Glukoosikoe eli sokerirasituskoe tutkitaan henkilöiltä, joilla on tavallista suurempi vaara sairastua sokeritautiin eli diabetekseen (ks. Tyypin 2 diabeteksen riskitesti). Heitä ovat erityisesti ylipainoiset, joiden lähisuvussa on tyypin 2 diabetesta.

Kokeessa otetaan ensin paastoverinäyte glukoosin määritystä varten. Sitten potilas nauttii glukoosijuoman, jossa on 75 g glukoosia. Kahden tunnin kuluttua otetaan uusi glukoosiverinäyte.

Ennen diabeteksen puhkeamista, voidaan henkilöllä usein todeta niin sanottu esidiabetes. Esidiabeteksen muotoja ovat kohonnut paastosokeri ja heikentynyt sokerinsieto. Näissä tilanteissa veren sokeriarvot ovat poikkeavat, mutta eivät vielä täytä diabeteksen diagnostisia kriteereitä.

Kohonnut paastosokeri on tilanne, jossa paastoglukoosi on diabetesta lievemmin koholla (paastoarvo 6.1–6.9 mmol/l) ja glukoosikokeen kahden tunnin arvo on normaali.

Heikentynyt sokerinsieto tarkoittaa sokeriaineenvaihdunnan häiriötä, jossa elimistön kyky käsitellä ruoan mukana tulevaa glukoosimäärää on heikentynyt. Tällöin verensokeri nousee aterian jälkeen liian korkealle, vaikka paastotilassa sokeri pysyykin normaalin rajoissa. Jos sokerirasituskokeen kahden tunnin arvo on yli 7.8 mmol/l, mutta alle 11.1 mmol/l, on kyseessä heikentynyt glukoosin sieto.

Sekä kohonnut paastosokeri että heikentynyt sokerinsieto ovat merkittäviä siksi, että näillä henkilöillä on erittäin suuri vaara sairastua varsinaiseen aikuistyypin eli tyypin 2 diabetekseen seuraavien vuosien kuluessa. Tyypin 2 diabeteksen tulo voidaan estää tai sen kehittymistä siirtää, jos näissä esidiabeteksen vaiheissa tehdään elintapamuutoksia, laihdutetaan ja liikutaan enemmän.

Raskausdiabeteksen toteamisessa tutkitaan glukoosi myös tunnin kuluttua glukoosiliuoksen juomisesta. Siinä tutkimuksessa (Pt-Gluk-R1) käytetään tavallista tiukempia verensokeriarvojen rajoja.

Yksikin poikkeava arvo riittää raskausdiabeteksen diagnoosiin:

• plasman paastoverensokeri on ≥ 5.3
• yhden tunnin arvo ≥ 10.0 tai
• kahden tunnin arvo ≥ 8.6 mmol/l