Lapsen unen määrässä, laadussa ja rakenteessa tapahtuu suuria muutoksia ensimmäisten elinvuosien aikana. Kehityksen myötä vuorokausirytmi vakiintuu, unen rakenne kypsyy ja yöheräily vähenee. Lapsen unen kehitystahti ja unentarve ovat kuitenkin hyvin yksilöllisiä. Lapsen uni myös häiriintyy herkästi erilaissa muutos- ja stressitilanteissa sekä ympäristön ärsykkeistä.

Lapsen uniongelmat

Erilaiset uniongelmat voivat lapsilla olla kehitykseen kuuluvia ilmiöitä, tai ne voivat olla unihäiriön oireita. Lapsen univaikeuksia arvioitaessa suhteutetaan esille tuleva unen laatu ikätasolle tyypilliseen nukkumiseen.

Pienten lasten yleisimmät uniongelmat ovat nukahtamisvaikeudet, yöheräily ja liian varhainen herääminen.

Yöheräily on tavallista noin 2–3 vuoden ikään saakka, mutta se alkaa vähentyä selvästi jo toisella ikävuodella.

• Alle vuoden ikäiset heräävät vanhempien arvion mukaan tyypillisesti 1–3 kertaa yössä ja 1–2-vuotiaat noin 0–2 kertaa yössä.
• 8 kuukauden iässä 56 % lapsista herää vähintään 2 kertaa yössä ja tarvitsee rauhoittelua pystyäkseen nukahtamaan uudelleen.
• 1,5 vuoden iässä 22 % lapsisista herää vähintään 2 kertaa yössä ja tarvitsee rauhoittelua pystyäkseen nukahtamaan uudelleen.
• 2 vuoden iässä 15 % lapsista herää vähintään 2 kertaa yössä ja tarvitsee rauhoittelua pystyäkseen nukahtamaan uudelleen.

Lasten unihäiriöiden tyypit

Ensimmäisten elinkuukausien aikana ei diagnostisoida varsinaisia unihäiriöitä, koska vuorokausirytmin ja vireystilan säätelyn kehitys ovat vasta aluillaan ja uni on vielä rakenteellisesti epäkypsää.

• Aikaistuneessa unijaksossa lapsen pääunijakso on liian aikainen suhteessa muun perheen rytmiin, jolloin ongelmana on liian aikainen aamuherääminen. Nukkumaanmeno iltaisin sen sijaan onnistuu hyvin.
• Viivästyneessä unijaksossa unirytmi on liian myöhäinen, jolloin pääasiallisin pulma on nukahtamisvaikeus illalla. Nukahtamisen viivästyminen johtaa univelkaan, jolloin lapsi on päivisin väsynyt. Viivästynyt unijakso on yleinen ongelma koululaisilla, varsinkin teini-iässä, jolloin vanhempien kontrolli lapsen vuorokausirytmiin vähenee. Murrosikäisen normaaliin kehitykseen kuuluu yöunien siirtyminen myöhäisemmäksi, johon on syynä ”unihormoni” melatoniinin erittymisen siirtyminen myöhempään ajankohtaan. Lisäksi sosiaalinen kanssakäyminen tai aktiivinen harrastaminen iltaisin lisäävät nuorten nukkumaan menemisen vaikeuksia.
• Epäsäännöllinen vuorokausirytmi katsotaan myös unirytmin häiriöksi.
• Pienillä lapsilla liiallinen päiväunen määrä voi myös aiheuttaa unettomuutta yöaikaan.

Vuorokausirytmin häiriöitä hoidetaan korjaamalla unirytmiä pienin askelin. Koska valaistus, erityisesti aamuvalo, säätelee ihmisen unirytmiä, on tärkeää varmistua sopivista valon vaihteluista. Aamulla heräämisen yhteydessä tulee olla valoisaa, ja illalla ja yöllä riittävän hämärää. Kofeiinipitoisten energiajuomien käyttöä on tärkeää rajoittaa iltapäivällä ja illalla, samoin kuin elektronisten laitteiden käyttöä silloin, kun se viivästyttää yöpuulle menoa.

Uniassosiaatiohäiriössä unettomuutta ylläpitää jokin nukahtamiseen liittyvä tapa tai tottumus, jota ilman lapsi ei osaa nukahtaa. Jos assosiaatio on voimakas, lapsi herättelee toistuvasti vanhempansa yöaikaan pystyäkseen unisyklien väleissä nukahtamaan uudelleen.

Lapset oppivat itsesäätelyn kehityksen myötä asteittain nukahtamaan ilman vanhemman apua. Jos heräilyongelma on vaikea-asteinen, on mahdollista harjoitella aikuisen kanssa nukahtamista iltaisin iltarutiinin päätteeksi puolen vuoden iästä alkaen. Tavoitteena on asteittain vahvistaa lapsen itsesäätelyn taitoja niin, että nukahtaminen alkaa vähitellen sujua ilman vanhemman apua.

Itsekseen nukahtamista voidaan opetella käyttäytymisterapeuttisin keinoin. Harjoittelu tapahtuu lapsen sietokykyä kuunnellen. Tavoitteena on, että iltarutiinien jälkeen lapsi jää omaan sänkyynsä ja nukahtaa ilman aikuisen välitöntä läsnäoloa. Mikäli nukahtaminen on vaikeaa, vanhempi voi esimerkiksi silitellä lasta hetken ohjaillakseen häntä unille. Kun lapsi on rauhoittunut, annetaan hänelle mahdollisuus nukahtaa itse.

Iän ja itsenäistymiskehityksen myötä yleistyvät nukkumaan asettumisen vaikeudet. Leikki-ikäinen osaa ennakoida vanhemman lähtevän luotaan nukahtamisen jälkeen ja voi siksi pyrkiä pitkittämään uneen vaipumista. Joskus lapsi ei malta asettua nukkumaan ajoissa, vaan tahtoisi jatkaa leikkimistä. Kun nukkumaanmeno vaikeutuu, siirtyy myös unirytmi usein myöhäisemmäksi.

Nukkumaanmenoon liittyviä vaikeuksia hoidetaan suunnittelemalla aikuisjohtoiset iltatoimet, joita noudatetaan säännöllisesti aina samalla tavalla. Kuvallisesta iltarutiinista voi olla apua. Iltarutiinin tulisi kestää noin 20–30 minuuttia, ja sen tarkoitus on valmistella lasta asteittain unille. Iltarutiinin ajoittuminen mietitään tarkkaan, jotta nukahtaminen onnistuisi mahdollisimman hyvin vuoteeseen menemisen jälkeen. Liian virkeänä nukahtaminen ei ole mahdollista. Lapselle annetaan positiivista palautetta oikeanlaisesta toiminnasta, ja ei toivottua käyttäytymistä sivuutetaan. Kun iltarutiini alkaa toimia toivotulla tavalla, voidaan unirytmiä tarvittaessa aikaistaa esimerkiksi 15 minuuttia kerrallaan.

Koululaisilla ja nuorilla voi esiintyä myös varsinaista unettomuusongelmaa, jolle tyypillistä on vaikeus saada unen päästä kiinni iltaisin ja heikentynyt ja vaihteleva unen laatu. Unettomuuden takaa löytyy usein stressiä ja huolia sekä puutteellista unenhuoltoa. Unettomuuden ratkaisemisessa tarvitaan vanhempien ja toisinaan lääkärinkin apua.

Lapsen unihäiriön itsehoito

Unihäiriöiden ennaltaehkäisyssä ja hoidossa on oleellisen tärkeää toisaalta vanhempien johdonmukaisuus, mutta toisaalta maltti ja joustavuus. Yleisiä periaatteita on useita, mutta ne tulee aina suhteuttaa perheen tilanteeseen. Ohjeita vuorokausirytmin tukemiseen ja vinkkejä lapsen unen huoltoon voi lukea lisää artikkelista Lapsen uni.

• Unirytmin tulisi olla säännöllinen sekä päivisin että öisin. Vanhemmat voivat toiminnallaan viestittää, milloin on aika nukkua. Esimerkiksi jo vauva-aikaan yöllä vältetään seurustelua ja pidetään valot hämärinä.
• Mikäli unirytmi on epäsäännöllinen, sitä voi pienin askelin ohjailla oikeaan suuntaan niin, että saavutetaan sopiva unirytmi.
• Nukahtamista helpottavat säännölliset nukkumaanmenorutiinit, joiden tehtävänä on auttaa lasta turvallisesti ja miellyttävästi rauhoittumaan unille.
• Kehityksen myötä lapsi harjoittelee itsekseen nukahtamista iltarutiinin päätteeksi. Itsekseen nukahtamisen taito iltaisin on tärkeä, jotta lapsi osaisi myös mahdollisten yöheräämisten yhteydessä nukahtaa itse uudelleen herättämättä vanhempiaan.
• Jos lapsi itkee yöllä kesken unen, voi lasta pyrkiä ensin rauhoittelemaan sanallisesti tai silittelemällä, jotta lapsi jatkaisi uniaan taas rauhallisesti.

Milloin hoitoon?

Neuvolaan tai lääkäriin on syytä ottaa yhteys, jos aiemmin hyvin nukkunut lapsi alkaa heräillä tiheästi ja on kivuliaan oloinen tai jos lapsi kuorsaa jatkuvasti ja on päivisin väsynyt. Myös silloin, kun lapsen heräily käy vanhempien voimille, asia on hyvä ottaa esille neuvolassa. Lasten unihäiriöitä voidaan tehokkaasti hoitaa käyttäytymisterapeuttisin keinoin.