Imeväis- ja leikki-ikäisen uniongelmat

Imeväis- ja leikki-ikäisillä uniongelmien takana on tavallisimmin vuorokausirytmiin ja nukkumistottumuksiin liittyvät syyt tai erilaiset somaattiset sairaudet, kuten allergiat, infektiot ja närästys.

Vuorokausirytmin ongelmat ovat tavallisia pienillä vauvoilla, sillä rytmitys on vasta muodostumassa. Isommilla lapsilla vuorokausirytmin ongelmat voivat näkyä joko liian varhaisena tai myöhäisenä heräämisenä. Siihen voivat liittyä myös liian pitkät, useat tai perheen rytmin kannalta vääräaikaiset päiväunet. Ongelman ratkaisu edellyttää nukkumisaikataulun muutosta ja lapsen vuorokausirytmin selkiyttämistä levon ja aktiviteetin osalta.

Tavallisia nukkumistottumuksiin liittyviä uniongelmia ovat itsekseen nukahtamisen vaikeus (ns. uniassosiaatio-ongelma) ja nukkumaan asettumisen vaikeus. Uniassosiaatio-ongelmaa tavataan lapsilla noin 5–6 kuukauden iästä alkaen, ja sen ytimenä on lapsen vaikeus nukahtaa itsekseen ilman imetystä, tuuditusta tai sylissä kanniskelua. Ongelman johdosta lapsi vaatii yöllisten heräilyjen yhteydessä aina vanhemman avukseen nukahtaakseen uudelleen. Vanhemman uni pätkiytyy, ja jatkuva heräily kuormittaa nopeasti koko perhettä. Vauvan yöheräilytaipumuksen syntymisen ja pitkittymiseen liittyy usein vanhempien käyttäytymiseen liittyviä seikkoja. Esimerkiksi yöllisten imetysten jatkuminen pitkään tai lapsen ja vanhemman yölliset yhteiset leikki- ja hoivahetket voivat ylläpitää tilannetta.

Leikki-ikäisellä lapsella varsin tavallisia ovat ajoittaiset nukkumaan asettumisen vaikeudet, vaikka hänellä muutoin olisikin hyvä vuorokausirytmi ja kyky nukahtaa itsekseen. Ongelman syynä voivat olla rajojen asettamisen vaikeus sekä erilaiset huolet, kuten pimeän pelko ja vanhemmasta erossa olemisen pelko. Ongelma on tavallisesti lieväasteinen ja ohimenevä. Yövalaistus, turvalliset iltarutiinit sekä aikuisen asettamat rajat ja läheisyys riittävät useimmin.

Unen erityishäiriöt

Unen erityishäiriöt (parasomniat), kuten hampaiden narskuttelu, yöllisiä kauhukohtaukset, unissa kävely ja puhuminen sekä painajaisunet, ovat tavallisia leikki- ja kouluikäisillä. Painajaisia esiintyy jossain vaiheessa likipitäen kaikilla lapsilla. Pahaa unta näkevä lapsi kannattaa herätellä, ja häntä kannattaa rauhoitella, minkä jälkeen loppuyö yleensä sujuukin ongelmitta. Lapsi yleensä muistaa pahan unensa tai ainakin sen, että näki painajaista.

Unihumala, yölliset kauhukohtaukset ja unissakäveleminen esiintyvät pääsääntöisesti alkuyön aikana lapsen havahtuessa syvästä unesta. Altistavia tekijöitä ovat perinnöllisyys, unen puute, kuume, stressi sekä unenaikaiset hengityskatkot. Yleensä häiriöt jäävät pois itsekseen nuoruusikään tultaessa.

Yöllisiä kauhukohtauksia esiintyy noin 1–10 %:lla lapsia, tyypillisesti 4–12-vuotiailla. Kauhukohtaukset tulevat yleensä lapsen nukuttua noin pari tuntia. Kauhukohtauksen aikana lapsi herää paniikinomaisesti huutaen ja häneen on vaikea saada yhteyttä. Lapsi saattaa rimpuilla voimakkaasti. Kohtaus menee tyypillisesti ohi muutaman minuutin kuluessa, jonka jälkeen lapsi nukahtaa uudestaan. Tavallista on, että hän ei muista yöllisestä kohtauksestaan mitään seuraavana aamuna.

Unihumalalla tarkoitetaan unesta havahtumiseen liittyvää sekavuustilaa, jonka aikana lapsi voi käyttäytyä väkivaltaisesti. Unihumalaa tavataan useimmiten varhaislapsuudessa, ja sitä on arvioitu esiintyvän jopa puolella lapsia. Unihumala voi vaihtua varhaislapsuuden jälkeen unissakävelyyn, jota puolestaan esiintyy ainakin kerran jopa noin joka 5. lapsella. Toistuvaa unissakävelyä esiintyy kuitenkin vain muutamalla prosentilla. Yleisimmillään vaiva on ala-asteiässä jääden useimmiten pois teini-iässä. Unissakävelyn aikana lapsi ei ole tietoinen tekemisistään, minkä vuoksi hänen turvallisuudesta on huolehdittava.

Kouluikäisten uniongelmat

Kouluikäisillä tavallisimpia uniongelmia ovat unen puute, unirytmin viivästyminen ja unettomuus. Jopa neljänneksellä arvioidaan olevan riittämättömän unen vuoksi päiväväsymystä. Unen puutteen takana on usein pitkälle yöhön venyvä nukkumaanmeno. Tähän voi olla syynä esimerkiksi runsas ruutuaika, pelaaminen sekä kola- ja energiajuomien nauttiminen iltapäivällä ja illalla. Unettomuus on yhteydessä päiväväsymykseen, ja siihen voi liittyä erilaisia mielenterveydenongelmia, kuten mieliala- ja ahdistuneisuushäiriöitä, psykoosisairauksia ja päihdeongelmia.

Uniongelmien tunnistaminen

Uniongelmien tunnistamisella ja hoidolla on tärkeä merkitys kaikenikäisten lasten kasvun ja kehityksen kannalta. Riittävän levon ja asianmukaisen vuorokausirytmin varmistamisella voidaan tukea lapsen hyvinvointia sekä ennaltaehkäistä mielenterveydenongelmien muodostumista tai jo olemassa olevien ongelmien vaikeutumista. Lapsen uniongelmiin voi kytkeytyä myös vanhemmuuteen ja vuorovaikutukseen liittyviä ongelmia. Näiden tunnistaminen ja asianmukainen hoito on tärkeää muiden uniongelmiin käytettävien hoitomuotojen rinnalla.

Milloin ja mistä tulisi hakea apua?

Lapsen uniongelmasta tulee helposti koko perheen ongelma ja rasite. Uneen ja vuorokausirytmiin liittyvät huolet on siten hyvä ottaa puheeksi varhain neuvolassa tai kouluterveydenhuollossa. Myös terveyskeskuslääkärin puoleen voi myös kääntyä avun saamiseksi.

Apua tulisi hakea myös silloin, kun lapsen aiemmin säännöllisen unirytmi muuttuu hyvin katkonaiseksi tai kun lapsella on huomattavaa päiväväsymystä tai nukahtelua. Päiväväsymystä aiheuttava kuorsaus ja unenaikaiset hengityskatkot vaativat niin ikään selvittelyä. Nuoruusikäisillä unettomuuden hoito voi vaatia lääkärin arviota ja hoitoa ajatellen mahdollisia taustalla olevia mielenterveydenongelmia.

Unihäiriöiden selvittely aloitetaan useimmiten lapsen ja vanhempien haastattelulla sekä unipäiväkirjan pidolla tai unikyselylomakkeiden avulla. Useimpia unihäiriöitä voidaan hoitaa perusterveydenhuollossa, josta lapsi ohjataan tarvittaessa jatkoselvittelyihin.