Ihmisen papilloomavirus (human papilloma virus, HPV) on yleisin seksinvälityksellä tarttuva virus. Sen tartunta-aikaa on mahdoton määrittää, mutta se lienee yleensä noin 1–8 kk. Noin 80–90 % suomalaisista saa jossakin elämänsä vaiheessa HPV-tartunnan, mutta se on usein oireeton. Infektio on yleisin 20–25 ikävuoden tienoilla.

Joissakin tapauksissa virus jää pysyvästi kohdun napukan limakalvolle aiheuttamatta mitään muutoksia. Osa pysyväksi jäävistä tulehduksista kehittyy syövän esiasteeksi, ja esiasteista pieni osa muuttuu syöväksi. Lähes kaikissa kohdun kaulaosan syöpätapauksissa tavataan korkean riskin HPV-tyyppejä.

HPV-virukset ovat pieniä, ja niitä tunnetaan yli 200 erilaista tyyppiä. Niistä noin 40 voi aiheuttaa genitaalialueen papilloomavirusinfektion. HPV-infektiolla on suuri spontaani paranemistaipumus. Ilman HPV-infektiota ei synny kohdunkaulan syöpää, mutta syöpä kehittyy hitaasti esiasteiden kautta. Virustyypit voidaan jakaa ryhmiin sen mukaan, miten vahva yhteys niillä on kohdunkaulan syöpään. Suuren riskin tyyppejä ovat HPV 16 ja 18.

Katso myös artikkeli miehen papilloomaviruksesta.

HPV-infektion oireet

HPV-tartunta on lähes aina täysin oireeton. HPV-tulehdus voi löytyä naiselta sattumalta HPV-testillä tai papakokeessa.

Noin puolet tartunnoista paranee itsestään 8 kuukauden aikana ja 90 % vuoden aikana.

Naisen synnytinelinten papilloomavirustulehduksen oireiset ilmenemismuodot vaihtelevat kukkakaalimaisista visvasyylistä eli kondyloomista lieviin tai vaikeisiin kohdunkaulan solumuutoksiin. Kondyloomien taustalla ovat tavallisimmin (90 %:ssa tapauksista) tyypin 6 tai 11 papilloomavirukset. Ne ovat niin sanottuja matalan riskin viruksia.

HPV-infektion toteaminen

Gynekologisessa tutkimuksessa tarkastellaan ulkosynnyttimien, emättimen ja kohdunnapukan limakalvot. Ulkosynnyttimissä kondyloomat ovat ulkonevia, tyypillisesti muutaman millimetrin kokoisia. Emättimessä ja kohdunnapukassa voi olla limakalvon myötäisiä, ns. litteitä kondyloomia.

Jos ulkosynnyttimissä on visvasyyliä, on syytä ottaa papakoe, ellei sitä ole otettu viimeisen 3–5 vuoden aikana. Kolposkopia eli kohdunsuun tähystys ja sen yhteydessä otettavat koepalat ovat tarpeellisia papakokeessa todetun solumuutoksen luonteen arvioimiseksi.

HPV-testi

Viruksen olemassaolo voidaan tutkia HPV- eli papilloomavirustestillä. Tutkimusta käytetään kohdunkaulasyövän seulonnassa, epäselvien papalöydösten jatkoselvittelyssä sekä kohdunkaulan tai emättimen solumuutosten vuoksi hoidettujen potilaiden seurannassa.

HPV-testiin käytetään kohdunkaulan soluja. Näytteen otto vastaa papanäytteen ottoa. HPV-testaus soveltuu myös ns. kotinäytteenottoon, jolloin näyte otetaan tikulla emättimen limakalvoilta. Tätä on käytetty parantamaan kohdunkaulasyövän seulontaan osallistuvien määrää. Verrattuna ammattilaisen ottamaan HPV-näytteeseen kotinäytteen herkkyys on keskimäärin hieman matalampi.

HPV-testin positiivisuus tarkoittaa, että henkilöllä on yhden tai useamman suuren riskin HPV-tyypin aiheuttama infektio. Testi havaitsee erityisesti ne suuren riskin virustyypit, jotka aiheuttavat kohdunkaulan syöpää.

On ehdotettu, että 35 vuotta täyttäneiden naisten ensisijaisena seulontamenetelmänä voisi siirtyä käyttämään irtosolunäytteestä tehtävää korkean riskin HPV-testiä. Tutkimusten perusteella on todettu, että suuren riski HPV-tartunnan osoittava testi tunnistaa papakoetta herkemmin kohdunkaulasyövän riskissä olevat naiset. Toisaalta negatiivinen HPV-testi on luotettava osoitus hyvin pienestä syöpäriskistä seuraavien viiden vuoden aikana.

Tällä hetkellä Suomessa ollaan useassa paikassa siirtymässä HPV-seulontaan. Vasta jos HPV-testin tulos on positiivinen, tutkitaan myös papakoe. Jos papakokeessa on solumuutoksia, harkitaan jatkotutkimusten tarvetta. Suomessa HPV-testiä on käytetty jo joitakin vuosia papakokeen ohella edistämään naisten jatkohoitoa ja hoidettujen esiastemuutosten seurantaa.

HPV-muutosten hoito

Papilloomavirusinfektioista 80–90 % paranee spontaanisti potilaan oman immuunivasteen kehittymisen myötä kahden vuoden seurannassa. Nuorilla paranemistaipumus on erityisen hyvä.

Ulkoisia kondyloomia voidaan hoitaa paikallisesti siveltävällä podofyllotoksiinilla tai imikimodilla. Näitä lääkkeitä saa reseptillä, mutta nainen voi itse toteuttaa hoidon. Hoitovaihtoehtoja ovat kirurginen poisto, nestetyppijäädytys tai laserhoito.

Pieni osa HPV-infektioista voi jatkua ja hoitamattomana kehittyä pitkän ajan kuluessa syöväksi. Syöpä kehittyy esiasteiden kautta. Papilloomaviruksen aiheuttamia lieviä esiasteita seurataan nuorilla naisilla, koska ne voivat parantua spontaanisti. Papilloomaviruksen aiheuttamat vahvemmat esiasteet hoidetaan poistamalla muutosalue laserilla tai sähkösilmukalla. Esiasteiden hoidon avulla voidaan estää kohdunkaulan syövän kehittyminen.

Ehkäisy

Papilloomavirus tarttuu seksikontaktissa, mutta varsinainen yhdyntä ei ole tarttumisen välttämätön edellytys. Kondomin käyttö suojaa ainakin osittain viruksen tarttumiselta. HPV voi tarttua suuseksissä ja lisäksi käsien välityksellä.

HPV-rokotus on otettu kansalliseen rokotusohjelmaan tytöille vuonna 2013 ja pojille vuonna 2020. Tällä hetkellä rokotusohjelmassa oleva rokote (Cervarix®) antaa hyvän suojan kohdunkaulan syöpää ja sen esiasteita vastaan, mutta ei suojaa kondyloomilta. Apteekista reseptillä saatava rokote (Gardasil 9®) antaa hyvän suojan myös kondyloomia vastaan. Rokote ei ole terapeuttinen eli ei paranna kondyloomia. HPV-rokotus tulee muuttamaan seulontakäytäntöjä muutaman vuoden kuluttua.