Toksikologian ehkä kuuluisimman peruslauseen "määrä tekee myrkyn" tai pikemminkin "määrä tekee myrkyttömyyden" esitti puolustuksekseen sveitsiläinen lääkäri Paracelsus eli Philippus Aureolus Theobastus Bombastus von Hohenheim 1500-luvulla. Hän hoiti kuppaa mm. elohopeajohdoksilla, joilla tosiaan on parantavaa vaikutusta, vaikkakin vain vähän. Häntä syytettiin oikeudessa potilaiden myrkyttämisestä, jolloin hän kirjoitti puolustuspuheessaan: ”Was ist das nit gifft ist, alle ding sind gifft, und nichts ohn gifft. Allein die dosis macht das ein ding kein gift ist.” (suomennettuna: ”Mikäpä ei olisi myrkyllistä, kaikki on myrkyllistä. Vain annoksesta riippuu se, että aine ei ole myrkkyä.”)

Vasta kokeellinen toksikologia on osoittanut, kuinka oikeassa Paracelsus oli. Eläinkokeissa lähes jokainen aine pystytään osoittamaan hengenvaarallisesti myrkylliseksi, jos annos on tarpeeksi suuri. Amerikkalainen Bruce Ames on kerännyt tietoja tehdyistä syöpäkokeista ja osoittanut, että suunnilleen joka toinen aine aiheuttaa syöpää, jos sitä annetaan eläimille niin paljon, kuin ne toistuvasti sitä sietävät. Syövän syntymisen todennäköisyys ei juuri riipu siitä, onko aine luonnon aine vai synteettinen aine. Siis myös pitkäaikaisvaikutukset kuten kyky aiheuttaa syöpää riippuvat annoksesta eivätkä ratkaisevasti aineesta.

Eri aineet ovat voimakkuudeltaan hyvin erilaisia. Siten aflatoksiini tai dioksiini voi olla hengenvaarallinen jo gramman miljoonasosan suuruisina annoksina, mutta jopa torjunta-aineista osa on sellaisia, että koe-eläimet sietävät niitä grammamääriä painokiloa kohti. Kaikkien aineiden myrkyllisyys ei siis tarkoita sitä, että mikä tahansa annos olisi myrkyllinen. Se tarkoittaa sitä, että täysin turvallisia aineita ei ole olemassakaan, ei luonnon aineita eikä synteettisiä. Siksi riskit täytyy suhteuttaa kullekin aineelle tyypilliseen annokseen tai altistukseen.