Raskauden aikaiset seikat vaikuttavat siihen, miten todennäköisesti lapsi sairastuu tyypin 1 diabetekseen, mutta aikuisena alkavat tapaukset ovat tässä mielessä erilaisia.

Tuoreen ruotsalaistutkimuksen mukaan lukuisista raskausaikaan ja synnytykseen liittyvistä tekijöistä ainoastaan ennenaikainen synnytys liittyi hieman suurentuneeseen riskiin sairastua tyypin 1 diabetekseen aikuisena.

Riski oli sen sijaan suurentunut, jos jälkeläisen isä tai äiti sairasti tyypin 1 diabetesta. Tällöin riski sairastua aikuisena oli 6–7 kertaa suurempi kuin samanikäisten verrokkien. Riski oli puolestaan tavallista pienempi etenkin naisilla, joiden vanhemmat olivat syntyneet muualla kuin Ruotsissa.

Ruotsalaisten tulokset viittaavat siihen, etteivät raskaudenaikaiset seikat ole kovin merkittäviä riskitekijöitä aikuisena alkavassa tyypin 1 diabeteksessa. Tärkeämpiä ovat todennäköisesti perimä ja sairastumiseen vaikuttavat ulkoiset tekijät myöhemmin elämässä.

Tutkimuksessa käytettiin yli 1,8 miljoonan vuosina 1983–2002 syntyneen rekisteritietoja. Vuoteen 2020 mennessä 3 300 potilasta oli sairastunut tyypin 1 diabetekseen aikuisiässä.

Tulokset julkaistiin Diabetes Care -lehdessä.

Tyypin 1 diabetesta sairastavien oma immuunijärjestelmä hyökkää haimassa insuliinia tuottavien saarekesolujen kimppuun, mikä vähitellen johtaa diabetekseen. Tyypin 1 diabetes on Suomessa suhteellisesti yleisempi kuin missään muualla. Kaikkiaan noin 50 000 suomalaista sairastaa sitä.

Uutispalvelu Duodecim

(Diabetes Care 2024;47:1740–1749)

https://doi.org/10.2337/dc24-0896