Yleistä

Syömishäiriöt alkavat yleensä nuoruusiässä tai nuorena aikuisena, mutta sairastuminen voi tapahtua myös lapsuudessa tai myöhemmin aikuisiässä.

Keskeistä on poikkeavan syömiskäyttäytymisen lisäksi psyykkisen, fyysisen tai sosiaalisen toimintakyvyn häiriintyminen. Suhde omaan kehoon, sen kokoon, muotoon ja painoon usein vääristyy. Päivittäisistä ajatuksista merkittävä osa liittyy syömiseen, liikunnan määrään ja laatuun ja painoon. Tämä aiheuttaa usein suurta ahdistusta ja vaikeuttaa arkea. Syömishäiriöoireiluun ei aina liity havaittavissa olevaa poikkeavaa painon tai liikunnan muutosta, minkä takia ongelma voi jäädä havaitsematta.

Syöminen voi häiriintyä monella tavalla. Lääketieteessä syömishäiriöitä voidaan kuvata kirjona, jossa eri häiriöillä on keskenään yhteisiä piirteitä. Toisaalta vaikeusaste vaihtelee lievästä, itsekseen tai pienellä tuella ohimenevästä oireilusta pitkäaikaisiin, henkeä uhkaaviin tiloihin.

Syömishäiriöitä ovat muun muassa anorexia (laihuushäiriö), bulimia (ahmimishäiriö) ja BED (binge eating syndrome, ahmintahäiriö) ja ARFID (avoidant-restrictive food intake disorder, syömisen välttämis- ja rajoittamishäiriö). Hoitoa varten tehdyissä diagnostisissa kriteereissä kuvataan kunkin häiriöryhmän keskeiset piirteet. Vaikka henkilö ei täyttäisikään kyseisten sairauksien kriteereitä, voi hänellä olla merkittäviä ongelmia syömiskäyttäytymisessä ja liikunnassa sekä syömishäiriölle tyypillisiä ajatuskulkuja. Tällöin häiriö voidaan luokitella epätyypilliseksi tai tarkemmin määrittämättömäksi syömishäiriöksi.

Syömishäiriöiden oireet

Yhteistä eri syömishäiriöille on, että syömiseen liittyvät ajatukset ja syömiskäyttäytyminen alkavat hallita ja rajoittaa arkielämää. Tähän liittyy yleensä voimakas lihomisen ja painon nousun pelko ja negatiivinen kokemus omasta kehosta. Anoreksia havaitaan helpommin, mikäli siihen liittyy voimakas painon lasku. Bulimia ja BED jäävät helpommin huomaamatta. Henkilö voi peittää oksentelua ja ahmimista, ne koetaan usein hävettäviksi ja niistä on vaikeaa puhua.

Erona muihin syömishäiriöihin ARFIDiin ei kuulu kehonkuvan vääristymää tai lihomisen pelkoa. Oireilun taustalla voi sen sijaan olla aistiherkkyyttä, syömiseen liittyviä pelkoja, kuten tukehtumisen pelkoa, tai vähäistä mielenkiintoa ruokaa kohtaan. ARFID liittyy usein neuropsykiatrisiin häiriöihin (ADHD, autismikirjo). Kyse ei ole normaalista tiettyyn ikävaiheeseen liittyvästä lapsen valikoivuudesta syömisessä vaan tätä vakavammasta oireilusta. ARFID voi johtaa vakavaan alipainoisuuteen ja sosiaalisen toimintakyvyn laskuun.

Lasten ja nuorten syömishäiriöt eroavat toisistaan: lapset harvemmin ahmivat ja oksentavat.

Syömishäiriöiden esiintyminen

Suurin osa sairastuu ennen 25 vuoden ikää. Syömishäiriöön voi kuitenkin sairastua myös lapsuusiässä tai myöhemmin aikuisuudessa. Suomalaistutkimuksen mukaan joka kuudes nainen ja joka neljäskymmenes mies on sairastanut syömishäiriön varhaisaikuisuuteen mennessä. Syömishäiriöt ovat yleisimpiä naisilla ja nuoruusikäisillä tytöillä sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöillä. Miesten syömishäiriöt jäävät useammin tunnistamatta ja peittyvät esimerkiksi ylenpalttiseen liikuntaan tai kehon muokkaamiseen. Miehillä hoitoon hakeutumisen kynnys voi olla myös suurempi kuin naisilla.

Merkittävä osa syömishäiriöistä jää havaitsematta. Tutkimusten mukaan vain noin kolmasosa syömishäiriöistä kärsivistä ihmisistä tunnistetaan terveydenhuollossa ja vielä harvempi saa syömishäiriöön kohdistettua hoitoa. Puutteellisimmin tunnistetaan epätyypilliset syömishäiriöt. Esimerkiksi ylipainoon ja lihavuuteen liittyvä syömishäiriö voi jäädä havaitsematta terveydenhuollossa.

COVID-19-pandemian aikana syömishäiriöt lisääntyivät merkittävästi. Tämän on nähty liittyvän muun muassa pandemian aiheuttamiin rajoituksiin ja niistä seuraavaan eristäytymiseen ja yksinäisyyteen ikätoverisuhteissa.

Syömishäiriön syntyyn vaikuttavia tekijöitä

Syömishäiriöiden taustalla voi olla monia syitä. Syömishäiriölle altistavat ihmisen perimä, persoonallisuuden piirteet, itsetuntoon liittyvät ongelmat, yhteiskunnalliset tekijät ja ympäristöön liittyvät tekijät. Syömishäiriön alkamiseen vaikuttaa usein jokin laukaiseva tekijä, kuten elämänmuutos, ulkonäköön kohdistuvat paineet, terveellisen ja liikunnallisen elämäntavan tavoittelu, stressi tai masennus. Tunteiden säätelyn vaikeudet ovat yleisiä syömishäiriöiden taustalla. Sairastunut voi kokea, että syömishäiriön oireet auttavat hetkellisesti vaikeisiin tunteisiin ja kokemuksiin, jolloin oirekäyttäytyminen vahvistuu. Ajan myötä syömishäiriöoireet vielä lisäksi heikentävät psyykkistä sietokykyä ja syventävät sairastuneen uskomusta siitä, ettei vaikeaa oloa voi hallita muilla keinoilla.

Tietyt harrastukset, joissa oman kehon koolla on merkitystä, voivat altistaa syömisongelman syntyyn. Positiivista kehonkuvaa tukeva ympäristö niin kotona, koulussa kuin harrastuksissa suojaa syömishäiriön synnyltä.

Syömishäiriön kulku

Osa syömishäiriöön sairastuneista toipuu nopeasti, ja osalla sairaus voi kestää vuosia tai kroonistua. Arvioiden mukaan noin puolet syömishäiriöön sairastuneista toipuu ja noin neljäsosalla oireet jatkuvat pitkään. Lapsena tai nuorena sairastuneilla on parempi toipumisen mahdollisuus kuin vanhemmalla iällä sairastuneilla. Kuolleisuus on kaikissa syömishäiriöissä kasvanut.

Monilla syömishäiriöön sairastuneilla oireet muuttuvat sairastamisen aikana. Esimerkiksi rajoittava syömishäiriö muuttuu osalla vähitellen ahmintapainotteiseksi.

Milloin hoitoon?

Syömishäiriö voi pysyä pitkään salassa, sillä syömishäiriötä sairastava ei itse välttämättä tunnista tai tuo esiin oireitaan. Sairauteen liittyvä häpeä voi myös vaikeuttaa hoitoon hakeutumista. Mikäli ihminen itse tai läheinen huomaa syömiseen tai painonhallintaan liittyvän haitallisia tai huolta tuottavia ajatuksia tai käyttäytymistä, on asia syytä ottaa avoimesti puheeksi. Huoli voi syntyä syömistottumusten muuttumisesta, laihtumisesta (paino laskee tai ei nouse pituuskasvun aikana) tai hallitsemattomasta painon noususta, yksinsyömisestä, oksentelusta, liikkumistottumusten voimakkaasta muutoksesta tai kuukautishäiriöistä.

Tilanteen arvioon on hyvä hakeutua koulu-, opiskelu- tai työterveyshuoltoon tai terveyskeskukseen. Hoitopaikassa poissuljetaan muut mahdolliset sairaudet ja tutkitaan tarkemmin, onko mahdollisesti kyseessä syömishäiriö.

Varhainen tunnistaminen ja riittävän tiivis alkuvaiheen apu ja hoito parantavat ennustetta. Mielenterveystalon nettisivustoilta löytyy syömishäiriön riskiä seulova SCOFF-kysely sekä syömistapakysely BES. Mielenterveystalon nettisivustoilta löytyy myös informaatiota syömishäiriöistä, niiden tunnistamisesta ja hoidosta. Suomessa toimii aktiivisesti Syömishäiriöliitto, jolla on alueellisia toimistoja ja paljon informaatiota sisältävät nettisivut. Lievissä syömishäiriöissä perusterveydenhuollon apu voi olla riittävä, mutta pitkittyneissä, vakavissa tilanteissa tarvitaan erikoissairaanhoidon apua.

Syömishäiriöiden hoito

Syömishäiriöstä toipumista edistää merkittävästi ajoissa hoitoon ja avun piiriin hakeutuminen. Tarkemmat kuvaukset Anoreksian, bulimian ja BEDin hoidosta löytyvät niitä käsittelevistä artikkeleista.

Mielenterveystalosta löytyy useita syömishäiriöiden omahoito-ohjelmia (Syömishäiriön omahoito-ohjelma läheiselle, Ahminnan omahoito-ohjelma, Syömisongelmien omahoito-ohjelma, Lasten syömisongelmien omahoito). Omahoito-ohjelmia voi käyttää diagnoosista riippumatta, mutta suurin osa omahoito-ohjelmista on lieviä ja keskivaikeita oireita varten. Bulimiaan on tarjolla nettiterapiaa, johon tarvitaan lääkärin lähete.

Syömishäiriöiden hoidossa huomioidaan sekä fyysisen että psyykkisen hoidon tarve. Hoito toteutetaan pääasiallisesti avohoidossa. Ravitsemushoito kuuluu kaikkien syömishäiriöiden hoitoon ja perustuu hyvinvointia edistävään syömiseen ja täsmäsyömiseen, jonka keskeisiä elementtejä ovat syömisen säännöllisyys, riittävyys, monipuolisuus sekä joustavuus. Hoidon kulmakiviä ovat myös toipumisrohkeuden löytäminen, tiedon saaminen sekä ymmärrys riittävästä levosta ja liikunnasta. Myös erilaiset terapeuttiset ja psykososiaaliset lähestymistavat ovat tärkeitä, jotta sairastunut saa apua syömishäiriön syntyyn vaikuttaneisiin ja sitä ylläpitävien tekijöiden käsittelemiseen. Lisäksi samanaikaiset psyykkiset ja fyysiset sairaudet sekä niiden oireet tulee ottaa hoidossa huomioon.

Syömishäiriöissä perheen ja läheisten osallistuminen hoitoon on tärkeää heti sairauden alusta saakka, sillä perhe on tärkeä voimavara hoidossa. Perhepohjainen hoito on keskeinen hoitomuoto erityisesti lapsilla ja nuorilla. Hoidossa huoltajat vastaavat ravitsemushoidon toteutumisesta kotona ammattilaisten tukemana. Hoito voidaan aloittaa heti, kun alaikäisellä todetaan rajoittava syömishäiriö.