Metformiini-diabeteslääkityksen aloittaminen saattaa vähentää astmaa ja tyypin 2 diabetesta potevien astmakohtauksia, tuore tutkimus osoittaa. Tästä on saatu viitteitä muutamassa tutkimuksessa aikaisemminkin, mutta nyt julkaistut tulokset vahvistavat näyttöä.

Tutkimus julkaistiin JAMA Internal Medicine -lehdessä, ja siihen osallistui 12 000 aikuista astmapotilasta, jotka sairastivat myös tyypin 2 diabetesta.

Tulosten perusteella potilaiden riski saada astmakohtauksia oli noin kolmanneksen pienempi metformiinilääkityksen aloittamisen jälkeen. Tämä havaittiin kahdessa erillisessä analyysissa.

Metformiiniin liitetty vaikutus oli jonkin verran suurempi potilailla, joiden diabetesta hoidettiin metformiinin lisäksi myös GLP-1-reseptoriagonisteilla.

Yhteydet näkyivät riippumatta potilaan astmaoireiden vakavuusasteesta, diabeteksen hoitotasapainosta tai potilaan mahdollisesta lihavuudesta. Tämä viittaa siihen, että metformiiniin liitetty hyöty ei selity vain tyypin 2 diabeteksen paremmalla hoidolla, vaan lääkkeillä saattaa olla muita toimintamekanismeja, jotka vähentävät astmakohtauksia. Tämän selvittäminen edellyttää kuitenkin lisätutkimuksia.

Arviolta kolmannes aikuisista astmapotilaista on lihavia ja heistä puolet sairastaa tyypin 2 diabetesta. Tyypin 2 diabetes on yhdistetty suurempaan astmakohtausten vaaraan ja huonompaan astman hoitotasapainoon.

Astmaa sairastaa noin 6–9 prosenttia väestöstä. Tyypin 2 diabetesta potee noin 500 000 suomalaista.

Uutispalvelu Duodecim

(JAMA Internal Medicine 2025;185:16–25)

https://doi.org/10.1001/jamainternmed.2024.5982