Pukeminen

Virheellisesti puetuista tuki- ja hoitosukista on laskimoverenkierrolle enemmän haittaa kuin hyötyä. Tuki- ja hoitosukat puetaan heti herättyä, kun alaraajat ovat levänneet eikä niissä ole vielä turvotusta. Jos sukat puetaan myöhemmin, jalkeilla olon jälkeen, on ennen pukemista pidettävä alaraajat koholla noin puoli tuntia, jotta turvotus poistuu. Nilkkojen ojennus ja koukistus alaraajat seinää vasten tehostaa turvotuksen poistumista.

Sukan pukemista helpottaa kumikäsineiden käyttö. Jos pukeminen on työlästä, kannattaa hankkia sukan pukemista ja riisumista helpottavia apuvälineitä.

Yleensä hoitosukkia käytetään aamusta iltaan. Sukkien korkeisiin paineisiin voi totutella myös vähitellen, jos ei ole annettu muunlaisia käyttöohjeita. Ensimmäisinä päivinä sukat voi ottaa kesken päivän pois, jos siltä tuntuu. Seuraavana päivänä käyttöaikaa pidennetään ja vähitellen sukkia voi käyttää koko päivän.

Käyttö

Öljyt, voiteet ja geelit voivat vahingoittaa sukkien materiaalia. Siksi perusvoide kannattaa levittää jalkoihin ja sääriin illalla pesun jälkeen. Saatavilla on myös hoitosukkien kanssa käytettäväksi soveltuvia voiteita. Jos hoitosukassa on silikonireuna, sen alle jäävää ihoaluetta ei rasvata. Lääkevoiteiden ja -geelien käyttö hoitosukkien alla saattaa herkkäihoisille aiheuttaa ihoreaktioita (ks. Sukkien jalkaterveyttä heikentävät ja edistävät ominaisuudet).

Päivittäisessä käytössä hoitosukan elastisuus säilyy noin kuusi kuukautta. Tämän vuoksi sukat tulisi uusia puolen vuoden välein. Jos alaraajojen mitoissa tapahtuu muutoksia, sukat ovat väärän kokoiset, jolloin ne tulee uusia nopeammin.

Peseminen

Sukat pestään jokaisen käytön jälkeen nurin päin hienopesuaineella tai hoitosukille tarkoitetulla pesuaineella. Sukat kestävät konepesua.

Mitä useammin sukat pestään, sitä pidempään ne kestävät ja sitä paremmin ne toimivat. Kun elastiset langat pidetään puhtaina, ne ovat myös joustavampia ja sen seurauksena sukkien hoitoteho on parempi. Jos sukat pestään käsin, niitä ei saa vääntää kuivaksi.

Pesuohjeet on syytä tarkistaa sukkakohtaisesti. Jos sukkia käytetään jatkuvasti, niitä kannattaa hankkia kaksi paria, koska illalla pestyt sukat eivät välttämättä ole aamulla kuivat.

Pesu vastoin pesuohjetta tai pesun laiminlyönti sekä öljyt, voiteet ja geelit voivat vahingoittaa sukkien materiaalia.