieinfektioiden vaara. D-vitamiinin puutteeseen liittyvä infektioalttius on kokemustiedon mukaan yksi 1900-luvun alussa yleisen lasten riisitaudin oire.

D-vitamiinin talvikauden korvausannoksesta ei ole yksimielisyyttä. Päivittäinen 10 mikrog ei riitä vähentämään ikääntyneiden osteoporoosin (luukatoon) liittyvien murtumien vaaraa. Tutkimuksissa osteoporoosin vaara väheni, kun D-vitamiinin päiväannos oli noin 20–25 mikrog/vrk ja seerumin kalsidiolin pitoisuus noin 75 nmo/l. Osa luunmurtumien estovaikutuksesta saattaa liittyä D-vitamiinin lihasvoimaa lisäävään vaikutukseen.

Osteoporoosia ja murtumia estävä D-vitamiinin annos ei kuitenkaan välttämättä ole elimistön koko terveyden kannalta paras mahdollinen, sillä veren D-vitamiinin (kalsidiolin) yli 100 nmol/l pitoisuuksien on esitetty estävän syöpiä, hermoston rappeumatauteja, verenkiertotauteja ja diabetesta, mutta tutkimukset näiden hyötyjen osalta ovat kesken.

D-vitamiinin sopivinta annosta voisi arvioida veren D-vitamiinin (kalsidiolin) tasosta, jonka luonnon aurinko tuottaa ihosta kesäisin. Kesällä auringon UVB-säteily tuottaa noin 15 minuutin kokovartaloaltistuksessa runsaasti D-vitamiinia. Kahdesta kolmeen kertaa viikossa saatu UVB-annos koko vartalolle kohottaa seerumin kalsidiolin noin kahdessa viikossa tasolle yli 100 nmol/l. Etelän auringossa säännöllisesti ihonsa auringolle altistavien kalsidioli saattaa olla jopa tasoa 150–200 nmol/l ilman D-vitamiinivalmisteiden käyttöä.

D-vitamiinin turvallinen annos aikuisille

Euroopan elintarvikeviraston kannanoton mukaan 100 mikrog/vrk D3-vitamiinia on aikuisten turvallisen päiväannoksen yläraja. Vaikka annos 100 mikrog/vrk saattaa olla tarpeen vaikean puutoksen korjaamiseksi se ei ole sama kuin suositus D-vitamiinin päiväsaanniksi.

D-vitamiinin annoksen määrittämisessä tulisi ottaa huomioon yksilöllinen tarve, kuten veren kalsidiolin taso ennen talvikautta, suuri painoindeksi (kalsidiolin saatavuus alentunut elimistössä), korkea ikä (alentunut ihon tuotanto, lisääntynyt tarve) ja auringonvalon saanti (etelänmatkat, solarium, pukeutuminen, ihonväri).

Lääkäriseura Duodecimin Käypä hoito -työryhmän mukaan osteoporoosia sairastavien veren D-vitamiinitason (kalsidiolin) tulisi olla välillä 75–120 nmol/l. Tämän pitoisuuden saavuttamiseen tarvittava annos vaihtelee talviaikana välillä 25–100 mikrog/vrk. Ennen D-vitamiinihoidon aloittamista olisi hyvä mitata veren kalsidioli, jonka pohjalta sopiva annos määritetään ottaen huomioon vuodenaikaan liittyvät ja edellä mainitut monet yksilölliset tekijät.

D-vitamiinimyrkytys

Äärimmäisessä kalsiumin puutoksessa D-vitamiini takaa elämälle tärkeän kalsiumin fysiologisen veripitoisuuden irrottamalla sitä luustosta. Sama tapahtuu erittäin suuressa D-vitamiinin liikasaannissa. Näitä seuraamuksia ei voi kuitenkaan odottaa suomalaisten ravitsemustilanteessa tai saatavilla olevien D-vitamiinivalmisteiden ohjeenmukaisesta käytöstä.

D-vitamiinin myrkyllisyyttä on Britanniassa 50-luvulla kuvattu pikkulapsilla, kun vitaminoidusta ruuasta tai vitamiinivalmisteista saadun D-vitamiinin päiväsaanti on ollut tasoa 100 mikrog. Tarkkaa annosta on mahdotonta myöhemmin arvioida eikä seurannutta kalsidiolin pitoisuutta ole tiedossa, koska tarvittavia mittausmenetelmiä ei tuona aikana ollut olemassa. Suomalaisten pikkulasten D-vitamiinin neuvola-annos oli 50-luvun alussa samaa tasoa ilman merkittäviä haittoja.

Bostonissa arviolta 33 000 kuluttajaa altistui viiden ja puolen vuoden ajan maidolle, jossa oli D-vitamiinia litraa kohden yli satakertainen määrä normaalisaantiin verrattuna. Sadat ihmiset sairastuivat. Yleisimpiä myrkytysoireita olivat ruokahaluttomuus, laihtuminen, yleinen heikkous, sekavuus, oksentelu ja nestevajaus. Laboratoriotutkimuksissa veren kalsiumarvot ylittivät normaalin ja veren D-vitamiinin (kalsidiolin) pitoisuudet olivat hyvin suuret (keskimäärin 560 nmol/l).

Käytännössä viime aikoina raportoidut D-vitamiinimyrkytykset ovat liittyneet munuaispotilaiden saamaan D-vitamiinin aktiivisen muodon, kalsitriolin, liika-annokseen. D-vitamiinin saanti ihosta tai perusruoasta ei voi aiheuttaa myrkytystä. Puutoksesta kärsivien D-vitamiinilisän suuruus tulisi määrittää yksilöllisesti kalsidiolin mittauksen perusteella. Tällöin annosalue 25–100 mikrog päivässä on turvallista korvaushoitoa.

Suuria D-vitamiinin kerta-annoksia (500 000 KY eli 12 500 mikrog) on annettu kerran vuodessa ilman haittavaikutuksia. Vaikka suurista kerta-annoksista ei ole ollut välitöntä haittaa, tutkimukset viittaavat siihen, että tällä epäfysiologisella antotavalla ei saavuteta osteoporoottisten murtumien estymistä.

D-vitamiinin käytön erityistilanteita

D-vitamiinin saantisuositukset koskevat tervettä suomalaista keskiarvoväestöä, jonka D-vitamiinin saannista ravinnosta ja lisäravinteista on tutkittua tietoa. Perusterveeltä D-vitamiini pitoisuutta ei tarvitse mitata, mutta saantisuosituksia on hyvä noudattaa ja kiinnittää huomiota ravinnon D-vitamiini pitoisuuteen erityisesti pimeänä vuodenaikana.

Joissakin sairauksissa ja tilanteissa D-vitamiinin pitoisuusmäärityksistä voi kuitenkin olla hyötyä. Yhdysvaltalaisessa suosituksessa mainitaan kymmeniä kliinisiä tilanteita, joissa tarvitaan D-vitamiinin mittaus (2). Tälläisiä ovat riisitauti, osteoporoosi, osteomalasia, munuaisten tai maksan toiminnanvajaus, malabsorptiosairaudet, sarkoidoosi, Crohnin tauti ja tietyt verisyövät. Luettelossa mainitaan myös raskaus ja imetys, liikapaino ja sekä tietyt lääkehoidot kuten kortisoni ja epilepsialääkkeet.

D-vitamiinitutkimuksen ongelmia

Viranomaisten D-vitamiinin käyttösuositukset perustuvat julkaistuun tutkimusnäyttöön, jonka parhaimmillaan on kliininen tutkimus, jossa satunnaistetusti valituille koehenkilöille annetaan joko plaseboa tai D-vitamiinia riittävän pitkän ajan (ns. kontrolloitu tutkimus).

D-vitamiinin luustoon liittymättömistä terveyshyödyistä ei ole tyhjentävää kontrolloitujen tutkimusten näyttöä. Laajassa (n=2495) suomalaisessa viisi vuotta kestäneessä tutkimuksessa D-vitamiinin lisäannolla ei ollut verenkiertotaudeilta tai syövältä suojelevaa vaikutusta. Tutkijat selittävät vaikutuksen puutetta sillä, että jo lähtötilanteessa sekä plaseboa että D-vitamiinia (40 tai 80 mikrg/pv) saaneiden veren D-vitamiinipitoisuudet olivat riittäviä (74–76 nmol/l).

Uudessa katsausartikkelissa todetaankin, että valtaosassa kontrolloiduista tutkimuksista kaikkien vertailuryhmien D-vitamiinin lähtötasot olivat korkeita, joten ei saatu aikaan tilannetta, jossa hoidettujen ja hoitamattomien D-vitamiinipuutteisten sairastavuutta olisi voitu vertailla.