Kohdun muutokset

Kohdun kasvuun ja verekkyyden lisääntymiseen liittyvät muutokset heti raskauden alettua ovat varhaisimpia raskausoireita pahoinvoinnin lisäksi. Kohdun paino lisääntyy raskauden aikana noin 100 grammasta yli kiloon. Toisen raskauskolmanneksen alussa 16. raskausviikolla suurentunut kohtu täyttää pikkulantion ja sen pohja on tunnusteltavissa vatsanpeitteiden läpi. Aluksi kohdun seinämä on hyvin paksu suhteessa sikiöpussiin, mutta myöhemmin raskauden edetessä ja sikiön kasvaessa seinämä venyy ja on vain noin puolen senttimetrin paksuinen.

Viimeisen raskauskolmanneksen aikana tai viimeistään 32. raskausviikon jälkeen sikiötä voidaan tunnustella erikseen vatsanpeitteiden ja kohdun seinämän läpi ja seurata sen kasvua ja asentoa kohdussa neuvolakäyntien yhteydessä. Jos odottaja on kovin lihava, voi ultraäänitutkimus olla tarpeen näiden asioiden selvittämiseksi.

Myös emättimen limakalvojen ja ulkosynnyttimien verekkyys lisääntyy, mikä aiheuttaa niille raskauden aikana tyypillisen sinipunertavan värin. Kohdun kaulakanavan täyttää sitkeä limainen erite, jota loppuraskaudessa kutsutaan limatulpaksi.

Rintarauhaset

Jo aivan raskauden alusta istukan ja aivolisäkkeen hormonit valmistavat rintoja maidontuottoon ja imetykseen. Rintojen pingotus ja aristus ovat ensimmäisiä raskausoireita heti kuukautisten jäädessä pois. Rintojen koon kasvu johtuu aluksi verenkierron lisääntymisestä ja myöhemmin rauhaskudoksen kasvusta ja rasvan kertymisestä. Verisuonet kuultavat ihon läpi ja rinnat voivat tuntua kyhmyisiltä. Nännipihan läpimitta kasvaa, väri tummuu ja sen rauhaset alkavat erittää talia ihon suojaksi.

Loppuraskaudessa on tavallista, että rinnoista erittyy jo pieniä määriä maitoa ja nännien iho voi karstoittua helposti. Noin 1 %:lla odottavista äideistä on ylimääräinen maitorauhanen. Tavallisimmin se todetaan aristavana kyhmynä kainalossa loppuraskaudessa tai synnytyksen jälkeen maidon noustua rintoihin. Se ei yleensä vaadi mitään toimenpiteitä.

Painonnousu

Keskimääräinen painonnousu raskauden aikana on noin 10–12 kilogrammaa, ja valtaosa siitä tapahtuu vasta 20. raskausviikon jälkeen (taulukko Normaali painonnousu raskauden lopussa 10–12 kg). Nopea painonnousu alkuraskaudessa on aina merkki lihomisesta. Osalle nesteen kertyminen elimistöön aiheuttaa loppuraskaudessa näkyviä turvotuksia erityisesti jalkoihin. Sopivaan painonnousuun kunkin äidin kohdalla vaikuttaa lähtöpaino ennen raskautta ja painoindeksi (BMI = paino/pituus²).

Paino mitataan neuvolassa kaikkien tarkistusten yhteydessä. Jos paino ei raskauden jälkipuoliskolla nouse riittävästi tai tapahtuu laihtumista, voi se olla merkki sikiön kasvun hidastumisesta. Toisaalta yli 20 kilon painonnousu altistaa raskausajan diabetekselle ja sikiön liikakasvulle. Ylimääräisistä kiloista on yleensä vaikeaa päästä eroon raskauden jälkeen.

Raskausaikaiseksi painonnousuksi suositellaan

• ylipainoisille naisille (BMI 25–29,9 kg/m²) 7–11 kg
• lihaville naisille (BMI ≥ 30 kg/m²) 5–9 kg.

Hengitys

Raskaus lisää hapenkulutusta 20–30 %, mikä edellyttää myös hengityksen tehostumista. Rintakehän läpimitta kasvaa ja pallean liikelaajuus suurenee, minkä seurauksena kertahengitystilavuus nousee merkittävästi ja kaasujen vaihto tehostuu, vaikka hengitystiheys ei muutukaan raskauden aikana. Tämän seurauksena raskaana olevan valtimoveren happiosapaine nousee ja hiilidioksidiosapaine laskee, mikä puolestaan helpottaa hiilidioksidin siirtymistä sikiöstä äitiin ja turvaa sikiön hapensaannin.

Loppuraskaudessa kookas kohtu voi rajoittaa pallean liikkeitä ja aiheuttaa jopa puolelle odottavista hengenahdistuksen tunnetta ilman, että se vaikuttaa äidin tai sikiön hapetukseen. Erottelu tämän fysiologisen ja esimerkiksi astmasta johtuvan hengenahdistuksen välillä voi olla vaikeaa.

Iho ja hiukset

Iho tummuu valtaosalla odottavista, tummilla naisilla enemmän kuin vaaleilla. Tämä johtuu pigmentin lisääntymisestä sukuhormonien ja melanosyyttejä stimuloivan hormonin vaikutuksesta. Rintojen nännipihat, kainalot, alavatsan keskiviiva, välilihan alueen iho ja luomet tummuvat. Kasvoihin voi ilmestyä maksaläiskiä erityisesti otsan, ohimoiden ja nenänselän iholle. Auringolta suojautumalla voi jonkin verran vähentää maksaläiskien kehittymistä. Aurinkovoiteita voi raskauden aikana käyttää kohtuudella, mutta parhaan suojan saa vaatteilla. Synnytyksen jälkeen iho vaalenee muutaman kuukauden kuluessa entiselleen.

Raskausarpia ilmestyy toisesta raskauskolmanneksesta lähtien vatsan, reisien ja rintojen iholle noin puolelle odottavista iästä riippumatta. Ihon sidekudoksen perinnölliset ominaisuudet ja hormonaaliset tekijät vaikuttavat niiden syntyyn. Ihon voimakas venyminen aiheuttaa ihon sidekudoksen pettämisen, mikä näkyy punertavina pitkittäisinä juovina. Raskauden jälkeen ne vaalenevat, vaikka eivät koskaan täysin häviä. Kaksosraskauksissa raskausarvet ovat erityisen tavallisia.

Raskausarpien syntyä on vaikea estää millään keinolla. Ihon kutinaa esiintyy yleisesti juuri niillä alueilla, mihin raskausarpiakin syntyy. Sen sijaan kämmenien ja jalkapohjien kutiseminen raskauden viimeisellä kolmanneksella voi viitata maksan toiminnan häiriöön ja vaatii aina jatkotutkimuksena odottavan maksa-arvojen tarkistamisen.

Ihon lisääntynyt verenkierto ja pintaverisuonten laajeneminen estrogeenihormonin vaikutuksesta aiheuttaa osalle pieniä kirkkaanpunaisia painettaessa häviäviä muutoksia, niin sanottuja "spidereita", tai kämmenen peukalonpuoleisen ihon punotusta. Nämä muutokset katoavat raskauden jälkeen.

Hiusten kasvu kiihtyy raskauden aikana, koska tavallista useammat hiustupet siirtyvät kasvuvaiheeseen, joka päättyy 1–5 kuukautta synnytyksen jälkeen. Tämä taas aiheuttaa osalle synnyttäneistä runsasta hiustenlähtöä jopa suurina tukkoina. Tilanne normalisoituu ilman hoitoa vuoden sisällä.

Jos karvoitus on jo ennen raskautta ollut runsasta, se voi raskauden aikana vielä selvästi lisääntyä. Karvojen ajaminen häpyalueelta ja kainaloista aiheuttaa raskausaikana tavallista herkemmin karvatupentulehduksia. Hiusten värjäyksistä ei ole olemassa virallisia suosituksia. Turhia altistuksia värjäysaineille tulisi kuitenkin välttää raskauden aikana.

Aineenvaihdunta

Raskauden aikana perusaineenvaihdunta kiihtyy 15–20 % ja ravinnon tarve lisääntyy sikiön kasvun turvaamiseksi. Toisaalta liikunnan määrän väheneminen erityisesti loppuraskaudessa säästää energiaa ja energian tarve lisääntyykin melko vähän, vain noin 10 % loppuraskaudessa.

Suurimmat muutokset liittyvät hiilihydraattien ja rasvojen aineenvaihduntaan. Toisen raskauskolmanneksen alusta lähtien insuliinin eritys haimasta lisääntyy ja paastoverensokeri laskee. Raskauden jälkimmäisellä puoliskolla elimistön kyky käyttää verensokeria hyväkseen heikkenee hormonaalisista syistä ja terveellekin kehittyy lievä insuliiniresistenssiksi kutsuttu tila. Ruokailun jälkeiset verensokeriarvot nousevat korkeammalle kuin ei raskaana olevalla, minkä tarkoituksena on turvata sikiön energian saanti. Samanaikaisesti munuaisten toiminnan muutoksien seurauksena nähdään neuvolan seulontatutkimuksissa usein glukosuriaa eli pieniä määriä sokeria virtsassa normaalista verensokeritasosta huolimatta.

Raskauden aikana elimistöön varastoituu rasvaa turvaamaan energiansaannin. Maksa tuottaa lisää rasvoja ja näin varmistuu niiden saatavuus sikiön solujen rakennusaineiksi. Veren rasva-arvot nousevat. Kokonaiskolesterolipitoisuus suurenee lähes 50 % ja triglyseridipitoisuudet suurenevat ainakin kaksinkertaisiksi lähtötasostaan, mutta normaalistuvat nopeasti synnytyksen jälkeisten viikkojen aikana. Raskaus- tai lapsivuodeaikana ei veren rasva-arvoja kannata eikä ole tarvetta tutkia.

Kilpirauhasen tehtävä on säädellä kasvua ja aineenvaihduntaa. Sen toiminta kiihtyy jo alkuraskaudessa huolehtimaan odottajan lisääntyneestä kilpirauhashormonin tarpeesta sekä sikiön keuhkojen, luuston ja aivojen normaalista kehityksestä. Sikiön oma kilpirauhashormonituotanto käynnistyy noin 20. raskausviikolla. Odottajan veritilavuuden lisääntyminen, kilpirauhashormonia sitovan valkuaisaineen suurentunut pitoisuus ja istukan kautta tapahtuva kuljetus sikiöön asettavat kilpirauhasen toiminnan koetukselle. Terve kilpirauhanen pystyy kuitenkin lisäämään tuotantoaan jopa 50 % raskausaikana.

Kilpirauhaskokeiden viitearvot muuttuvat raskauden aikana, mikä vaikeuttaa arvojen tulkintaa raskausaikana. Erityisesti voimakkaan raskauspahoinvoinnin yhteydessä nähdään kilpirauhasen liikatoimintaa muistuttavia muutoksia kilpirauhasen toimintakokeissa. Yleensä ne menevät ohi itsestään 18.–20. raskausviikkoon mennessä. Toisaalta kilpirauhasen toiminnan häiriöt ovat kohtalaisen tavallisia myös nuorilla. Ne on hyvä hoitaa jo ennen raskautta, koska hoitamaton kilpirauhasen toimintahäiriö voi vaarantaa sekä raskaana olevan että sikiön terveyden.

Verenkierto

Suurin kuorma raskausaikana kohdistuu verenkiertoelimistöön. Raskauden aikana verimäärä kasvaa huolehtimaan sekä sikiön aineenvaihdunnasta että kompensoimaan synnytykseen liittyvää verenvuotoa. Verimäärän lisäys alkaa jo alkuraskaudessa ja on kokonaisuudessaan noin 40–50 %. Esimerkiksi terveen ensisynnyttäjän verimäärä kasvaa raskautta edeltävästä 4 litrasta lähelle 6 litraa. Kaksosraskauksissa kasvu voi olla vieläkin suurempi. Koska veren plasman tilavuuden lisäys on hieman suurempi kuin punasolujen lisäys, keskiraskauden aikana veri laimenee. Tämä näkyy veren hemoglobiinipitoisuuden pienenemisenä. Kyseessä ei ole varsinainen raskaudenaikainen anemia.

Toisaalta punasolumäärän, sikiön ja istukan kasvu lisäävät raudan tarvetta merkittävästi raskauden aikana. Jos ruokavalion ja raskautta edeltäneen tilanteen vuoksi rautavarastot ovat jo valmiiksi liian matalat, raskauden aikana kehittyy raudan lisääntyneen tarpeen seurauksena raudanpuuteanemia. Neuvolassa raskaana olevan hemoglobiinia seurataan säännöllisesti. Jos hemoglobiinitaso on matala, aloitetaan rautalääkitys. Veren valkosolujen määrä lisääntyy raskauden aikana ja erityisesti synnytyksen jälkeen nähdään korkeita arvoja ilman, että odottavalla on mitään tulehdusta.

Lisääntynyt punasolutuotanto vaatii rautaa. Suurin osa raudasta kuluu raskauden viimeisellä kolmanneksella. Ravinnosta saadaan päivässä keskimäärin 15 milligrammaa rautaa, josta vain 10 % imeytyy. Raudan tarve lisääntyy raskauden edetessä ja on arvioitu, että raskauden viimeisellä kolmanneksella päivittäinen raudan tarve on noin 9 milligrammaa. Tarvittaessa aloitetaan rautalisä.

Verimäärän tilavuuden kasvu johtaa sydämen työmäärän kasvuun jo alkuraskaudesta lähtien. Sydämen minuutissa pumppaaman veren tilavuus (minuuttivolyymi) kasvaa 30–40 %. Tämän mahdollistaa sydämen sykkeen tihentyminen ja yhden supistuksen aikana pumppaaman verimäärän suureneminen. Yksistään lepopulssitaso nousee keskimäärin 15 lyöntiä minuutissa ja rasituksessa vieläkin enemmän, mikä aiheuttaa raskausajalle tyypillisen tykytyksen tunteen.

Istukan verenkierron kehittyminen laskee ääreisverenkierron vastusta ja aiheuttaa erityisesti keskiraskaudessa nähtävän verenpaineen laskun. Systolinen paine laskee vain vähän, mutta diastolinen paine laskee tavallisesti 10–20 mmHg. Loppuraskautta kohden verenpainelukemat nousevat raskautta edeltäneelle tasolle.

Veren hyytymisjärjestelmän toiminta tehostuu raskausaikana. Useiden hyytymistä edistävien tekijöiden pitoisuudet suurenevat jo alkuraskaudessa. Ne ovat korkeimmillaan loppuraskaudessa ja muutamia viikkoja synnytyksen jälkeen. Lisääntyneen hyytymistaipumuksen tarkoitus on suojata synnytyksessä liialliselta verenvuodolta. Toisaalta suurenevan kohdun aiheuttama lantion ja alaraajojen laskimoiden verenkierron hidastuminen johtaa siihen, että syvien laskimotukosten riski on raskausaikana ja vielä lapsivuodeaikanakin 5–6-kertainen verrattuna raskautta edeltävään aikaan. Perinnölliset tukostaipumukset, ylipaino, ikä, suonikohjut ja keisarileikkaus altistavat vahvasti tukosten synnylle. Ne joudutaan ottamaan huomioon raskausajan ja synnytyksen hoitoa suunniteltaessa.

Munuaiset

Verenkiertoelimistön lisäksi munuaiset joutuvat suureen rasitukseen raskauden aikana. Munuaisten verenvirtaus ja edelleen virtsan suodattuminen munuaiskerästen läpi lisääntyvät 30–50 %. Virtsamäärät eivät kuitenkaan lisäänny, koska myös veden ja ravintoaineiden takaisinimeytyminen tehostuu merkittävästi. Niinpä esimerkiksi veren tärkeiden suolojen natriumin ja kaliumin pitoisuudet eivät muutu raskausaikana. Raskaudenaikaiselle nestetasapainolle onkin tyypillistä natriumin ja sen mukana veden kertyminen elimistöön verenkiertoon ja solunulkoiseen nestetilaan. Nesteen kertyminen näkyy turvotuksina raskauden aikana. Kaikkien aineiden takaisinimeytyminen ei tehostu samassa suhteessa virtsan suodattumisen kanssa, mikä näkyy esimerkiksi sokerin ja valkuaisen erittymisenä pieninä määrinä virtsaan normaaleissakin raskauksissa.

Ruoansulatuskanava

Alkuraskaudessa lievä aamupahoinvointi ja oksentelu ovat niin yleisiä oireita, että niiden katsotaan kuuluvan normaaliin raskauteen. Pahoinvointi alkaa yleensä pari viikkoa viimeisten kuukautisten poisjäämisestä ja loppuu 12.–16. raskausviikkoon mennessä. Pienellä osalla naisista pahoinvointi voi jatkua läpi koko raskauden. Pahoinvoinnin syytä ei varmuudella tiedetä, mutta ajallisesti se liittyy istukkahormonin pitoisuuden nousuun äidin veressä. Ensisynnyttäjillä ja kaksosia odottavilla pahoinvointi on vieläkin tavallisempaa. Nestetasapaino ei yleensä häiriinny eikä paino laske merkittävästi (yli 5 % lähtöpainosta).

Pahoinvoinnin mentyä ohi toisen raskauskolmanneksen alkuun mennessä ruokahalu ja energian tarve lisääntyvät. Aineenvaihdunta muuttuu ja tarkoituksena on varastoida energiaa lähinnä rasvan muodossa sikiön kasvun turvaamiseksi loppuraskaudessa. Joillekin kehittyy voimakas mieltymys tavallisuudesta poikkeaviin ruoka-aineisiin, esimerkiksi etikkaan tai aineisiin, joita ei ole tarkoitettu lainkaan syötäväksi. Ilmiötä kutsutaan pica-oireeksi, ja joskus siitä voi olla suoranaista haittaa odottavan tai sikiön terveydelle.

Raskausajan muutokset ruoansulatuskanavan alueella johtuvat sekä hormonaalisista että mekaanisista syistä. Sileän lihaksen veltostuminen koko kanavan alueella johtaa hidastuneeseen ravinnon läpikulkuun suolistossa, mikä tehostaa ravintoaineiden ja veden imeytymistä suolistosta. Kasvava kohtu työntää mahalaukkua ylöspäin ja ruokatorven sulkijalihaksen veltostuessa mahalaukun hapanta sisältöä pääsee virtaamaan erityisesti makuulla ruokatorven alaosaan, mikä aiheuttaa närästystä. Paksusuolen hidastunut liike johtaa ummetukseen jo alkuraskaudesta lähtien. Loppuraskaudessa sikiön pään laskeuduttua lantioon voi suolen tyhjeneminen vaikeutua vaivaksi asti.

Tuki- ja liikuntaelimistö

Raskaus aiheuttaa muutoksia erityisesti selässä ja lantion alueella. Kasvava kohtu siirtää vartalon painopisteen eteenpäin, ja tämän korjaamiseksi lannerangan notko korostuu, hartiat painuvat eteenpäin ja ryhti muuttuu. Vatsalihakset venyvät ja siirtyvät keskiviivasta sivuun, jolloin niiden voima ja selälle antama tuki heikkenee. Raskaushormonit aiheuttavat nivelsiteiden löystymisen. Se on erityisen voimakasta lantiorenkaan liitoksissa, joita ovat edessä keskellä häpyliitos ja takana molemmin puolin ristiselkää olevat risti-suoliluunivelet. Lantiorengas, joka normaalisti on erittäin vakaa, on loppuraskaudessa joustava ja antaa synnytyksessä tilaa sikiölle.

Kalsiumin aineenvaihdunta kiihtyy raskausaikana. Sikiön luuston kehityksen turvaamiseksi kalsiumin imeytyminen suolistosta tehostuu. Se ei yksinään kuitenkaan riitä kattamaan lisääntynyttä tarvetta: päivittäinen kalsiumin tarve suurenee raskaus- ja imetysaikana 1,5–2,0 grammaan. Jos ravinnosta ei ole saatavilla riittävästi kalsiumia, on vaarana raskaana olevan luustontiheyden aleneminen, joka voi altistaa osteoporoosille myöhemmin elämässä.

Artikkelin pohjana on käytetty naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Susanna Sainion kirjoittamaa tekstiä kirjassa Odottavan äidin käsikirja (Kustannus Oy Duodecim 2014).