Veren kalsiumin määrää arvioitaessa voidaan mitata kokonaiskalsiumin määrä (P-Ca), ns. albumiinikorjattu kalsiumin määrä (P-Ca-albk) tai ns. vapaan eli ionisoituneen kalsiumin määrä (P-Ca-Ion).
Kalsium on välttämätön ihmiselle hyvin monissa aineenvaihdunnan reaktioissa. Sitä tarvitaan muun muassa lihassolujen ja hermosolujen toiminnan säätelyssä. Näissä reaktioissa tarvittavat kalsiummäärät ovat pienet, mutta ne voivat toimia moitteettomasti vain, jos veren kalsiumpitoisuus on sopiva. Siksi elimistö säätelee veren kalsiumpitoisuutta hyvin tarkasti.
Kalsiumia elimistö saa ravinnosta. Riittävä D-vitamiinin saanti on välttämätöntä, jotta kalsium imeytyy normaalisti. Ravinnon kalsiumin määrä ei kuitenkaan merkittävästi vaikuta veren kalsiumpitoisuuteen, sillä yli 99 prosenttia elimistön kalsiumista on luustossa. Ruoan kalsiumilla onkin tärkeä merkitys luuston lujuudelle.
D-vitamiinin ohella tärkein kalsiumin pitoisuuteen veressä vaikuttava tekijä on lisäkilpirauhashormoni. Se säätelee luun kalsiumaineenvaihduntaa ja kalsiumin erittymistä virtsaan. Hormoni on hyvin herkkä veren kalsiumpitoisuuden muutoksille. Jos veren kalsium alkaa vähentyä, lisäkilpirauhaset lisäävät hormonin tuotantoa, jolloin luusta siirtyy kalsiumia vereen ja kalsiumpitoisuus pysyy normaalina. Jos veren kalsium alkaa lisääntyä, lisäkilpirauhashormonin tuotanto vähenee, minkä seurauksena kalsiumia siirtyy verestä luuhun ja erittyy virtsaan tavallista enemmän. Tämän säätelyn ansiosta ravinnon kalsiummäärien vaihtelut eivät vaikuta veren kalsiumarvoihin.
Veressä kalsium on kahdessa muodossa. Ionisoitunut kalsium on vapaana veriplasmassa. Vain tämä vapaa osa kalsiumista osallistuu elimistön aineenvaihdunnan reaktioihin. Osa kalsiumista on sitoutuneena plasman proteiineihin. Se on eräänlainen "varastomuoto", josta kalsiumia voi siirtyä ionisoituneeksi kalsiumiksi ja päinvastoin. P-Ca mittaa plasman koko kalsiummäärää; mukana on sekä ionisoitunut että plasman proteiineihin sitoutunut osa. Mittaus on epätarkka monissa tilanteissa, koska plasman proteiinien määrä voi vaihdella. Siksi nykyisin mitataan usein albumiinikorjattua kalsiumia (Ca-albk) ja monisairailla tai sairaalapotilailla mitataan ionisoitunutta kalsiumia (Ca-Ion).
Suurentunut veren kalsiumpitoisuus eli hyperkalsemia
Suurentuneen pitoisuuden yleisin syy on lisäkilpirauhashormonin liikatuotto, jolloin luusta siirtyy liikaa kalsiumia vereen. Toinen hyperkalsemian syy ovat erilaiset luuston sairaudet, esimerkiksi luustoon levinnyt syöpä, jossa niin ikään kalsiumia siirtyy luusta vereen. Myös A- ja D-vitamiinien yliannostuksen seurauksena kalsiumpitoisuus voi nousta.
Lievästi suurentuneita arvoja voidaan todeta myös kilpirauhasen liikatoiminnassa, sarkoidoosissa, Addisonin taudissa, liikkumattomuuden seurauksena ja joidenkin virtsan eritystä lisäävien lääkkeiden vaikutuksesta.
Lievästi suurentuneeseen kalsiumarvoon ei liity oireita, mutta lisäkilpirauhasen liikatuotto aiheuttaa luukatoa eli osteoporoosia. Jos kalsiumarvo suurenee enemmän, ilmaantuu monia yleisoireita (esim. väsymys, ruokahaluttomuus, vatsavaivat, sekavuus). Muita seuraamuksia voivat olla munuaiskivet ja munuaisen toiminnan häiriöt.
Pienentynyt veren kalsiumpitoisuus eli hypokalsemia
Pienentynyt veren kalsiumpitoisuus on harvinaisempi kuin hyperkalsemia. Se voi johtua lisäkilpirauhashormonin puutteesta. Myös huomattavasti vähentynyt D-vitamiinin saanti, jollaista voi joskus esiintyä esimerkiksi keliakian yhteydessä, voi johtaa hypokalsemiaan. Lisäksi pitoisuus voi olla laskenut munuaisten vajaatoiminnassa ja joissakin muissa hyvin vakavissa sairauksissa. Lievä hypokalsemia ei aiheuta oireita. Jos P-Ca-arvo laskee alle 1,8 mmol:iin/l, alkaa ilmaantua hermotoimintaan liittyviä oireita: raajojen pistelyä, puutumista ja lihaskramppeja. Myös sydämen rytmihäiriöitä voi ilmaantua.
