Miksi sitten eläimiä?

Charles Darwinin syntymästä oli 2009 kulunut 200 vuotta. Darwin vaikutti enemmän kuin kukaan siihen asti ajatukseen, että kaikki eläimet ovat varsin samanlaisia, jotkut ovat enemmän sukua toisilleen kuin toiset, mutta kaikki eläimet jakavat monia yhteisiä biologisia ominaisuuksia. Myöhemmin biokemialliset ja geneettiset tutkimukset ovat vahvistaneet tämän jopa siinä mitassa, että Darwin ei luultavasti osannut sitä edes kuvitella. Siitä huolimatta erojakin on, ja nämä on otettava huomioon. Taitavissa käsissä tulokset eläimillä voivat ennustaa varsin hyvin mahdolliset riskit, joille myös ihminen kohtaisi. Eläinkokeet eivät takaa kemikaalin täyttä turvallisuutta, mutta ne paljastavat suurimman osan haittavaikutuksista, ja antavat myös kohtuullisen käsityksen siitä, minkälaiset annokset niitä aiheuttavat.

Ihmisen elimistö on hyvin mutkikas rakenne. Siihen kuuluu sääteleviä osia kuten hermosto ja hormonisysteemit, jotka voivat muuttaa elimistön toimintoja niin, että kemikaalien vaikutus muuttuu. Ne voivat myös olla kemikaalin haittavaikutuksen kohteita. On myös hyvin täsmällisesti tasapainottuvia järjestelmiä kuten verenkierto, joihin voivat vaikuttaa kymmenet ellei sadat erilaiset tekijät elimistössä. Tällaisten mutkikkaiden järjestelmien jäljitteleminen keinotekoisissa rakenteissa on täysin mahdotonta.

Koko järjestelmän turvallisuus ei ole sama asia kuin sen osien turvallisuus. Tämän osoittaa selvästi liikenne. Liikenneturvallisuus riippuu autojen turvallisuudesta ja kunnosta. Mutta on monia muitakin tekijöitä, risteykset, liikennevalot, nopeusrajoitukset, teiden ja katujen kunto, poliisin valvonta, ja muiden kuljettajien käyttäytyminen liikenteessä. Ei ole mahdollista väittää, että olemme varmistaneet liikenneturvallisuuden vain tutkimalla autoja ja niiden vikoja. Turvallisuus vaatii koko systeemin tutkimista, eikä sittenkään päästä täydelliseen tulokseen, mutta toki parempaan kuin vain autoja tutkimalla. On myös aivan selvää, että paljon monimutkaisemman järjestelmän, ihmiselimistön, tutkimista ei voida koskaan yksinkertaistaa sen osasten tutkimiseen – solukokeisiin.

Entä eläinkokeiden eettisyys?

Eläinkokeiden eettisyydessä ei niinkään ole kyse siitä, tehdäänkö niitä vai ei, vaan siitä, miten niitä tehdään. Niitä voidaan tehdä epäeettisillä tavoilla, mutta tämä mahdollisuus on eliminoitava koulutuksella, lainsäädännöllä ja tarkastuksilla, sekä varmistamalla, että jokaisen tutkimussuunnitelman tarkastaa sen tekemisen suhteen riippumaton elin. Usein tutkijoilla on kiire suorittaa jokin mielestään tärkeä koe, mutta on hyvä pysähtyä miettimään, mitä tarvitaan ja mitä ei ehkä sittenkään tarvita. Joskus on vaihtoehtoisia tapoja selvittää sama asia, vaikka ei suinkaan aina. On selvää ja tutkijat ovat kauan pitäneet lähtökohtanaan, että julmuutta eläimiä kohtaan ei hyväksytä eläinkokeissa. Olisi kohtuullista, että myös eläinaktivistit myöntäisivät, että parannukset eläinten kohtelussa ovat olleet suuria jo pitkään ja asteittain, noin 200 vuoden aikana.

Todellinen filosofinen ongelma eläinten käytössä on paljon laajempi kuin niiden käyttö tutkimuksessa. Onko oikein kasvattaa eläimiä ruoaksi? Onko oikein riistää eläimiltä niiden vapaus? Onko oikein pitää kissaa huvin vuoksi, eikö se ole vielä epäeettisempää, kuin kasvattaa eläimiä ruoaksi? Onko oikein juoksuttaa hevosia läkähdyksiin kilpailussa katsojien viihdyttämiseksi? Onko oikein metsästää ja haavoittaa eläimiä, jotka saattavat kärsiä siitä päiviä tai loppuelämänsä? On helppo arvioida, että suhteellisen suuri osa eläimistä vain haavoittuu luodeista, ja nämä eläimet kärsivät paljon enemmän, kuin koskaan tapahtuisi valvotuissa eläinkokeissa. Entä kalastus koukulla?

Nämä ovat vaikeita kysymyksiä, eikä niihin ole välittömiä eikä helppoja vastauksia. Pääviestini on kuitenkin, että eläinkokeita ei voi eikä saa nähdä erillään muusta eläinten hyödyntämisestä yhteiskunnassa. Useimmat koe-eläimet eivät kärsi enempää ja todennäköisesti paljon vähemmän kuin muuhun tarkoitukseen käytetyt eläimet yhteiskunnassa. Puhumattakaan elämästä vapaassa luonnossa, jossa eläimet saavat pelätä henkeään koko ikänsä ja ajoittain nälässä. Siten järkevämpi lähestymistapa olisi parantaa eläinten olosuhteita ja kontrolloida tarpeetonta kärsimystä, eikä yrittää vähentää valikoimatta kaikkea käyttöä, joka on vertailukelpoista muuhun eläinten käyttöön yhteiskunnassa.

Karsinogeenisuustutkimus tehdään, jotta estettäisiin syöpää aiheuttavan kemikaalin pääsy markkinoille. Karsinogeenisuustutkimuksessa ehkä 10–15 rottaa 50 kontrollirotan ryhmässä saa syövän, vaikka ne eivät ole saaneet tutkittavaa kemikaalia, ainoastaan rehua ja vettä. Suunnilleen yhtä moni ihmisistä saa elinaikanaan syövän. Jos aine on syöpää aiheuttava, koeryhmässä tyypillisesti 15–25 eläintä saa syövän. Jos se ei ole, myös tässä kemikaalia saavassa ryhmässä noin 10–15 eläintä saa syövän. Samanlaisia lisäyksiä syövässä nähdään lemmikeillä, joille annetaan liikaa ruokaa. Kuten ihmisilläkin, ylensyöminen ja lihominen lisäävät syöpäriskiä. Pitäisikö lemmikkien liiallinen syöttäminen siis tuomita julmuutena eläimiä kohtaan?

Kuinka luotettavia ovat solukokeet (in vitro -kokeet)?

Peruskysymys eläinkokeiden ja solukokeiden välillä ei ole luotettavuus, vaan se, että ne vastaavat täysin eri kysymyksiin. Solukokeet ovat kaikkein hyödyllisimpiä selvitettäessä toksisuuden mekanismeja, eläinkokeet antavat vastauksen yleiseen toksisuuteen. Elimistössä on tuhansia erilaisia toimintoja, ja kaikkien näiden selvittäminen edellyttäisi tuhansia erilaisia solukokeita. Silloinkaan ei vielä selviäisi, kuinka ne vaikuttavat toisiinsa ja toimisivat yhdessä koko elimistössä. Tämä kysymys voidaan selvittää vain koko elimistössä.

Eläinaktivistit vaativat, että eläinkokeet pitää "korvata" solukokeilla. Tämä osoittaa koko asian väärinymmärtämistä. Painon muutos on eräs herkimpiä mittareita siitä, että kemikaalin vaikutus elimistössä on haitallinen. Tätä ei voida "korvata", mutta solukokeilla saattaa olla mahdollista ymmärtää mekanismeja, jotka johtavat hidastuneeseen kasvuun eläinkokeessa. Siten jotkin eläinkokeet voivat osoittautua tarpeettomiksi, jos ymmärrämme paremmin vaikutusmekanismit. Olisi kuitenkin järjetöntä ajatella yksi yhteen korvaavuutta, paitsi kaikkein yksinkertaisimmissa asioissa kuten silmä-ärsytystä mittaavissa testeissä.

Entä tietokonemallitus? Tietokonemallit ovat hienoja, mutta niillä on yksi ongelma. Täytyy ymmärtää hyvin, mistä on kysymys, ennen kuin voi mallittaa. Tämä tarkoittaa, että malli voidaan rakentaa vain jostakin asiasta, joka jo tunnetaan aika hyvin. Niinpä se on hyödyllinen sellaisissa tapauksissa, joissa tiedetään tarkkaan, mitä halutaan, ja on olemassa tietopohjaa, jota voidaan käyttää mallittamiseen. Tuntematonta ei voi mallittaa. Jopa ns. keinoäly edellyttää, että on paljon dataa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että on mahdollista laajentaa saatuja tietoja samanlaiseen mutta yleisempään käyttöön, mutta perustieto täytyy olla olemassa. Tämä tulee useimmiten eläinkokeista. Siten samoin kuin solukokeet, tietokonemallitus laajentaa mahdollisuuksia, mutta se ei "korvaa" mitään eikä luo kokonaan uutta.

Hallinnon harhoja

Pahaksi onneksi hallinto ja poliitikot eivät yleisesti ottaen ymmärrä, mistä eläinkokeissa on kyse. Yksinkertaistaen kyse on ihmisten turvallisuudesta. Tämä ymmärryksen puute näkyy selvästi Euroopan unionin ja Euroopan Parlamentin viimeaikaisissa päätöksissä. REACH-ohjelma, joka on hyvin tärkeä kemikaalien turvallisuudelle Euroopassa, pyrkii samaan hengenvetoon vähentämään eläinkokeita. Nämä kaksi asiaa eivät yksinkertaisesti ole mahdollisia samaan aikaan. Pitää valita joko eläinkokeiden vähentäminen tai kemikaalien turvallisuuden parantaminen. Jos halutaan jälkimmäistä, on hyväksyttävä se, että eläinkokeiden määrä lisääntyy. Sinänsä molemmat ovat eettisesti perusteltavissa olevia päämääriä, mutta on epärehellistä väittää, että molemmat voitaisiin saavuttaa yhtaikaa.

Toinen huonosti harkittu säädös on eläinkokeiden kielto kosmeettisten aineiden tutkimuksessa. Hallinto tulee ennemmin tai myöhemmin katkerasti katumaan tätä päätöstä, kun nuoret ihmiset saavat syövän värjättyään hiuksensa karsinogeenisella hiusvärillä, jota ei tutkittu. Lisäksi näyttää siltä, että ei tajuta, mitä kosmetiikkaan kuuluu: saippuat, sampoot, hammastahnat, ihovoiteet, aurinkosuojavoiteet jne. Ne ovat todella jokaisen ihmisen käyttämiä tuotteita, ja niitä pannaan suoraan iholle tai suuhun. Siten altistus on varma, varmempi kuin altistus keskimääräiselle teollisuuskemikaalille. Siksi kosmeettiset aineet pitäisi tutkia paremmin eikä huonommin kuin muut kemikaalit.