Suomessa on lukuisia alueita, joiden maaperä on saastunut. Suurin ongelma näistä on pohjavesien saastuminen. Pikkulapset voivat saada kemikaaleja elimistöönsä suoraan maasta leikkipaikoilla. Jos maasta ei ole altistusreittiä ihmisiin, maan saastuminen on ympäristöongelma, mutta ei terveysriski.

Jos ympäristössäsi on saastuneita maita, pitäisikö pelätä siellä kasvatettujen porkkanoiden tai omenoiden syöntiä tai ehkä jopa hengittämistä? Saastuneiden maiden osalta on hyvä muistaa tavallistakin painokkaammin se, että terveysvaikutuksia voi syntyä vain, jos altistumme kemikaaleille. Saastuneessa maassa olevat kemikaalit eivät sinänsä ole terveysriski, elleivät ne jotakin reittiä pitkin pääse ihmiselimistöön. Tämä vaihtelee paljon tapauksittain, eivätkä useimmat kansalaiset kykene tekemään eroa vaarallisen ja haitattoman välillä.

Lisäksi puhtainkaan maa ei tarkoita kemikaaleista vapaata maata – luonnon aineetkin ovat kemikaaleja, monet niistä myrkyllisiä. Tämän muistaminen auttaa olennaisesti arvioimaan yksittäisessä tapauksessa maan saastumisen liittyvää terveysriskiä.

Tavallisimmat altistustiet ovat pohjavedet, sekä suora saastuneen maan käsittely ja aineiden joutuminen pesemättömistä käsistä suuhun. Epätodennäköisempiä altistusteitä ovat kemikaalien saaminen ihon kautta, taikka maan pöliseminen tai aineen haihtuminen ja joutuminen sen takia hengitysteihin. Melko harvoista aineista pääsee olennaisia määriä kasveihin maaperästä, niin että ne voivat elintarvikkeiden kautta aiheuttaa terveysriskejä. Esimerkki tällaisista on raskasmetalli kadmium.

Itai-Itai Japanissa

Varhainen esimerkki siitä, että maan saastuminen aiheutti massamyrkytyksen, oli Japanissa 1940-luvulla esiintynyt Itai-Itai-tauti. Sen aiheutti riisiviljelysten kasteleminen vedellä, joka oli kadmiumin saastuttamaa lähellä olevan kaivoksen takia. Kadmium on yksi harvoja metalleja, joita kasvit ottavat maasta myrkyllisiä määriä. Siksi on tärkeää, että jätevesilietteet tutkitaan huolellisesti, jos niitä käytetään ihmiselle tulevien viljelykasvien lannoittamiseen. (ks. Vieläkö raskasmetalleista on ongelmia?)

Times Beach, Missouri

Jäteöljyä käytettiin Times Beachissa estämään pölyämistä teillä ja hevosten juoksukentillä. Osa öljystä oli saastunut rikkaruohomyrkkytehtaan jätteillä, ja siinä oli melko suuria pitoisuuksia dioksiineja. Ihmisten myrkytyksiä ei todettu, mutta hevoset kärsivät monista eri oireista, osa niistä kuoli, ja lopulta koko alue evakuoitiin. Tämä on esimerkki siitä, että pölykin voi aiheuttaa myrkytykseen riittäviä altistuksia hengitysteiden kautta.

Kärkölä

Hyvä esimerkki eri aineiden erilaisista mahdollisuuksista päästä elimistöön on Kärkölän pohjaveden saastuminen kloorifenoleilla. Paikallisen sahan toiminnasta oli maaperään päässyt ilmeisesti usean vuosikymmenen aikana kloorifenoleita ja niiden mukana puunsuoja-aineissa epäpuhtautena olevia dioksiineja ja furaaneja. Kloorifenolit ovat kohtuullisen vesiliukoisia, kun taas dioksiinit ja furaanit eivät ole. Tästä johtuen kyläläiset altistuivat monien vuosien aikana juomaveden ja kalan välityksellä kloorifenoleille, mutta ei ole saatu mitään näyttöä siitä, että he olisivat altistuneet dioksiineille. Kloorifenoleja löydettiin myös kyläläisten virtsanäytteistä, mutta dioksiineja ei löytynyt äidinmaidoista eikä leikkauksissa otetuista kyläläisten rasvanäytteistä.

Tämä tapaus oli hyvin opettavainen ja korosti kemikaalien fysikokemiallisten ominaisuuksien kuten vesiliukoisuuden merkitystä. Se osoitti myös, kuinka tärkeää on selvittää tarkoin mahdolliset reitit, joita pitkin kemikaalit voivat aiheuttaa altistumisen, ja myös sen, milloin altistus on voinut tapahtua. Esimerkiksi syöpä vaatii monia vuosia kehittyäkseen, joten äskettäinen kemikaalialtistus ei ole voinut sellaista aiheuttaa.

Myllypuro

Myllypurossa oli rakennettu kerrostaloja käytöstä poistetun kaatopaikan päälle. Tämä on ollut vastoin tervettä järkeä, ja täysin tarpeetonta riskinottoa, vaikka todennäköisesti suurimmalla osalla kaatopaikalle tuodusta tavarasta tai kemikaaleista ei ole mitään haittaa myöhemmille asukkaille. Olennaista on se, onko kaatopaikalla ollut myös liuottimia tai muita haihtuvia aineita, jotka voisivat päästä tätä kautta asuntoihin. Hiukan karrikoiden voisi sanoa, että supermyrkyllisistä dioksiineista ei todennäköisesti olisi asukkaille koskaan haittaa, koska ne pysyvät maassa, mutta paljon vähemmän myrkyllinen bentseeni olisi huomattava ongelma, jos sitä sisältävät jätetynnyrit ruostuisivat puhki ja ainetta pääsisi haihtumaan asuntoihin. Koska varmuutta ei ollut siitä, mitä kaatopaikalle oli haudattu, Helsingin kaupunki päätti purkaa kaikki kaatopaikalle rakennetut talot. Tämä oli kallis varotoimenpide, joka oli perusteltu ja järkevä, mutta jonka hyötyjä ja haittoja ja etenkin kustannuksia vähemmän varakas kaupunki olisi varmaan joutunut miettimään paljon tarkemmin.

Pilaantuneet alueet Suomessa

Eri suuruisia pilaantuneita maa-alueita on runsaasti, mahdollisia alueita jopa 20 000. Näistä kolmannes on huoltoasemia. Yli kymmenen prosentin osuus kohteista on korjaamoja, maalaamoja, romuttamoita, varikkoja, kaatopaikkoja ja muita jätteenkäsittelyalueita. Tyypillisiä pilaantuneita maita ovat myös ampumaradat, sahojen pohjat, puunkyllästämöt ja monet teollisuusalueet sekä kauppapuutarhat (kasvihuoneet).

Pohjavedet

Osa saastuneista maista on pohjavesialueilla, ja näistä on odotettavissa suurimmat ongelmat. Kansalaisten huoli ei näissä aina ole linjassa toksikologisen tärkeysjärjestyksen kanssa. Hyvä esimerkki on metyyli-tertiaarinen butyylieetteri (MTBE), jota lisätään bensiiniin nakutuksenestoaineena. Aikaisemmin samaan tarkoitukseen käytettiin lyijytetraetyyliä, joka on taatusti paljon myrkyllisempi aine kuin MTBE. MTBE on kuitenkin pahanhajuinen, ja jos huoltoaseman tankki vuotaa, se havaitaan herkästi. Tämä parantaa selvästi sen turvallisuutta, mutta aiheuttaa voimakkaita protesteja.

Lyijytetraetyyli olisi vastaavassa tilanteessa todella vaarallinen, koska sitä ei ole helppo havaita. Sitä käytettäessä ei kuitenkaan ollut kansanliikkeitä sen käyttöä vastustamassa, kuten on ollut MTBE:tä käytettäessä. Luultavasti jopa bensiini itse on myrkyllisempi kuin MTBE.

Muita hankalia kemikaaleja pohjavesien kannalta ovat kemiallisten pesuloiden trikloorieteeni ja tetrakloorieteeni. Nämä ovat ikäviä pohjavedessä, koska ne painuvat vettä raskaampina pohjalle, eikä niitä saa sieltä millään yksinkertaisella keinolla pois. Täten ne saattavat saastuttaa pohjavesilähteen vuosikymmenien ajaksi. Kuten Kärkölän esimerkki edellä osoittaa, myös sahojen kloorifenolit voivat saastuttaa pohjavedet pitkäksi aikaa.

Kaavamuutokset

Toinen yleinen ongelmien aiheuttaja on maankäyttösuunnitelman muuttuminen. Esimerkiksi sahanpohja ei häiritsemättömänä ole terveysongelma, ellei sieltä pääse kemikaaleja pohjavesiin, mutta jos alue kaavoitetaan asuntoalueeksi, tilanne muuttuu täysin. Useita tällaisia alueita on jouduttu saneeraamaan ja jopa vaihtamaan pintamaita puhtaaseen maahan (ks. Mistä niitä dioksiineja oikein tulee?).

Lasten altistuminen maasta

Pienten lasten altistuminen suoraan saastuneesta maasta on pohjavesien saastumisen ohella toinen merkittävä riski. Altistuminen on suurinta 1–2 vuoden iässä useasta syystä. Tämänikäinen lapsi ryömii maassa, jopa syö hiekkaa ja maata ja nuolee likaisia käsiään. Lapsia havainnoitaessa on todettu, että tämän ikäinen lapsi laittaa kätensä suuhun keskimäärin 8–10 kertaa tunnissa ja voi niellä useita grammoja maata päivässä. Altistumisriski säilyy koholla ikään, jolloin leikit ja kontakti saastuneeseen maahan vähenevät (6–7 vuotta). Tämä asettaa erityisiä hygieenisyysvaatimuksia lasten leikkipuistoille ja muille alueille, jossa pikkulapset ovat suoraan tekemisissä maaperän kanssa.

Kunnostus

Suurimmasta osasta saastuneiksi epäiltyjä alueita ei ole tarkempaa selvitystä eikä mittaustuloksia haitallisten aineiden pitoisuuksista. Suurten puhdistuskustannusten takia alueet on järkevää priorisoida kunnostuksen kannalta kiireellisyysjärjestykseen mahdollisen terveyshaitan mukaan. Terveysvaaroja on arvioitava aina tapauskohtaisesti. Priorisointi riippuu aineista, niiden pitoisuuksista, maaperän ominaisuuksista, alueen ja sen ympäristön käytöstä, pohjavesitilanteesta, sekä mahdollisesti altistuvan väestön rakenteesta ja altistumisreiteistä. Arviointiin kannattaa käyttää parasta saatavissa olevaa ­asiantuntemusta.

Maaperän saastuminen on tyypillinen ongelma, jonka estäminen etukäteen on kaikille osapuolille paljon edullisempaa kuin hoito jälkikäteen ongelmien jo ilmettyä. Siksi kuntien kaavoittajilla ja terveysvalvonnalla on tärkeä ja vastuullinen tehtävä ennakoida mahdollisia ongelmia ja ottaa nämä riskit huomioon suunnittelussa ja valvoa olemassa olevia riskikohteita ennen kuin ympäristön saastumista pääsee tapahtumaan.