Raskauden alkupuolella otettu koronarokotus ei altista synnynnäisille epämuodostumille, tuore tutkimus osoittaa. Myöskään alkuraskauden koronavirusinfektio ei suurenna epämuodostumien vaaraa.

Tiedot käyvät ilmi mittavasta ruotsalais-, tanskalais- ja norjalaisaineistosta, joka koostui yhteensä yli 340 000 elävänä syntyneen lapsen seurantatiedoista. Raskaudet olivat alkaneet 1.3.2020–14.2.2022 välillä.

Merkittävä synnynnäinen epämuodostuma todettiin 5 prosentilla lapsista, mutta äidin koronarokotus tai koronavirusinfektio raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana eivät suurentaneet riskiä, tulokset osoittivat. Lapsia seurattiin yhdeksänkuukautisiksi.

Epämuodostumien riski on suurimmillaan ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana, joten jos rokotukset tai koronainfektio suurentaisivat niiden riskiä, se tapahtuisi todennäköisimmin juuri raskauden alkupuolella.

Vaikka koronavirusinfektio ei altistanut synnynnäisille epämuodostumille, se voi suurentaa muun muassa ennenaikaisen synnytyksen ja muiden komplikaatioiden vaaraa. Raskaana olevat ovat myös muita alttiimpia vakavalle koronavirusinfektiolle. Koronarokotus pienentää äidin ja lapsen riskejä, ja siksi sitä suositellaan kaikille raskaana oleville.

Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä BMJ-lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(BMJ 2024;386:e079364)

http://dx.doi.org/10.1136/bmj-2024-079364