Trauman vaikutukset

Trauma vaikuttaa eri lapsiin eri tavalla: lapsen ikä ja kehitysvaihe sekä kullekin lapselle yksilölliset riski- ja haavoittuvuustekijät määrittävät lopputuloksen. Pienen lapsen kyky hallita traumaan liittyvää stressiä on monin tavoin kehittymätön sekä kehon stressijärjestelmän että mielen tasoilla. Mitä pienempi lapsi on, sitä alttiimpi hän on traumatisaatiolle.

Leikki-ikäiselle potentiaalisesti traumaattisissa tilanteessa on keskeistä perusturvallisuuden säilyminen ja vanhempien kyky turvata ja suojata lastaan. Vanhemman lapsen kohdalla käytössä on jo enemmän stressinhallinnan keinoja ja parempi ymmärrys tapahtumista. Kouluikäisellä on lisäksi usein oman perheen ulkopuolisia ihmissuhteita, joihin hän voi tukeutua vanhempiensa rinnalla vaikeuksien keskellä.

Tutkimuksissa traumatisaation riskitekijöiksi on todettu muun muassa oppimis- ja erityisvaikeudet, aiemmat psyykkiset häiriöt, aiemmat traumakokemukset ja menetykset. Oman riskinsä tuovat vanhemman psyykkinen sairaus sekä sosiaalisen tuen ja turvan puute. Traumalta suojaavia tekijöitä ovat puolestaan lapsen älykkyys ja hyvä kielellinen kyky sekä turvallinen kiintymyssuhde.

Trauman tunnusmerkit

Akuuteissa stressitilanteissa oireet alkavat saman tien ja kestävät tyypillisesti muutamia päiviä. Trauman tunnusmerkkejä ovat taistelu, pako, jähmettyminen tai täydellinen alistuminen tilanteeseen. Tämä voi näkyä shokkitilana, epätodellisuuden tunteena, pelkona tai aggressiona. Akuutissa traumassa aistihavainnot voivat vääristyä. Tunnetasolla traumaan liittyy keinottomuutta ja haavoittuvuutta sekä avuttomuuden ja syyllisyyden kokemuksia. Kehollisesti trauma koetaan jännittyneisyytenä, uniongelmina, säpsähtelynä sekä rentoutumisen vaikeutena.

Väkivallalle altistuminen ja sen seuraukset

Lapseen kohdistuva väkivalta on valitettavan tavallista ja merkittävä osa siitä tapahtuu omien vanhempien ja muiden lapsille läheisten ihmisten toimesta. Väkivaltaa esiintyy eri muodoissa kuten fyysisenä tai seksuaalisena kaltoinkohteluna tai lapsen tunteiden jatkuvana mitätöintinä tai lapsen heitteille jättönä. Vanhempi voi niin ikään uhkailla väkivallalla ja hylkäämisellä. Tunneviesteihin vastaaminen voi olla vääristynyttä ja johtaa lapsen toistuvaan pelästyttämiseen tai nolaamiseen. Lapsi voi myös joutua todistamaan perheen aikuisten välillä tapahtuvaa väkivaltaa, minkä on todettu olevan yhtä vahingollista kuin suoran, itseen kohdistuvan väkivallan kokeminen.

Väkivalta-altistus voi vaikuttaa lapsen kykyyn luottaa aikuiseen ja aiheuttaa vaikeutta kiinnittyä ihmissuhteisiin. Tämä voi näkyä läheisyyden välttelemisenä, avun pyytämisen vaikeutena, lapsen ankaruutena itseään kohtaan sekä häpeän tunteina. Turvattomassa kiintymyssuhteessa kasvaneella lapsella voi olla vaikeuksia luottaa itseensä ja omiin kykyihinsä.

Hyvin ristiriitaisissa tai jäsentymättömissä kiintymyssuhteissa kasvaneet lapset saattavat liioitella uhkaa tai vaaraa ja luisuvat helposti epätoivoon tai suoranaiseen paniikkiin. Lapsi testaa uudet aikuiset vihan, epätoivon ja pettymyksen tunteiden kautta.

Muita häiriintyneen kiintymyksen oireita ovat esimerkiksi lapsen hajanainen levottomuus, pelokkuus tai äkillinen poissaolevuus. Lisäksi läheisyys saattaa ahdistaa, ja hänen on vaikea ottaa vastaan hoivaa ja huolenpitoa. Lapsen voi olla myös vaikea hahmottaa omaa kehoaan.

Pitkään jatkunut, toistuva varsinkin lähisuhteissa tapahtuva traumatisaatio voi johtaa niin kutsuttun kompleksin-PTSD:n muodostumiseen. Tätä häiriötä leimaa PTSD oireiden lisäksi häpeän ja syyllisyyden tunteet, tunteiden hallinnan vaikeudet, erilaiset fyysiset oireet kuten kiputilat, eristäytyminen ystävistä ja perheestä, ihmissuhteiden vaikeudet, vahingoittava tai riskikäyttäytyminen sekä itsemurha-ajatukset. Lisäksi voi esiintyä dissosiaatiota, mikä ilmenee esimerkiksi mielialojen, käytöksen ja toimintakyvyn nopeina vaihteluina, epätavallisina aistimuksina, mahdollisina kuulo- ja näköharhoina sekä ajoittaisena vetäytymisenä omaan fantasiamaailmaan.

Lapsi voi altistua väkivallalle myös lähisuhteiden ulkopuolella esimerkiksi koulussa tai netissä. Väkivallalle altistuminen voi johtaa traumaperäisten häiriöiden lisäksi esimerkiksi ahdistuneisuuteen, masennukseen, itsetuhoisuuteen tai päihteiden käyttöön. Lisäksi lapsuuden väkivaltakokemukset altistavat myöhemmälle somaattiselle sairastavuudelle kuten ylipainolle ja lihavuudelle sekä sydän- ja verisuonitaudeille.

Milloin ja mistä tulisi hakea apua?

Lapseen kohdistuva väkivalta on rikos ja siitä on aina syytä tehdä lastensuojeluilmoitus. Ilmoitus poliisille tehdään, jos epäillään lapseen kohdistunutta seksuaalirikosta tai pahoinpitelyä, joka ei ole lievä.

Akuuteissa traumatilanteissa keskeistä on lievittää hätää ja varmistaa lapsen perusturvallisuus. Osa lapsista selviytyy vanhempien tuella. Vanhemmat sen sijaan voivat tarvita itse ohjausta ja neuvoja traumasta ja sen seurauksista. Apua on saatavilla esimerkiksi terveyskeskusten ja perheneuvoloiden kautta sekä lastensuojelun kautta. Kotiin voidaan myös tarvita käytännön apua ja tukea, jotta vanhemmat kykenevät olemaan lapsensa tukena. Tällöin oman tukiverkoston tarjoama apu tai kunnallinen kotipalvelu voi tulla kyseeseen.

Terveyskeskuksen tai perheneuvolan kautta voidaan tehdä myös arvio lapsen mahdollisesti tarvitsemasta hoidosta. Hoidon tarvetta arvioitaessa otetaan huomioon oireiden vakavuus ja kehittymissuunta sekä oireiden vaikutus lapsen ja perheen toimintakykyyn. Trauman hoidossa tavoitteena on oireiden helpottuminen, normaalin kehityksen turvaaminen ja tapahtuneen jäsentäminen osaksi elämänhistoriaa.

Akuuttien traumojen hoitokäytännöt vaihtelevat paikkakunnittain. Menetelminä voi olla esimerkiksi yksilö- tai perhetapaamisia tai psykoterapiaa eri muodoissa. Traumakeskeiset psykoterapiat sopivat lasten traumaperäisen stressireaktion hoitoon. Hoito koostuu ohjauksesta, vanhemman tuesta, stressin ja tunteiden hallinnan taidoista sekä traumasta muistuttavien asioiden hallinnasta. Lääkehoitoa ei suositella ensisijaisesti trauman hoitoon.

Myös yksilö- ja perhepsykoterapeuttiset menetelmät ja pienten lasten kohdalla kiintymyssuhdepohjaiset hoidot voivat tulla kyseeseen. Lisäksi lapsen mahdollisia muita häiriöitä tai erityisvaikeuksia on hoidettava trauman rinnalla.