Aivoverenkiertohäiriöistä aiheutuva terveystaakka on suurentunut ympäri maailmaa, tuore selvitys osoittaa. Nykyään uusia tapauksia todetaan arviolta 12 miljoonaa vuosittain.
Lancet Neurologyn julkaisemat luvut perustuvat 204 maan tietoihin vuosilta 1990–2021, ja niiden perusteella aivoverenkiertohäiriöt olivat vuonna 2021 kolmanneksi yleisin kuolinsyy sydän- ja verisuonitautien ja COVID19-infektioiden jälkeen.
Vuonna 2021 uusia aivoverenkiertohäiriöitä todettiin 11,9 miljoonaa ja aivoverenkiertohäiriön sairastaneita oli elossa arviolta 94 miljoonaa.
Tapauksista 65 prosenttia oli aivoinfarkteja, 29 prosenttia aivoverenvuotoja ja 6 prosenttia lukinkalvonalaisia verenvuotoja.
Lihavuus, poikkeuksellisen korkeat lämpötilat ja helteet, suuri veren glukoosipitoisuus, vähäinen liikunta, korkea verenpaine, lyijyaltistus sekä runsas sokerijuomien ja vähäinen omega-6-rasvahappojen käyttö olivat keskeisiä kehitykseen vaikuttavia riskitekijöitä.
Aivoverenkiertohäiriöt ovat yleensä iäkkäiden sairauksia, mutta viime vuosikymmeninä alle 50-vuotiaiden sairastumiset ovat yleistyneet ympäri maailmaa. Vuosittain noin 25 000 suomalaista sairastuu johonkin aivoverenkiertohäiriöön.
Uutispalvelu Duodecim
(Lancet Neurology 2024;23:P973–1003)
https://www.thelancet.com/journals/laneur/article/PIIS1474-4422(24)00369-7/abstract