Silsasienet (dermatofyytit) käyttävät ravintonaan ihon sarveisainetta eli keratiinia. Sen vuoksi ne infektoivat ihon mutta eivät limakalvoja. Silsasienet jaetaanTrichophyton-,Microsporum- ja Epidermophyton-sukuihin. Vartalolla ja jaloissa silsan aiheuttaa useimmiten Trichophyton rubrum, lemmikkieläimistä tarttuvat Trichophyton mentagrophytes ja Microsporum canis tai painipiireissä pieninä epidemioina kulkeva Trichophyton tonsurans. Hiuspohjassa aiheuttajia ovat muun muassa Trichophyton violaceum, Trichophyton tonsurans, Microsporum audouinii ja Microsporum canis.

Yleisimmät silsa-alueet ovat jalat, nivuset ja kynnet. Näistä aiheista on omat artikkelinsa.

Silsan oireet

Silsa voi tarttua iholle erilaisilta pinnoilta, koti- ja lemmikkieläimistä tai joskus myös ihokontaktissa toiselta ihmiseltä. Vartalolla silsa aiheuttaa rengasmaisen, reunoilta korostuneen ja hilseilevän läiskän, jonka koko vaihtelee senttimetristä kymmeniin senttimetreihin (kuva ). Laajassa silsassa (kuva  ) on usein sisäkkäisiä renkaita, ja infektoituneella alueella voi olla sienen aiheuttamaa karvatuppitulehdusta. Silsa kutisee jonkin verran.

Kämmenen silsa on harvinainen ja liittyy yleensä samanaikaiseen jalkasilsaan. Oireita eli lievää punoitusta, hilseilyä ja pieniä rakkuloita on yleensä vain toisessa kämmenessä (kuva  ). Kädenselän silsa muistuttaa vartalon silsaa ja muodostaa läiskiä, joiden reuna on korostunut ja hilseilee.

Niin sanotussa painijansilsassa läiskiä tulee kohtiin, jotka jäävät paini- tai muiden kamppailulajien vaatetuksen ulkopuolelle ja hankautuvat vastustajan ihoa tai painialustaa vasten (kuva  ).

Hiuspohjan silsassa läiskiä voi olla yksi tai useita. Läiskän alueella näkyy ohutta hilseilyä ja katkenneita hiuksia. Hiukset eivät kuitenkaan lähde juurineen (kuvat   ja  ).

Silsan toteaminen

Silsaa epäiltäessä otetaan sieniviljely ennen hoidon aloitusta. Silsan ulkonäkö voi joskus olla epätyypillinen; esimerkiksi edeltävä kortisonivoiteen käyttö voi muuttaa sen vaikeasti tunnistettavaksi (ns. tinea incognito). Ennen sieninäytteen ottoa ihottumaa ei saa hoitaa kahteen viikkoon paikallisilla eikä kahteen kuukauteen sisäisillä sienilääkkeillä. Usein sienirihmaa näkyy jo alustavassa mikroskooppitutkimuksessa, mutta diagnoosi ja lajimääritys varmistuvat vasta viljelytuloksen perusteella.

Paikoin käytettävissä on myös uudempi silsasienten nukleiinihapon osoitustesti, jossa tulos saadaan nopeammin ja jossa edellä mainitut varoajat eivät ole tarpeen.

Hiuspohjan silsassa diagnoosin ja sienilajin varmistaminen on hoidon onnistumisen ja mahdollisen epidemian hallinnan kannalta erityisen tärkeää. Myös perheenjäsenet on tutkittava ja hoidettava samanaikaisesti.

Silsan itsehoito

Vartalon silsa paranee yleensä paikallishoidolla, 1–2 viikossa terbinafiini-valmisteella tai 3–4 viikossa niin kutsuttuja atsoleita (klotrimatsoli, mikonatsoli, ketokonatsoli, ekonatsoli, tiokonatsoli) sisältävällä lääkevoiteella tai -puuterilla. Diagnoosin varmistus on kuitenkin usein tarpeen. Päänahan tai kämmenen silsa vaatii sisäisen lääkehoidon.

Milloin lääkäriin?

Lääkäri varmistaa silsadiagnoosin yleensä sieninäytteellä. Silsa hoidetaan tarvittaessa 1–4 viikon mittaisella sisäisellä lääkehoidolla. Päänahan silsa varmistetaan aina sieninäytteellä ja sen jälkeen hoidetaan 4–6 viikon sisäisellä lääkehoidolla. Paikallishoitoa voidaan käyttää sisäisen lääkityksen rinnalla.

Silsan ehkäisy

Vartalon silsassa tartuntalähde voi olla varvasväleissä tai nivustaipeessa. Niiden hoitaminen ehkäisee muun ihon silsaa. Päänahan silsan ehkäisemiseksi kampoja, harjoja tai hiussolkia ei pidä jakaa. Kotieläimet voivat olla silsan lähde, ja niiden turkki kannattaa tarkastaa silsan varalta. Painijan silsaa ehkäistään tarkastamalla ja hoitamalla harrastajien iho ja huolehtimalla painimattojen puhtaudesta.