Keuhkosyöpäseulonnoissa voi kanadalaistutkimuksen mukaan tutkia myös potilaan sepelvaltimot ja siten tunnistaa sepelvaltimotaudin vaarassa olevia. Sepelvaltimoiden kalkkeutumista nähdään jopa 80 prosentilla keuhkosyöpäseulontoihin osallistuvista.
Kanadalaisten tutkimuksessa keuhkojen tietokonetomografia tehtiin 1 500 riskipotilaalle. Osallistujat olivat 55–74-vuotiaita ja tupakoineet päivittäin vähintään 20 vuoden ajan. Suurin osa potilaista tupakoi edelleen.
Keuhkosyöpäseulonnan yhteydessä sepelvaltimoiden kalkkeutumia löydettiin 83 prosentilla potilaista ja 30 prosentilla kalkkeumia oli paljon, tulokset osoittivat. Runsas sepelvaltimoiden kalkkeutuminen liittyi myös suurempaan kuolleisuuteen ja sydänoireiden riskiin seurannan aikana.
Tulokset eivät ole kovin yllättäviä, sillä keuhkosyövällä ja sepelvaltimotaudilla on monia yhteisiä riskitekijöitä. Esimerkiksi tupakointi altistaa niille kummallekin. Sepelvaltimoiden kalkkeutuminen suurentaa sydän- ja verisuonitautien vaaraa myös muuten oireettomilla potilailla.
Keuhkosyövän seulomista on selvitetty Suomessa ja monissa muissa maissa, mutta toistaiseksi se ei kuulu valtakunnalliseen seulontaohjelmaan. Haasteena on kohdeväestön eli pitkään tupakoineiden tunnistaminen ja tietokonetomografian saatavuus.
Keuhkosyöpä on Euroopan kolmanneksi yleisin syöpä ja maailmanlaajuisesti merkittävin syöpäkuolemien aiheuttaja. Suomessa vain 15 % sairastuneista on elossa viiden vuoden kuluttua diagnoosista. Noin 80–90 prosenttia keuhkosyövistä on tupakoinnin aiheuttamia.
Tutkimus julkaistiin Canadian Medical Association Journalissa.
Uutispalvelu Duodecim
(Canadian Medical Association Journal 2024;DOI:10.1503/cmaj.231602)