Ympäristön suojelun ja terveyden suojelun tavoitteet ovat usein samansuuntaiset, mutta eivät läheskään aina. Silloin tarvitaan avarakatseista ammattitaitoa ja kykyä hakea sellaisia kompromisseja, jotka kohtuullisesti turvaavat sekä luonnon että ihmisen suojelun.
Ympäristön suojelussa käytetään mielellään terveyteen liittyviä perusteluja, koska ihmiset kokevat oman terveytensä usein itseään lähimpänä olevaksi asiaksi. He eivät välttämättä jaksa ottaa huomioon hylkeille ja merikotkille tulevia riskejä, jos omat edut ja mukavuus siitä kärsisivät. Usein ympäristön suojelulla ja terveyden suojelulla onkin yhteiset tavoitteet, mutta ei läheskään aina. Ristiriitojen sovittamiseksi ja asioiden joustavaksi hoitamiseksi tämä on syytä tunnustaa, koska hyviäkään asioita ei pitkän päälle pysty edesauttamaan (eikä pidä edesauttaa) väärillä ja harhaisilla perusteilla.
Kylmäketjut
Tyypillinen esimerkki on jääkaappi. Siitä on ympäristölle pelkkää haittaa, mutta se on ollut yksi suurimpia keksintöjä terveyden edistämisessä. Elintarvikkeiden kylmäketju on tehnyt mahdolliseksi tuoreen maidon, lihan ja kalan turvallisen käytön. Ilman jääkaappia maidon ja monien maitotuotteiden turvallinen käyttö olisi mahdotonta nyky-yhteiskunnassa, jossa tuottajan ja kuluttajan etäisyys saattaa olla satoja kilometrejä. Monet perinteiset lihatuotteet, esimerkkinä vaikka meetvursti, ovat kehittyneet juuri säilytyksen takia. Ne ovat edelleen hyviä herkkuja pienissä määrin käytettynä, mutta ainoana lihatuotteena ne olisivat rasvaisuutensa, suolaisuutensa ja savustuksessa tulleiden kemikaalien takia terveydelle varsin haitallisia. Länsi-Suomen perinteinen kalasärvin oli silakka, joka suolattiin syksyisin pyttyyn kerroksittain lisäämällä joka kerroksen väliin kourallisittain karkeaa suolaa. Niinpä silakat olivatkin kevättalvella kirpaisevan suolaisia ja verenpainetta nostavia.
Jääkaappi on siis turvaamalla pilaantuvien elintarvikkeiden säilyvyyttä tehnyt terveyden eteen paljon, vähentänyt mikrobien aiheuttamia ruokamyrkytyksiä, homemyrkkyjen aiheuttamaa syöpää ja suolaisuuden aiheuttamaa verenpainetautia ja sydänkuolleisuutta. Kylmäsäilytys tekee myös osaltaan mahdolliseksi saada ympäri vuoden vihanneksia ja hedelmiä, joista saadaan C-vitamiinia ja muita vitamiineja ympäri vuoden.
Ympäristön kannalta jääkaappi on kuitenkin varsin haitallinen kone. Se kuluttaa energiaa, koska termodynamiikan toisen pääsäännön mukaan lämpötilaerot pyrkivät aina tasoittumaan, ja kylmän tilan ylläpitoon tarvitaan työtä. Toisekseen, lämpötilaeron synnyttämiseen tarvitaan kestäviä, sopivassa lämpötilassa haihtuvia ja kompressorissa uudestaan nesteytyviä kemikaaleja. Vuosikymmeniä tällaisina käytettiin kloorifluorihiilivetyjä eli ns. "freoneja". Nämä tuhoavat vapautuessaan stratosfäärin otsonikerrosta, joka on tärkeä suojatessaan maanpintaa liialliselta ultraviolettivalolta.
Siten jääkaappien ja pakastimien käytöstä seuraa monia ympäristöongelmia, ja tasapainoisen ratkaisun löytämiseksi ristiriitatilanteessa tarvitaan sekä tekniikan kehitystä että hallinnollisia rajoituksia. Ei voida olla vieläkään kovin varmoja, että freonien tilalle tulleet uudet kemikaalit olisivat ympäristön kannalta kovin turvallisia.
Torjunta-aineet
Toinen esimerkki selvästä ristiriidasta ympäristön hyvän ja terveyshyvän välillä on DDT, pahamaineinen hyönteismyrkky. DDT:n keksijä sveitsiläinen Paul Müller sai vuonna 1948 Nobelin palkinnon keksinnöstään, kun suhteellisen myrkyttömällä aineella voitiin hävittää sekä suurta taloudellista tuhoa aiheuttavia että terveyttä uhkaavia hyönteisiä. Pelkästään malarian torjunnassa DDT:n arvioidaan pelastaneen miljoonia ihmisiä sairastumiselta (malariaan sairastuu 300–500 miljoonaa ihmistä vuodessa) ja suuren määrän kuolemalta. Samoin toisen maailmansodan aikana pilkkukuume-epidemiat saatiin loppumaan DDT:n avulla, kun täit voitiin hävittää.
Valitettavasti DDT:n ja muiden pian sen jälkeen kehitettyjen hyönteismyrkkyjen käyttö villiintyi täysin holtittomaksi. Tätä edesauttoi nimenomaan se, että DDT oli niin myrkytön ihmiselle. Sitä käytettiin surutta sekä ihmiseen itseensä (esim. täiden hävittämiseen) että viljelyksille. Niinpä tätä hyvin kestävää ainetta ruvettiin löytämään joka paikasta luonnosta. Vähittäisen kuoliniskun tämäntyyppisille aineille antoi Rachel Carsonin kirja Äänetön kevät, joka ilmestyi vuonna 1962.
Mukaansatempaavasti kirjoitetussa kirjassa luonnon tutkija Carson ennusti, että koko luonto tulee hiljenemään myrkkyjen hävittäessä vähitellen myös muut eliöt kuin ne, joita vastaan aineet oli tarkoitettu. Kirja oli selvästi poleeminen hälytyshuuto, ja ongelmaksi on muodostunut se, että siihen suhtaudutaan tieteellisenä auktoriteettina. Sen todellinen ansio oli antaa lähtölaukaus tutkimukselle. Carson oli itse kriittinen luonnon tutkija, joka olisi varmaan jo itsekin kauhistunut niitä äärikäsityksiä, joita hänen kirjansa perusteella on myöhemmin muodostettu.
Torjunta-aineiden ja lääkkeiden suhteen pitää paikkansa aivan sama logiikka. Oikeassa paikassa ne ovat tärkeitä ja hengen pelastavia, mutta väärässä paikassa ja holtittomasti käytettyinä niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Siksi lääkkeiden käyttö on kaikissa kehittyneissä yhteiskunnissa tarkkaan säännösteltyä, ja suurinta ammattitaitoa vaativat on rajoitettu pelkästään ammatti-ihmisten ohjaamaan käyttöön. Myös näitä ammatti-ihmisiä joudutaan silloin tällöin kovistelemaan esim. antibioottien liiallisesta käytöstä, joka johtaa resistenttien bakteerien kehittymiseen. Vastaavanlainen kulttuuri on välttämätön myös torjunta-aineiden kohdalla, ja silloin niiden hyödyt ovat selvät ja haitat pysyvät kohtuullisina.
DDT:n osalta tämä tarkoittaa, että se on edelleen täysin käyttökelpoinen aine rajatussa käytössä. Se on ihmiselle hyvin myrkytöntä (päinvastoin kuin nykyään usein kuvitellaan), ja holtittomasta käytöstä 1940–1960-luvuilla kertyneet pitoisuudet ympäristössä ovat jo pienentyneet siedettävälle tasolle. Siten voi kysyä, onko eettisesti kestävää kieltää kehitysmaita käyttämästä ainetta malariahyttysen torjuntaan, kun malaria tuottaa heille vuosittain miljoonia sairaustapauksia ja runsaasti kuolemaa. Terveys- ja ympäristönäkökohdat ovat siis selvässä ristiriidassa keskenään, ja kuten kaikessa ihmisten välisessä kanssakäymisessä, tarvitaan järkeviä kompromisseja, eikä sitä, että jompikumpi puoli yrittää väkivalloin jyrätä toisen täysin legitiimit tavoitteet.
