Levottomuus ja vilkkaus ovat hyvin tavallisia varsinkin alle kouluikäisillä lapsilla. Yhtäältä kysymys voi olla lasten välisistä temperamenttiin ja persoonallisuuteen liittyvistä eroista ja toisaalta lapsen vasta kehittymässä olevista tarkkaavuuden ja keskittymisen taidoista. Ympäristön epärealistiset odotukset ja ymmärtämyksen puute lapsen käytöksen ja keskittymiskyvyn suhteen voi johtaa huoleen siitä, että lapsella olisi tarkkaavuuden ja keskittymisen häiriö. Jonkinasteinen levottomuus ja vilkkaus ovat kuitenkin etenkin alle viisivuotiailla pikemmin sääntö kuin poikkeus.

Lapsen tavanomaisesta poikkeavaa levottomuutta voi esiintyä esimerkiksi nälän, väsymyksen, unenpuutteen tai jännityksen yhteydessä. Liiallinen pelaaminen tai fyysisen aktiviteetin puute voivat myös osaltaan aiheuttaa ylivilkkautta, impulsiivisuutta ja levotonta käytöstä. Kasvuympäristön sekasortoisuus, ennakoitavuuden puute, riitaisuudet, huoli vanhemmasta tai kaltoinkohtelu voivat heijastua lapsen levottomuutena ja ylivirittyneisyytenä.

ADHD

Tarkkaavuuden ja keskittymisen vaikeus eli ADHD (attention deficit hyperactivity disorder) on yksi tavallisimmista lastenpsykiatrisista häiriöistä. Sen ydinoireita ovat tarkkaamattomuus, ylivilkkaus ja impulsiivisuus. Tarkkaavuuden ja keskittymisen häiriötä esiintyy myös ilman ylivilkkautta, jolloin puhutaan ADD-häiriöstä (attention deficit disorder). Tämä saattaa helposti jäädä huomaamatta, koska lapsen vaikeudet keskittymisessä eivät näy yhtä lailla ulospäin kuin ylivilkkaan lapsen oireet.

ADHD:n esiintyvyys 6–18-vuotiailla on 3.6–7.2 %, ja sitä esiintyy pojilla tyttöjä enemmän. Oireet alkavat useimmiten jo alle kouluikäisenä, ja niiden vaikutus toimintakykyyn on monesti selvästi nähtävissä esikouluikään tultaessa ulkoisen vaatimustason kasvaessa. Osalla ADHD-oireet jatkuvat aikuisiässä.

Nykytiedon valossa ADHD on monitekijäinen häiriö, jonka kehittymisessä sekä perimä että ympäristötekijät ovat merkityksellisiä. Lapsilla ja nuorilla perinnölliset tekijät selittävät 60–90 % alttiudesta saada tarkkaavuuden ja keskittymisen häiriö.

Ympäristötekijöiden vaikutus

Ympäristötekijät vaikuttavat ADHD:n ydinoireiden voimakkuuteen ja oireista koituviin ongelmiin. Erilaiset häiriötekijät, kuten meluisuus, häly, ärsykkeiden määrä sekä jatkuvat keskeytykset, voivat vaikeuttaa lapsen keskittymisongelmia. Lisäksi erilaiset vireystilaan liittyvät seikat, kuten univaje, nälkä, väsymys ja jännitys, voimistavat tarkkaamattomuuden ja keskittymisen ongelmia.

Häiriötekijöiden karsiminen

Häiriötekijöitä voidaan minimoida koulussa esimerkiksi kuulosuojaimilla, kevyillä väliseinillä, sopivalla istumajärjestyksellä ja pienempien ryhmäkokojen avulla. Joidenkin lasten on helpompi ylläpitää opiskelun kannalta suotuisaa vireystilaa, jos he saavat esimerkiksi näplätä kumilenkkiä tai istua nyppylätyynyllä.

Suoriutumista voivat edesauttaa myös mahdollisuus jaloitteluun, vapaamuotoisemmat työskentelytavat sekä mahdollisuus kahdenkeskiseen tai pienryhmätyöskentelyyn. Ohjeiden tulisi olla selkeitä, ja työskentelyrupeamien kestoon on hyvä kiinnittää huomiota. Tehtävien palkitsevuus ja välitön palaute on tärkeää, koska sisäisellä ja ulkoisella motivaatiolla on suuri merkitys tarkkaavuuden ja keskittymisen ylläpidossa.

Samanaikaishäiriöt

Useilla ADHD-lapsilla esiintyy samanaikaishäiriöitä, joista tavallisimpia ovat hieno- ja karkeamotoriikan sekä aistitiedon käsittelyn ongelmat, puheen- ja kielenkehityksen häiriöt, erilaiset oppimisvaikeudet ja tunnesäätelyn vaikeudet. Lisäksi sosiaalisen vuorovaikutuksen ja käytöksen ongelmat, unihäiriöt sekä ahdistuneisuus ja masennus ovat tavallisia.

Milloin ja mistä tulisi hakea apua?

Tarkkaavuuden ja keskittymisen ongelmat on tärkeä tunnistaa ajoissa. Mahdolliset asiaan liittyvät huolenaiheet voi ottaa puheeksi neuvolakäynneillä, päiväkodissa ja koulussa. Häiriön diagnostisointi tapahtuu ensisijaisesti erikoissairaanhoidossa ja perustuu laaja-alaiseen arvioon, jossa kartoitetaan ADHD-oireiden lisäksi mahdolliset samanaikaishäiriöt sekä arvioidaan, selittyykö oireisto jollakin muulla häiriöllä tai kasvuympäristöön liittyvillä tekijöillä. Oireita arvioitaessa on siis syytä muistaa, että levottomuuden takana voi olla myös muuta kuin lapsuusiällä alkava ADHD.

Tukitoimet

Tarkkaavuutta ja keskittymistä tukevat ja harjoituttavat tukitoimet on syytä aloittaa kotona, päiväkodissa ja koulussa heti, kun lapsella havaitaan toimintakyvyn ongelmia. Tukitoimien käynnistäminen ei edellytä diagnoosia. Tuen keskiössä ovat arjen jäsentämisen keinot, kuntoutus sekä lapsen oireilun vaatimat järjestelyt päiväkodissa tai koulussa.

Vilkkaan lapsen vanhemmille on tarjolla erilaisia ryhmämuotoisia ohjausmenetelmiä, kuten Perhekoulu-POP (Pre-school Overactivity Programme)- ja Ihmeelliset vuodet -ryhmiä (ks. luku 37, hoito- ja tukimuotoja). Näihin osallistuminen ei edellytä diagnoosia. Valmennuksiin voi sisältyä vanhempainryhmän lisäksi lapsille suunnattuja ryhmiä, joissa harjoitellaan muuan maassa oman vuoron odottamista, sääntöjen noudattamista sekä keskittymisen ja tarkkaavuuden ylläpitoa. Lisäksi esimerkiksi ADHD-liitto järjestää sopeutumisvalmennuskursseja, joista osa ei edellytä ADHD-diagnoosia.

Kaikille vanhemmuusryhmistä sekä päiväkodin ja koulun tukitoimista ei ole riittävää apua. Tällöin lapselle on syytä rakentaa erikoissairaanhoidossa oma yksilöllinen kuntoutussuunnitelma, johon sisältyy erilaisten psykososiaalisten hoitomuotojen lisäksi tarvittaessa lääkehoitoa, yksilö- tai ryhmäkuntoutusta, vanhempainohjantaa ja verkostoyhteistyötä.

Kirjallisuutta

  1. ADHD Käypä hoito-suositus ()
  2. Puustjärvi A, Raevuori A & Voutilainen A. Lasten ja nuorten ADHD:n hoito. Suomen Lääkärilehti 2012, 42:3 027–3 030.
  3. Arki toimimaan- vinkkejä lapsen myönteiseen tukemiseen. ADHD-liiton julkaisu. ()
  4. Maarit Virta ja Anita Salakari: ADHD-aikuisen selviytymisopas. Tutkittua tietoa ja käytännön vinkkejä. Tammi 2012. (vanhemmalle, jolla on itsellään tarkkaavuuden- ja keskittymisen vaikeutta)
  5. ADHD-liitto ()