ADT yleistyy ja tutkimusta digiajan haasteista kaivattaisiin

Lääketieteen sanastoon on syyskuussa 2024 lisätty uusi termi: hankinnainen keskittymisvaikeus. Se määritellään näin: "hankinnainen keskittymisvaikeus (lyh. ADT) on käyttäytymismalli, joka syntyy tiuhaan vaihtuvien ärsykkeiden aiheuttamasta aivojen ylikuormituksesta ja jolle on ominaista kyvyttömyys keskittyä yhteen asiaan riittävän pitkäksi aikaa."

Englanninkielistä termiä ADT (attention deficit trait) on käytetty ensimmäisen kerran jo 1990-luvulla. Tuolloin puhuttiin harvinaisesta ilmiöstä, jossa joidenkin ihmisten työ ja myös vapaa-aika oli täynnä vaihtuvia ärsykkeitä ja tehtävästä toiseen hyppimistä, ja he kokivat käytösmallin jääneen päälle. Potilaat raportoivat jatkuvaa kiireen tunnetta, keskittymiskyvyttömyyttä ja häiriöherkkyyttä sekä tunnistivat tilanteita, joissa tekeminen jatkuvasti keskeytyi, kun mieleen pulpahti mihinkään liittymätön asia.

Jo 2000-luvulle tultaessa moni valitti julkisuudessa jatkuvaa kiireen tunnetta, ja keskittymiskyvyttömyys alkoi tuntua ennemminkin normaalilta esimerkiksi tietynlaisessa työssä. Suomalaisessa työolobarometrissa kartoitetaan työntekijöiden kokemuksia kiireen tunteesta ja keskittymisvaikeuksista. Barometrin mukaan kiireen kokemus on ollut päivittäistä tai viikoittaista yli kahdella kolmasosalla työntekijöistä jo 2010-luvulta alkaen, ja eniten kiirettä koetaan kuntien ja hyvinvointialueiden työntekijöiden joukossa. Keskittymisvaikeuksia työssään joskus tai usein kokee yli puolet työntekijöistä. Kyse ei siis enää ole harvinaisesta tai marginaalisesta ilmiöstä, vaan ehkä enemmänkin ajan hengestä.

Keskittymisen haasteita, keskeytyksiä ja säheltämistä on yhteiskunnassamme paljon myös työelämän ulkopuolella. Koulumaailmassa ja opinnoissa tämä on yksi tärkeimmistä oppimisen haasteita aiheuttavista ongelmista. Pitkän tekstin lukeminen on vaikeaa, jos ei pysty keskittymään. Ohjeita ei noudateta, jos niitä ei ole oikeastaan edes kyetty kuuntelemaan. Nuoret käyttävät ilmiöstä sanaa brainrot (suom. aivomätä) ja jonottavat ADHD-tutkimuksiin. Myös harrastuksissa erilaiset pop-up-kurssit ovat lisääntyneet vaihtoehtona vuosien sitoutumiselle samaan harrastukseen.

Digitaalisessa maailmassa toimiminen on näiden vuosikymmenien aikana muuttunut rajusti. Faksit, postitetut paperiset dokumentit ja hitaasti pikseli pikseliltä latautuvat 1990-luvun verkkosivut ovat vaihtuneet nopeatempoisten videoiden selailuun muutaman sekunnin välein. Doomskrollaus (pitkäkestoinen, päämäärätön sisältöjen selailu puhelimella) ja digitaaliseen maailmaan uppoutuminen paljon pidemmäksi aikaa kuin mitä oli ajatellut ovat varmasti kaikille tuttuja tilanteita. Myös puhelimesta eroon pyristely on yleistynyt: meille suositellaan puhelimetonta makuuhuonetta ja myydään laatikkoa, johon puhelimen voi lukita määräajaksi.

Jos kukaan ei kohta pysty keskittymään mihinkään, kuka tekee tulevaisuuden vaativimmat tieteelliset keksinnöt? On jopa esitetty teorioita länsimaalaisten tahallisesta tyhmentämisestä TikTokin avulla, sillä meillä suosittu kiinalainen somekanava käyttää Kiinassa kovin eri algoritmia ja rajoittaa palvelun päivittäistä käyttöaikaa.

ADT vaikuttaa uhalta, johon pitäisi reagoida nopeasti. Tutkimusnäyttö kuitenkin vielä pääosin puuttuu. Tiedämme todella suurien puhelimen käyttömäärien ja pakonomaisen puhelimen käytön olevan yhteydessä keskittymisvaikeuksiin ja mielenterveyden haasteisiin (David P, Kim JH, Brickman JS, ym., Elhai JD, Dvorak RD, Levine JC, Hall BJ., Olson JA, Sandra DA, Colucci ÉS, ym.). On kuitenkin vaikea tehdä tutkimusta, jolla voitaisiin osoittaa, että puhelimen liikakäyttö tai keskeytykset työssä aiheuttaisivat ADT-oireita. Ja kaikkein tärkein tutkimus puuttuu lähes kokonaan: emme tiedä, vaikuttaako puhelimen käytön vähentäminen tai työpaikalla tapahtuvien keskeytyksien karsiminen ADT-oireilua vähentävästi, kuinka nopeasti tämä väheneminen tapahtuisi ja kuinka pitkäkestoista se mahdollisesti olisi. Uskoakseni tällaista tutkimusnäyttöä saamme odotella vielä pitkään.

Ihmiskunta ei kuitenkaan ole ensimmäistä kertaa puuttumassa hankalaan, tavaksi muodostuneeseen käyttäytymiseen. Tiedämme paljon siitä, miten tapoja voidaan muuttaa ja koukuttumista purkaa. Tutkimuksissa on havaittu, että käyttäytymisen muutoksen ytimessä ovat arkiset tilanteet ja näissä tilanteissa esiintyvät mahdollisuudet ja motivaatio muutokseen. Käyttäytymisen muutoksia tukevat yhteisön toimenpiteet (Michie S, Van Stralen MM, West R.). Tarvittavat poliittiset toimet liittyvät regulaatioon, lainsäädäntöön, ohjeistukseen, markkinointiin ja muihin yleisiin toimenpiteisiin. Yksilöiden syyllistäminen auttaa vain harvoja, ja lainsäädännölliset toimenpiteet voivat sisältää myös arvaamattomia vaikutuksia. Olennaiseen rooliin keskittymiskykymme turvaamisessa nousevat arjen yhteisöt: Onko palaverissa tapana selata samalla puhelimia? Kerätäänkö koulussa puhelimet tunnin alussa laatikkoon silloin, kun niitä ei tarvita? Onko kotona telkkari ja radio auki ja puhelimen merkkiäänet täysillä, kun istutaan ruokapöydässä?

Saksalaiset tutkimukset osoittivat, että pelkkää puhelimen käytön vähentämistä paremmin oireisiin pystyttiin vastaamaan lisäämällä samalla liikuntaa (Precht LM, Mertens F, Brickau DS, ym., Brailovskaia J, Siegel J, Precht LM, ym.). Oman vapaa-ajan tietoinen muokkaaminen (off-job crafting, Pijpker R, Kerksieck P, Tušl M, ym.) vaikuttaa tärkeältä. Myönteisten, tärkeiden, oppimista vaativien ja taitoa kehittävien sisältöjen valitseminen omaan vapaa-aikaan näyttäisi vähentävän irrallista ajelehtimista ja ajautumista hallitsemattomaan puhelimen käyttöön ja uupumusoireiluun. Ehkäpä siis puhelimen käyttömääristä motkottamista tärkeämpää olisikin pysähtyä yhteisönä miettimään esimerkiksi seuraavia asioita: Mitä olemme tekemässä? Mitä haluamme tehdä? Mihin haluamme käyttää aiempaa enemmän aikaa? Millaiseen tekemiseen haluamme tarjota mahdollisuuksia, tiloja, aikaa ja resursseja kouluissa, työpaikoilla, kansalaistoiminnassa ja kotona?