Milloin päivähoitoon?
Astun miinakentälle, kun otan miehenä kantaa päivähoitoon. Eräs toimittaja haastatteli minua kerran aiheesta. Lehtiartikkelin sävy ja sisältö olivat suurin piirtein käydyn keskustelun mukaisia. "Kainalojutussa" niskaani kaadettiin ilkeimmät koskaan saamani kommentit, joiden perusteena oli, etten voi lausua asiasta mitään, koska kukaan lapsistani ei koskaan ollut päivähoidossa.
Aiheeseen liittyy voimakkaita tunnelatauksia aivan kuin äidin arvo mitattaisiin sillä, viekö hän lapsen päivähoitoon vai ei. Eihän se niin ole. Suomalainen päivähoito on kansainvälisillä mittareilla korkeatasoista, mutta se on kehitetty siksi, että naiset vapautuisivat työelämään eikä siksi, että lapset sitä välttämättä tarvitsisivat. Päätös hoitoon viemisestä on monen tekijän summa. Yhtälössä on lapsi, vanhemmat, äidin ura, isän työtilanne ja perheen talous. Velkojen lyhennykset on maksettava. Jotkut tehtävät muuttuvat niin nopeasti, että paine työhön palaamiseen on suuri. Monet naiset kokevat olevansa parempia äitejä, kun viettävät osan päivästä aikuisten maailmassa.
Jos asioita katsotaan lapsen näkökulmasta, liian aikainen vieraaseen ympäristöön joutuminen kuormittaa ja stressaa keskushermostoa. Monet lapset joutuvat puolustamaan reviiriään päivähoidossa ilman että heillä olisi siihen valmiuksia. Jo päivähoidossa lapsi voi joutua kroonisesti kiusatuksi. Hoitopaikkoja on moneen lähtöön. Joissakin on sopiva määrä lapsia, hyvät tilat ja motivoitunut henkilökunta, toisaalla ei. Tärkeintä on miettiä, mitä oma lapsi missäkin vaiheessa sietää. Yhtä tärkeää on kuunnella omaa sydäntä. Lapsen varhaisella "itsenäistymisellä" heitän vesilintua, sillä se ei ole itseisarvo eikä usein edes lapsen edun mukaista. Äidin kultana on hienoa kasvaa, jos molemmat osapuolet nauttivat yhdessäolosta. Soisin mielelläni tämän mahdollisuuden sinulle ja tyttärellesi.
Kodin ja päiväkodin yhteistyö kangertelee
Siinä muinaisessa Pienistä pojista kunnon miehiä - kirjassani kuvasin, kuinka nelivuotias pikkupoika putputtaa, pörisee ja ujeltaa ja matkii menestyksellisesti hurjalla vauhdilla etenevää Lamborghini - saattuetta. Kehtasin vieläpä väittää, että hän on maailman väärinymmärretyin olento. Vuosikausia jouduin selittämään, mitä tällä lennokkaaksi tarkoitetulla tekstillä oikeastaan tarkoitin. Joidenkin lukijoiden mielestä syyllistin päiväkotien naispuolisia työntekijöitä. Toiset taas katsoivat, että ainakin joissakin päiväkodeissa asenteet pikkupoikia kohtaan pehmenivät, ja heidän mekastustaan kestettiin hiukan entistä paremmin.
Olen tehnyt ja teen jatkuvasti mukavaa ja hedelmällistä yhteistyötä päivähoitoväen kanssa. Monet päivähoidon kokeneimmista ammattilaisista suhtautuvat kriittisesti tiettyihin päiväkotien käytäntöihin, kuten pakolliseen "nukkariin". Kukaan omista lapsistani ei nukkunut sinun poikasi ikäisenä päiväunia, enkä osannut pitää sitä minkäänlaisena ongelmana. Käytäntö lähtee päiväkotien omista tarpeista, joita niitäkin tietysti täytyy ymmärtää johonkin saakka.
On oikein ja kaunista tukea päiväkodin ammattilaisten auktoriteettia. Väki on kuitenkin vaihtunut tiuhaan. Kun uusi ihminen aloittaa päiväkodissa, hänen auktoriteettinsa ei perustu lasten yksilöllisten tarpeiden tuntemiseen ja ymmärtämiseen vaan sääntöihin ja niiden noudattamiseen. Silloin joudutaan helposti törmäyskurssille energisten pikkupoikien kanssa. He tarvitsisivat mahdollisuuksia hyppiä, painia, kiipeillä ja remuta – mutta tietenkin niin, että kenenkään muun oikeudet ja tarpeet eivät tule loukatuiksi.
Holhoamisen ja komentamisen sijasta voitaisiin pyrkiä luoviin ratkaisuihin. Eräs seurakunnan kerhotäti oli helisemässä pienissä tiloissa vilkkaiden lasten kanssa. Hän keksi kursia kahdesta patjasta painimolskin, ja levottomat kiusankappaleet rauhoittuivat silmissä. Molskille halusivat tytötkin, ja tädillä oli työ ja tuska saada lapset rauhoittumaan ennen painin aloittamista. Viimeiseen saakka pitäisi etsiä arkisia, käytännöllisiä ja mielellään hauskoja ratkaisuja asioihin, ja olisi vältettävä lasten käytöksen määrittelemistä ongelmalliseksi tai häiriintyneeksi.
Ei enempää kuin yksi päiväkoti
Suoraan kysymykseen suora vastaus: en voi mitenkään suositella tällaista ratkaisua - en kuopukselle enkä hänen sisaruksilleenkaan. Pienen lapsen keskeneräinen keskushermosto joutuu liian koville hänen yrittäessään saada tolkkua vaihtuvan ympäristön lukuisista lapsista ja aikuisista. Hänellä ei ole mahdollisuutta tutustua riittävästi kehenkään voidakseen ennakoida toisten lasten ja aikuisten käyttäytymistä ja sopeutua siihen. Seurauksena on hämmennys ja hätä, korkeat stressihormonitasot, ja mahdolliset näkyvät oireet kuten pelokkuus, ärtyvyys ja unen ja syömisen ongelmat.
Onko varmaa, että työnantaja ei joustaisi työaikajärjestelyissä? Voisiko päivähoidosta vastaavien ihmisten kanssa keskustella muista ratkaisuista? Suosittelen ottamaan yhteyttä neuvolapsykologiin– ehkä hän voisi laatia lausunnon päivähoitoviranomaisia varten.
