Kahdessa seuraavassa kysymyksessä ongelmana on nuori poika, jonka kehitys näyttää juuttuneen paikoilleen. Kumpikin heistä ottaa vastaan kaikenlaisia palveluja kotiväeltä, mutta ei siedä mitään vaatimuksia, ei edes rakentavia ehdotuksia tulevan suunnitteluun. He vakuuttavat hoitavansa omat asiansa, mutta mitään ei tapahdu. Tulee mieleen, että kun aineelliset olosuhteet ovat hyvät, on helppoa luisua tällaiseen tilaan, jota voisi nimittää tyhjäksi depressioksi. Mieliala ei ehkä ole alavireinen, vaan se on pikemminkin autio. Mikään ei kiinnosta, eikä mitään jaksaisi tehdä. Hoitoa on vaikea järjestää, koska asianomainen ei koe tarvitsevansa sitä.

Eräs lastenkasvatuksen tavoite on opettaa lapsia tekemään tylsiä ja ikäviä asioita. Se merkitsee tavallisesti pakottamista. Erikoisen hienoa on, jos velvollisuuksien hoitamisesta saa tyydytystä, ja dopamiinitasokin nousee hiukan. Arvostamallani taustavaikuttajalla (= äitivainaalla) oli tapana sanoa, että hän tekee heti aamulla jonkin todella vastenmielisen askareen ja kehuu sitten itseään loppupäivän. Nykyisin lapset ja nuoret voivat surfailla elämässä etsiytymällä helposti saatavien mielihyvänlähteiden äärelle ja jättää velvollisuudet muille. Roskien viemisestä tai tiskikoneen tyhjentämisestäkin voi syntyä raivoisa riita.

Nuoret ovat elämyshakuisia ja impulsiivisia. Yhdistelmä johtaa helposti törmäilyyn ja ylilyönteihin. Syynä eivät ole niinkään hormonimyrskyt vaan keskushermoston keskeneräisyys. Aivojen etuotsalohko kypsyy vielä yli 20-vuotiaana, mikä on toisaalta lohdullista, toisaalta tuskastuttavaa. Frances Jensen, Pennsylvanian yliopiston neurologian professori, on koonnut kirjaansa vakuuttavaa näyttöä aiheesta Jensen, 2015.. Hän esittää erinomaiset perustelut mm. sille, että meidän on suhtauduttava nuoriin rikoksentekijöihin eri tavalla kuin aikuisiin. Nuoret saattavat ihan oikeasti järkiintyä, kun ollaan kärsivällisiä ja annetaan ajan kulua.