Ihmisen papilloomavirus (human papilloma virus, HPV) on yleisin seksin välityksellä tarttuva virus. Noin 80–90 % suomalaisista saa jossakin elämänsä vaiheessa HPV-tartunnan, mutta se on usein oireeton. Infektio on yleisin 20–25 ikävuoden tienoilla.

Joissakin tapauksissa virus jää pysyvästi kohdunnapukan limakalvolle aiheuttamatta mitään muutoksia. Osa pysyväksi jäävistä tulehduksista kehittyy syövän esiasteeksi, ja esiasteista pieni osa muuttuu syöväksi. Lähes kaikissa kohdun kaulaosan syöpätapauksissa tavataan korkean riskin HPV-tyyppejä.

HPV-virukset ovat pieniä, ja niitä tunnetaan yli 200 erilaista tyyppiä. Niistä noin 40 voi aiheuttaa genitaalialueen papilloomavirusinfektion. HPV-infektiolla on suuri spontaani paranemistaipumus. Ilman HPV-infektiota ei synny kohdunkaulan syöpää, mutta syöpä kehittyy hitaasti esiasteiden kautta. Virustyypit voidaan jakaa ryhmiin sen mukaan, miten vahva yhteys niillä on kohdunkaulan syöpään. Suuren riskin tyyppejä ovat HPV 16 ja 18.

Katso myös artikkeli miehen papilloomaviruksesta.

HPV-infektion oireet

HPV-tartunta on lähes aina täysin oireeton. HPV-tulehdus voi löytyä naiselta sattumalta HPV-testillä tai papakokeessa.

Noin puolet tartunnoista paranee itsestään 8 kuukauden aikana ja 90 % kahden vuoden aikana. Suuren riskin HPV-tartunta kestää yleensä kauemmin kuin pienen riskin HPV- tartunta

Synnytinelinten papilloomavirustulehduksen oireiset ilmenemismuodot vaihtelevat kukkakaalimaisista visvasyylistä eli kondyloomista lieviin tai vaikeisiin kohdunkaulan solumuutoksiin. Kondyloomien taustalla ovat tavallisimmin (90 %:ssa tapauksista) tyypin 6 tai 11 papilloomavirukset. Ne ovat niin sanottuja matalan riskin viruksia.

HPV-infektion toteaminen

Jos epäilee ulkosynnyttimien kondyloomia, kannattaa hakeutua lääkärille gynekologiseen tutkimukseen. Siinä tarkistetaan ulkosynnyttimien, emättimen ja kohdunnapukan limakalvot. Ulkosynnyttimissä kondyloomat ovat ulkonevia, tyypillisesti muutaman millimetrin kokoisia. Emättimessä ja kohdunnapukassa voi olla limakalvon myötäisiä, niin sanottuja litteitä kondyloomia.

Jos ulkosynnyttimissä on visvasyyliä, on syytä ottaa papakoe, ellei sitä ole otettu viimeisen 3–5 vuoden aikana. Kolposkopia eli kohdunsuun tähystys ja sen yhteydessä otettavat koepalat ovat tarpeellisia, jos papakokeessa todetaann viitteitä solumuutoksesta.

HPV-infektio esiintyy tavallisimmin silmille näkymättöminä solumuutoksina, jotka voivat naisilla löytyä sattumalta papakokeen tai HPV-testin avulla.

HPV-testi

Viruksen olemassaolo voidaan tutkia HPV- eli papilloomavirustestillä. Tutkimusta käytetään kohdunkaulan syövän seulonnassa, epäselvien papalöydösten jatkoselvittelyssä sekä kohdunkaulan tai emättimen solumuutosten vuoksi hoidettujen potilaiden seurannassa. Seulontatyyppistä HPV-testausta ei ole tarpeen tehdä tiheämmin kuin 5 vuoden välein.

HPV-testiin käytetään kohdunkaulan soluja. Näytteenotto vastaa papanäytteen ottoa. HPV-testaus soveltuu myös ns. kotinäytteenottoon, jolloin näyte otetaan tikulla emättimen limakalvoilta. Tätä on käytetty parantamaan kohdunkaulan syövän seulontaan osallistuvien määrää. Verrattuna ammattilaisen ottamaan HPV-näytteeseen kotinäytteen herkkyys on keskimäärin hieman matalampi.

HPV-testin positiivisuus tarkoittaa sitä, että henkilöllä on yhden tai useamman suuren riskin HPV-tyypin aiheuttama infektio. Testi havaitsee erityisesti ne suuren riskin virustyypit, jotka aiheuttavat kohdunkaulan syöpää.

On ehdotettu, että 35 vuotta täyttäneiden naisten ensisijaisena seulontamenetelmänä voitaisiin siirtyä käyttämään irtosolunäytteestä tehtävää suuren riskin HPV-testiä. Tutkimusten perusteella on todettu, että suuren riskin HPV-tartunnan osoittava testi tunnistaa papakoetta herkemmin naiset, joilla on riski saada kohdunkaulan syöpä. Toisaalta negatiivinen HPV-testi on luotettava osoitus hyvin pienestä syöpäriskistä seuraavien viiden vuoden aikana.

Tällä hetkellä Suomessa on useilla alueilla siirrytty HPV-seulontaan. Vasta jos HPV-testin tulos on positiivinen, tutkitaan myös näytteenoton yhteydessä varalle otettu papanäyte. Jos papakokeessa on solumuutoksia, harkitaan jatkotutkimusten tarvetta. Suomessa HPV-testiä on käytetty jo joitakin vuosia papakokeen ohella edistämään naisten jatkohoitoa ja hoidettujen esiastemuutosten seurantaa.

HPV-muutosten hoito

Papilloomavirusinfektioista 80–90 % paranee spontaanisti immuunivasteen kehittymisen myötä kahden vuoden seurannassa. Nuorilla paranemistaipumus on erityisen hyvä.

Ulkoisia kondyloomia voidaan hoitaa paikallisesti siveltävällä podofyllotoksiinilla tai imikimodilla. Näitä lääkkeitä saa reseptillä ja hoito on itse toteutettavissa.. Hoitovaihtoehtoja ovat kirurginen poisto, nestetyppijäädytys tai laserhoito.

Pieni osa HPV-infektioista voi jatkua ja hoitamattomana kehittyä pitkän ajan kuluessa syöväksi. Syöpä kehittyy esiasteiden kautta. Papilloomaviruksen aiheuttamia lieviä esiasteita seurataan nuorilla naisilla, koska ne voivat parantua spontaanisti. Papilloomaviruksen aiheuttamat vahvemmat esiasteet hoidetaan poistamalla muutosalue laserilla tai sähkösilmukalla. Esiasteiden hoidon avulla voidaan estää kohdunkaulan syövän kehittyminen.

Ehkäisy

Papilloomavirus tarttuu seksikontaktissa. Yhdyntä ei ole tarttumisen välttämätön edellytys. HPV voi tarttua suuseksissä ja lisäksi käsien välityksellä. Kondomin käyttö suojaa ainakin osittain viruksen tarttumiselta.

HPV-rokotus on otettu kansalliseen rokotusohjelmaan tytöille vuonna 2013 ja pojille vuonna 2020. Tällä hetkellä rokotusohjelmassa oleva rokote (Cervarix®) antaa hyvän suojan kohdunkaulan syöpää ja sen esiasteita vastaan, mutta ei suojaa kondyloomilta. Apteekista reseptillä saatava rokote (Gardasil 9®) antaa hyvän suojan myös kondyloomia vastaan. Rokote ei ole terapeuttinen eli se ei paranna kondyloomia. HPV-rokotus tulee muuttamaan seulontakäytäntöjä muutaman vuoden kuluttua.