Oppimisvaikeudet

Oppimisvaikeuksia esiintyy noin 5–10 %:lla lapsista, pojilla tyttöjä useammin. Tavallisimpia ovat lukemisen, kirjoittamisen ja matemaattisten taitojen vaikeudet. Oppimisen työläys johtuu kognitiivista tekijöistä, ja tilannetta arvioitaessa lapsen taidot suhteutetaan hänen yleiseen lahjakkuustasoonsa ja ikäodotuksiin. Diagnoosia ei aseteta, jos lapsen yleinen lahjakkuustaso selittää ongelmat. Oppimisvaikeudet jatkuvat usein aikuisikään, ja ne muodostavat merkittävän riskin koulussa menestymiselle ja myöhemmälle ammatin hankinnalle.

Puheen- ja kielenkehitys

Lapsen kielenkehitys alkaa jo raskauden aikana. Elämän ensimmäisen puolen vuoden aikana lapsen kyky erotella ääniä ja äänteellisiä eroja kehittyy samanaikaisesti ääntelyn ja jokeltelun kanssa. 10–12 kuukauden ikäinen lapsi ymmärtää usein jo toistuvasti kuulemiaan sanoja ja tapailee niitä itsekin. Kaksivuotias ymmärtää yksinkertaisia kehotuksia ja ohjeita. Kolmen vuoden ikään mennessä normaalisti kehittyvä lapsi omaa jo usean sadan sanan sanavaraston, käyttää monisanaisia ilmaisuja ja alkaa taivuttaa sanoja kieliopillisesti. Hän kykenee myös ymmärtämään arkipuhetta.

Varhaisen kielenkehityksen kannalta merkityksellisiä ovat perinnölliset tekijät, ympäristön lapsen puheen ja kielenkehitystä tukeva vaikutus sekä lapsen omat oivalluksen kielen ja kommunikaation merkityksestä. Puheen ja kielenkehityksen kulku on kullakin lapsella yksilöllinen, ja siihen vaikuttavat useat eri tekijät. Huolestuttavia merkkejä ovat kuitenkin hidas sanojen oppiminen, lapsen heikko katsekontakti sekä kyky ymmärtää kieltä. Erityistä huomiota kielenkehitykseen on syytä kiinnittää tilanteissa, joissa suvussa esiintyy kuulovammaisuutta tai kehitys- ja oppimisvaikeuksia.

Puheen- ja kielenkehityksen ongelmia on syytä epäillä, jos lapsi ei kahden vuoden iässä käytä yksisanaisia ilmaisuja tai kolmevuotiaana lauseita. Riskitekijöitä ovat perinnöllisten tekijöiden lisäksi heikentynyt kuulo tai muu aistivamma, vähäinen vuorovaikutus, runsas television ja/tai muiden ruutulaitteiden katsominen ilman aikuista, perheen ongelmat sekä meluisa kasvuympäristö. Puheen ja kielen vaikeuksia tavataan myös autismikirjon häiriössä sekä valikoivassa puhumattomuudessa eli selektiivisessä mutismissa. Mutismissa puhumattomuus on tilannekohtaista ja siihen liittyy pelkoa ja ahdistuneisuutta. Itse puheen- ja kielenkehitys on normaalia. Tavallisin alkamisikä on noin 3–5 vuoden iässä.

Kielelliset vaikeudet

Kehityksellisestä kielihäiriöstä (aiemmin kutsuttu nimellä kielellinen erityisvaikeus tai dysfasia) puhutaan, jos lapsen kokonaiskehitys puheen ja kielenkehitystä lukuun ottamatta etenee ikäodotuksen mukaisesti. Kehityksellisen kielihäiriön esiintyvyys on 1–7 %, ja sitä esiintyy hyvin eriasteisena ja -tyyppisenä. Vaikeus voi koskea puheen tuottamista tai ymmärtämistä, vaikkakin usein molempia ongelmia esiintyy samanaikaisesti.

Puheentuottamisen ongelmista tavallisia ovat

• äänteiden tuoton ja sujuvan puheen vaikeus,
• sanojen löytämisen ja taivutuksen ongelmat sekä
• vaikeudet nimeämisessä ja lauseiden ja tarinoiden tuotossa.

Puheen ymmärtämisen vaikeudet näyttäytyvät

• kuulotiedon käsittelyn,
• uusien sanojen oppimisen sekä
• kieliopin rakenteiden hahmottamisen ongelmina.
• Lisäksi lapsen voi olla vaikeaa ymmärtää kysymyssanoja ja ilmaista itseään.

Kehitykselliseen kielihäiriöön liittyy usein karkea- ja hienomotoriikan sekä sosiaalisen vuorovaikutuksen, tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen ongelmia. Myös samanaikaiset oppimisvaikeudet ovat tavallisia. Erilaiset tunne-elämän ja käytöksen ongelmat ovat yleisiä, ja niiden määrä kasvaa iän myötä. Etenkin kielen käyttöön liittyvät vaikeudet näyttävän altistavan käyttäytymisen ja sosiaalisten suhteiden vaikeuksille. Kielellisestä erityisvaikeudesta kärsivien lasten ennuste on vaihteleva.

Puheliikkeiden tuottamisen vaikeudet

Puheen ymmärtämisen ja tuottamisen lisäksi tavallisia ovat puheliikkeiden tuottamiseen liittyvät ongelmat, kuten äännevirheet, änkytys ja puheen motoriikan ongelmat.

Motoriikan kehityshäiriöt

Motoriikan kehitykselliset vaikeudet ovat varsin tavallisia, ja arvioidaan, että niitä esiintyy noin 5–6 % lapsista. Ongelmat ovat pojilla tyttöjä tavallisempia, ja erityisesti keskosina tai pienikokoisina syntyneillä lapsilla on huomattavasti suurentunut riski motoriikan kehityshäiriölle. Valtaosalla lapsia ongelmat jatkuvat aikuisuuteen.

Motoriikan kehityshäiriö (jota kutsutaan myös nimellä kehityksellinen koordinaatiohäiriö) voi näkyä motorisen kehityksen viiveenä, tasapainovaikeutena tai kömpelyytenä. Lisäksi lapsella voi olla kynäotteen vaikeutta, kirjoittamisen työläyttä ja käsialan kypsymättömyyttä. Diagnoosi edellyttää lapsen seikkaperäistä kokonaistilanteen ja motoristen taitojen arviota. Se voidaan asettaa häiriön vaikeusasteen mukaan 3–5 vuoden iästä alkaen.

Motoriikan kehityshäiriöstä kärsivillä lapsilla tavataan enemmän oppimisen ja sosiaalisen havaitsemisen vaikeuksia sekä käytöksen- ja tunne-elämän ongelmia kuten ADHD:ta ja ahdistuneisuushäiriöitä. Jopa 70 %:lla lapsista on puheen- tai kielenkehityksen erityisvaikeus. Liikunnallisten taitojen puute voivat niin ikään altistaa lihavuudelle ja sosiaalisten suhteiden vähäisyydelle.

Milloin ja mistä tulisi hakea apua?

Puheen ja kielenkehityksen mahdolliset vaikeudet tai vanhemman huoli niistä otetaan esiin neuvolakäyntien yhteydessä, sillä varhainen tunnistus, arviointi ja kuntoutus on tärkeää. Myös mahdollisesta päiväkodissa huomatusta puheen ja kielenkehityksen vaikeudesta on hyvä kertoa neuvolakäynneillä.

Lievemmissä tapauksissa neuvonta kielenkehitystä tukevista keinoista ja seuranta riittävät. Jos on syytä epäillä kielellisiä ongelmia, lähetetään lapsi puheterapeutin arvioon ja ohjaukseen 2–2.5 vuoden ikäisenä. Arviossa tarkastellaan lapsen puheentuottoon ja puheen ymmärtämiseen liittyviä taitoja. Lisäksi puheterapeutti voi ohjeistaa vanhempia lapsen kielenkehityksen harjoittamisessa. Tarpeen vaatiessa lapsi ohjataan erikoissairaanhoitoon jatkoselvittelyihin.

Noin kolmen vuoden iästä lähtien lapsi voi saada puheterapiaa. Puheen- ja kielenkehityksen ongelmista kärsivän lapsen kommunikoinnin avuksi voidaan ottaa käyttöön kuvia sisältävä kommunikointikansio, kehon kieli tai piirtäminen. Tukitoimet on syytä ottaa käyttöön sekä kotona että päivähoidossa tai koulussa. Puhemotoriikan harjoittamiseen on käytettävissä puheterapeutin tai foniatrian arvion perusteella myös muita erityismenetelmiä yksilöllisten tarpeiden mukaisesti.

Neuvolan laajassa nelivuotistarkastuksessa kartoitetaan esikoulussa ja koulussa vaadittavia opillisia edellytyksiä. Jos tarkastuksessa ilmenee vaikeuksia, olisi ne hyvä arvioida laajemmin esimerkiksi neuvolapsykologin, toimintaterapeutin ja/tai puheterapeutin tutkimuksin tarvittavien tukitoimien käynnistämiseksi. Jo kouluikäisellä lapsella esiin tulevien opillisten vaikeuksien selvittely ja tukitoimet voidaan aloittaa koululla erityisopettajan ja koulupsykologin toimesta. Tarpeen vaatiessa lapsi voidaan lähettää laajempiin tutkimuksiin erityissairaanhoitoon.

Motoriikan kehittymiseen liittyvät huolet ja vaikeudet voi ottaa puheeksi neuvolatarkastusten yhteydessä. Perusterveydenhoidon toimintaterapeutti ja/tai fysioterapeutti voivat arvioida motorista kehitystä ja sen mahdollisia vaikeuksia. Tarvittaessa lapsi voidaan ohjata lisätutkimuksiin erikoissairaanhoitoon. Kuntoutuksena käytetään yksilöllisten tarpeiden mukaisesti fysio- tai toimintaterapiaa sekä kotona tehtäviä harjoitteita.

Lapsen kielellisiä, opillisia ja motorisia vaikeuksia arvioitaessa on tärkeää kiinnittää huomiota mahdollisiin samanaikaissairauksiin, kuten tarkkaavuuden ja keskittymisen ongelmiin, unenongelmiin sekä käytöksen ja tunteiden säätelytaitojen vaikeuteen. Lapsen koulumuodon ja koulussa tarvittavan tuen kartoitus ja suunnittelu on hyvä tehdä esikoulua ja koulun aloitusta ennakoiden ajoissa. Onnistuneella koulutaipaleen aloituksella on suuri merkitys pärjäämiselle jatkossa.