Väkivaltaiset digipelit ovat haitallisia

"Mulla meni sen pelin kanssa kolme vuotta neljä tuntia päivässä", selitti arviolta 13-vuotias poika kaverilleen metrossa. "Hiihtolomalla kului 14 tuntia päivässä koneella", kertoi 16-vuotias lukiolainen. Alakoulun viidennen luokan opettaja kertoi luokan poikien puhuvan pelkästään GTA V -pelistä (Grand Theft Auto). Kaikki olivat saaneet sen siitä huolimatta, että se on kielletty alle 18-vuotiailta. Erään nuoren World of Warcraft - peli imaisi syövereihinsä niin perusteellisesti, että opinnot jäivät kesken, eikä työtäkään ole. Nyt aikuiseksi ehtineen miehen uskollisin seuralainen ja tärkein elämänsisältö on edelleen tietokoneen ruutu.

Muuan pikkukaupungin alaluokkien opettaja kyllästyi siihen, että pojat eivät puhuneet muusta kuin videopeleistä. Hän lanseerasi idean kahden viikon mittaisesta pelipaussista. Lapset, vanhemmat ja opettajat päättivät asiasta yhdessä, mutta osallistuminen oli vapaaehtoista. Ensimmäisen viikon lopussa pojat marisivat tyhmästä päätöksestä ja sanoivat, ettei ole tekemistä. Monilla oli suoranaisia vieroitusoireita, ja he vain odottivat sitä päivää, kun pelikonsolin sai taas avata. Toisen viikon aikana pelimaailma jäi taka-alalle. Oli laskettu mäkeä, rakennettu lumilinnoja ja pelattu jääkiekkoa. Posket punoittivat, ruoka maistui, ja uni oli rauhallista ja sikeää.

Kokeilu laajennettiin koskemaan kaikkia kaupungin alakouluja. Vähitellen vastustus taukoa kohtaan kuitenkin lisääntyi, ja yhä useammat vanhemmat ilmoittivat, että heidän poikansa ei osallistu pelipaussiin. He väsyivät jatkuvaan riitelyyn ja luovuttivat.

Vanhempainiltojen vakiokysymys on, miten lasten "ruutuaikaa" saataisiin rajoitetuksi. Digitaaliset pelit ovat soluttautuneet koteihin lupia kyselemättä, ja monet vanhemmat ovat antautuneet niiden edessä. "Kuule Jari, ne pelit ovat tätä päivää", sanoi eräs nuorisotyöntekijä minulle hiukan säälivästi. "Keksikö paholainen tietokonepelit", kysyi Helsingin Sanomien toimittaja kolumnissaan 6.11.2014 ja jatkoi: "Entä jos lapset ovatkin oikeassa ja tietokoneella pelaaminen onkin hyvä asia?" Suomen Kuvalehden tiedetoimittajan mukaan "puolueeton tutkimus" on osoittanut, että väkivaltaisista peleistä ei ole lapsille haittaa. Tällaista tutkimusihannetta edustamaan toimittaja oli löytänyt yhden tutkijan. Artikkelin otsikko, "Moraalista paniikkia tietokonepeleistä", ihastuttaa neutraaliudellaan.

Väkivaltaa sisältäviä pelejä on tutkittu laajasti ja monipuolisesti. Arvostetussa Psychological Bulletin - lehdessä julkaistussa meta-analyysissa oli mukana 136 aiheesta laadittua tutkimusta, joissa oli yhteensä yli 130 000 lasta ja nuorta Anderson ym.. Väkivaltapelien pelaaminen on yhteydessä väkivaltaiseen käytökseen, korkeaan fysiologiseen virittyneisyyteen, turtumiseen ja empatiakyvyn heikkouteen. Se nostaa verenpainetta ja aiheuttaa makeannälkää. Kohonnut vireystila vaikuttaa lasten unensaantiin ja unen laatuun. Arkiliikunta jää liian vähälle, ja fyysinen kunto rapistuu. Liiallinen istuminen on kaikille pahasta.

Olen keskustellut paljon pelaamisesta lasten ja nuorten kanssa. Olen antanut demonstroida itselleni uutuuspelejä ja olen kysellyt, mikä niissä jännittää ja viehättää. Ei sitä ole ollenkaan vaikea ymmärtää. Ne miljardit, joita peliteollisuus käyttää innovaatioihinsa, ovat tuottaneet hyvin koukuttavia, visuaaliselta ilmeeltään kiinnostavia pelejä. Muuan nokkela 13-vuotias poika myönsi, että häneen ei niinkään vaikuta väkivaltaisten pelien sisältö, vaan kiukku nousee pettymyksestä ja turhautumisesta, kun tavoitteen saavuttaminen ei onnistu. Eräs tärkeä seikka ei ole ollut tutkijoiden ulottuvilla: he eivät ole voineet tutkia eettisistä syistä lapsia, jotka pelaavat ikäisilleen sopimattomia pelejä. Kuitenkin juuri se ilmiö on arkipäivää.

On myös tutkijoita, joiden mielestä väkivaltaisten pelien haittoja on liioiteltu. He vetoavat mm. siihen, että nuorten väkivaltaisuus on vähenemään päin, vaikka pelien pelaaminen yleistyy koko ajan. Mikään peli ei tietenkään tee tavallisesta nuoresta tappajaa, ei edes tunnekylmää tai moraalitonta. On arvioitu, että nuori poika on käyttänyt keskimäärin 10 000 tuntia digipeleihin täyttäessään 21 vuotta. Juuri tuota kymmenen tuhannen tunnin määrää on pidetty urheilun tai musiikin huippusaavutuksen edellytyksenä. Kannattaa siis esittää yksinkertainen kysymys: mitä kaikkea nuori ehtisi tehdä niiden tuntien aikana, jotka hän viettää pelaamalla? Mitä niistä lopulta jää käteen? Miksi niin monien pelien maailma on raaka ja rujo?

Väkivaltaisten pelien haitalliset vaikutukset perustuvat matkimiseen, samastumiseen, toistoon, vuorovaikutteisuuteen sekä siihen, että törkeimmistäkään teoista ei seuraa rangaistusta. Pelaaja voi ryöstää ja tappaa poliiseja edistääkseen omaa asiaansa. Kuvitelma, että samojen kuvioiden loputon toistaminen ei vaikuttaisi kehittyvään mieleen mitenkään, on käsittämättömän naiivi. Peliriippuvaisia lapsia hoidetaan jo osastoillakin.

Kaikki pelit eivät ole väkivaltaisia. Niiden avulla voidaan opettaa sosiaalisia taitoja ja harjaannuttaa silmän ja käden yhteistyötä. Niitä voidaan käyttää opetuksessa ja erityistarpeisten lasten kuntoutuksessa. Pelit voivat olla hauskoja ja viihdyttäviä, ja ne ovat joka tapauksessa tulleet jäädäkseen. Silmiä ei kuitenkaan pidä sulkea netin, puhelimen ja digipelaamisen haitoilta ja huomionarvoisen suurelta riippuvuuden riskiltä. Yhdysvalloissa hoidetaan nettiriippuvaisia nuoria jo erikoisklinikoilla. Olemme tuntemattoman edessä. Lisää tutkimusta tarvitaan, mutta jokaista, joka varoittaa pelaamisen riskeistä, ei tulisi tuomita ajastaan jälkeenjääneeksi konservatiiviksi ja ilonpilaajaksi.