Raskauden kestoon nähden pienikokoisen sikiön kasvu saattaa nopeutua, jos äiti pysyy vuodelevossa kahden viikon ajan. Tutkimuksessa äidit lepäilivät vasemmalla kyljellään, mikä tutkimusten mukaan saattaa parantaa istukan verenkiertoa.

Tiedot käyvät ilmi yhdysvaltalaistutkimuksesta, jossa tarkasteltiin 256 raskaana olevaa naista, joiden lasten oli huomattu olevan raskauden kestoon nähden pienimmässä kymmenyksessä. Osana tutkimusta äidit laitettiin kahdeksi viikoksi vuodelepoon. Äitejä pyydettiin makaamaan vasemmalla kyljellään ja välttämään selinmakuuta.

Kun lasten kehitystä tutkittiin ultraäänellä kahden viikon vuodelevon jälkeen, tutkijat havaitsivat painon nousseen 75 prosentilla lapsista sen verran, etteivät lapset enää olleet pienimmässä kymmenyksessä. Myös pään ja vatsan ympärys ja reisimitta olivat suurentuneet.

Samanlaisia muutoksia havaittiin vain 12–19 prosentilla pienikokoisista verrokkilapsista, joiden äidit eivät olleet raskauden aikana vuodelevossa kahta viikkoa. Näiden lasten tiedot saatiin kahdesta erillisestä tutkimuksesta.

Äidin vuodelepoa on tutkittu aiemminkin, mutta tulokset ovat olleet ristiriitaisia – osassa hyötyjä on nähty ja osassa lepo ei ole vaikuttanut sikiön kasvuun. Nytkin julkaistut tulokset pitää varmistaa suuremmissa ja menetelmällisesti laadukkaissa tutkimuksissa ennen kuin äidin vuodelevon vaikutuksista saadaan varmuus. Vielä ei myöskään tiedetä millä tavalla nyt havaitut muutokset vaikuttavat lasten terveyteen.

Tutkimus julkaistiin American Journal of Obstetrics & Gynecology -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(American Journal of Obstetrics & Gynecology 2025;232:118.e1-12)

https://doi.org/10.1016/j.ajog.2024.04.024