Pitoisuudet ihmisessä

Dioksiinialtistus on vähentynyt ja väheneminen viimeisen puolen vuosisadan aikana näkyy hyvin ihmisten dioksiinipitoisuuksissa. Tätä on mitattu erityisesti äidinmaidosta. Koska dioksiinipitoisuudet ovat hyvin pieniä, pikogrammoja eli gramman biljoonasosia grammassa rasvaa (10^–12 g/g), tarvitaan suurehko rasvanäyte näiden rasvaan kertyvien aineiden määritykseen. Suomessa on tehty tutkimuksia, jossa kirurgisten potilaiden rasvanäytteistä tai synnytysten yhteydessä istukoista on määritetty dioksiineja. Terveeltä ihmiseltä analyysi on hankala, koska tarvitaan joko muutaman gramman rasvanäyte tai ainakin 100 millilitran verinäyte (pieni kahvikupillinen) tarvittavan rasvamäärän saamiseksi. Näin suurten näytteiden ottaminen tutkimustarkoitukseen ilman potilasta itseään hyödyttävää lääketieteellistä syytä joudutaan harkitsemaan tarkkaan eettisessä toimikunnassa, joka valvoo ihmisiin kohdistuvia lääketieteellisiä tutkimuksia.

Äidinmaidon rasvan dioksiinipitoisuus näyttää olevan varsin tarkasti sama kuin äidin rasvakudoksessa oleva pitoisuus. Äidinmaitoa voidaan imetyksen aikana kerätä vähitellen, jopa usean viikon aikana, niin ettei se vaikuta lapsen saamaan maidon määrään. Tällöin on mahdollista saada yhteensä riittävä määrä rasvaa analyysiin. Siksi äidinmaidosta on tullut suosittu kohde dioksiinipitoisuuksien seurantaan.

Suomalaisissa äidinmaitoanalyyseissä dioksiinipitoisuudet olivat vuonna 1987 noin 28 pg grammassa rasvaa. Vuonna 2010 pitoisuudet olivat alle 6 pg (kuva Äidinmaidon dioksiinien ja dioksiininkaltaisten PCB-yhdistei). Ei tiedetä tarkkaan, mitä pitoisuudet ovat olleet 1970-luvulla, jolloin ne olivat suurimmillaan, mutta ruotsalaisten arkistonäytteiden mukaan jopa lähes 100 pg grammassa rasvaa. Siten vähennys on ollut yli 90 %. Keski-Euroopassa, esim. Hollannissa, pitoisuudet olivat vuonna 1987 noin 40 pg, ja ne olivat laskeneet vuoteen 2000 mennessä alle 20 pikogrammaan.

Yllättäen dioksiinipitoisuudet ovat pieniä monissa Itä-Euroopan maissa, matalimmat Albaniassa. Sosialistisissa maissa on pahoja paikallisia saastealueita ja niissä on ollut pahoja ongelmia ilman rikkipäästöjen kanssa, mutta yleinen kemiallinen saastuminen ei ole ollut yhtä paha kuin tiheästi asutussa Länsi-Euroopassa.

Dioksiinien vaikutukset ihmisessä

Dioksiineja on pidetty supermyrkkyinä. Pahannäköinen esimerkki niiden vaikutuksista nähtiin Ukrainan presidenttiehdokkaan, sittemmin presidentin, dioksiinimyrkytyksen jälkeen syksyllä 2004. Muutamien viikkojen aikana hänen kasvonsa muuttuivat finnisiksi ja harmahtaviksi. Tämä johtuu siitä, että dioksiinit aiheuttavat talirauhasten seinämien liikakasvun, jolloin talirauhanen menee tukkoon ja tali alkaa kertyä mötiksi ihon alle. Tila tunnetaan nimellä klooriakne, ja se on hyvin tunnettu menneen ajan ammattitauti klooripitoisia kemikaaleja valmistavassa teollisuudessa. Myös Sevesossa vuonna 1976 tapahtuneen dioksiinionnettomuuden jälkeen kaupunkilaisilla ja erityisesti vaikeasti altistuneilla lapsilla tavattiin klooriaknea.

Klooriakne on ainoa täysin vedenpitävästi ihmisellä osoitettu dioksiinien välitön myrkytysoire. Ukrainan tapauksessa oli myös vatsakipuja, selkäkipua, maksan suurenemista ja haiman tulehdusta. Tässä ja toisessa myrkytystapauksessa Wienissä vuonna 1998 TCDD-pitoisuudet olivat jättiläismäisiä, yli 100 000 pg/g rasvassa. Nämä pitoisuudet ovat lähes 100 000 kertaa suurempia kuin tavallisen kansalaisen TCDD-pitoisuudet ja lähes 10 000 kertaa niin suuria kuin kaikkien dioksiinien pitoisuudet yhteensä TEQ-yksikköinä.¹ Nämä määrät osoittavat, että ihminen ei ole yhtä herkkä akuutille myrkytykselle kuin herkimmät laboratorioeläimet.

Onnettomuuksissa ja elintarvikkeiden saastumisissa on aina ollut mukana monia muita kemikaaleja, joten täyttä varmuutta eri kemikaalien osuudesta oireisiin ei ole. Japanissa sattui vuonna 1968 ns. Yusho-myrkytys ja Taiwanilla 1979 ns. Yu-Cheng-myrkytys. Molemmissa kyse oli PCB-öljyn pääsemisestä ruokaöljyn sekaan.

Dramaattisimpia vaikutuksia seuraa raskauden aikana. Yusho- ja Yu-Cheng-myrkytyksistä aiheutui keskenmenoja sekä erilaisia epämuodostumia ja monenlaisia ihomuutoksia syntyville lapsille. On todennäköistä, että suuri osa näistä vaikutuksista oli nimenomaan dioksiininkaltaisten dibentsofuraanien aiheuttamia eikä pääkemikaalin, PCB:n aiheuttamia. Kehityshäiriöitä pidetäänkin dioksiinien suurimpana riskinä.

Hyvin suurten teollisuusaltistuksen jälkeen on näyttöä hyvin suurien pitoisuuksien aiheuttamasta syöpäriskistä, mutta suurillakin pitoisuuksilla syöpä lisääntyy vain vähän, niin että sen osoittaminen tilastollisesti toteen on ollut vaikeaa. Vakavasti epäilty, mutta ei toteen näytetty riski, on immuunijärjestelmän heikentyminen ja sitä kautta heikentynyt vastustuskyky tartuntatauteja vastaan. Äskettäin on epäilty diabetesriskin lisääntymistä, mutta sen osoittamiseen todeksi tarvitaan lisätietoa.

Eläinkokeissa dioksiinit aiheuttavat useita erilaisia kehityshäiriöitä esim. hiiren ja rotan sikiöillä, syöpää useilla eri eläinlajeilla, ja joillakin lajeilla maksavaurioita. Dioksiinit ovat myös joillekin lajeille hyvin myrkyllisiä, mistä aiheutuu "supermyrkyn" nimi. Eri eläinlajien herkkyys on kuitenkin hyvin erilainen, hamsteri kestää yli tuhat kertaa enemmän dioksiineja kuin marsu. Hamsterille dioksiini ei olekaan mikään supermyrkky. Myös eri dioksiinijohdosten välillä on suuria eroja. Myrkyllisin on TCDD eli 2,3,7,8-tetraklooridibentso-p-dioksiini.

Kuinka vaarallisia dioksiinit ovat meille?

Suurin vaikeus hahmottaa dioksiinien riskejä aiheutuu siitä, että ne ovat hyvin myrkyllisiä ja monella tavalla haitallisia, mutta toisaalta niitä on hyvin vähän. Päivittäinen saanti on noin 50 pikogrammaa eli jos syömme ja juomme kaksi kiloa päivässä, dioksiinia on keskimäärin noin 25 pg (0,000 000 000 025 grammaa) kilossa elintarvikkeita. Toisin päin voidaan laskea, että yksi teelusikallinen dioksiinia (5 g), olisi 200 000 000 000 kilossa ravintoa. Jos yhteen rekkaan mahtuu 20 tonnia, tämä tarkoittaisi 10 miljoonaa rekkalastia, joka tielle pantuna olisi rekka sadan metrin välein 25 kertaa maapallon ympäri. Puhumme siis todella pienistä kemikaalimääristä päivittäisessä ravinnossamme.

Olennaista ei olekaan se, onko aine supermyrkky vai ei, ja kuoleeko marsu tai hamsteri jollakin tietyllä mikrogrammamäärällä. Olennaista on se, onko nykyisessä ravinnossamme sellaisia määriä dioksiineja, että ne aiheuttavat joitakin niistä vaikutuksista, joita tulee kaikkein herkimmin. Viime vuosina on tultu siihen tulokseen, että dioksiini aiheuttaa herkimmin kehityshäiriöitä. Jos rottaemolle annetaan dioksiinia raskauden puolivälissä, vaikutuksia mm. poikasen hampaiden kehityksessä alkaa näkyä annoksella 30 nanogrammaa (30 000 pg) emon painokiloa kohti. Voidaan arvioida, että 1970-luvulla on oltu ainakin hyvin lähellä sellaisia saanteja, joista saataisiin vastaava dioksiinipitoisuus äideille.

Syöpäriskiä voidaan pitää toteen näytettynä onnettomuustapauksissa ja hyvin suurten työaltistuksien yhteydessä. Tavallisella väestöllä riskiä ei ole osoitettu. Kansainvälisten arvioiden mukaan syöpäriskikin on hallinnassa, jos aineen enimmäismäärää säädellään kehityshäiriöiden perusteella.

Tällä hetkellä näyttää sitä, että meillä on turvallisuusmarginaalia. Tämä tarkoittaa sitä, että annokset päivittäisestä ravinnostamme ovat nyt niin pieniä, että vasta noin kymmenkertainen annos aiheuttaisi lieviä vaikutuksia, kuten hampaiden kiillevaurioita.

Hyöty ja haitta

Toinen suuri ongelma dioksiininkaltaisten aineiden riskien arvioinnissa Suomessa on se, että niitä saadaan kalasta. Tiedämme hyvin, että kala on hyvin terveellistä ravintoa. Siinä on hyviä valkuaisaineita, seleeniä, D-vitamiinia ja muita vitamiineja ja kivennäisaineita. Lisäksi viime vuosina on kertynyt vakuuttavaa näyttöä siitä, että kalan rasvahapot ovat terveyttä edistäviä. Ne edistävät lasten kehitystä, erityisesti keskushermoston kehitystä.

Siksi kovia eläinrasvoja kannattaisi korvata kalan öljyillä. Ne vaikuttavat edullisesti ennen muuta sydäntautikuolleisuuteen. Koska sydäntautikuolleisuus on niin yleistä, mahdolliset vähäiset haittavaikutukset kalan pienestä dioksiinipitoisuudesta peittyisivät kalaöljyjen tuottamien ylivoimaisten terveyshyötyjen alle. Tähän viittaavia tuloksia on saatu mm. kalastajatutkimuksissa. Runsaasti kalaa käyttävien kalastajien sydänkuolleisuus oli noin 27 % pienempi kuin pääväestön ja syöpäkuolleisuuskin 10 % pienempi.

¹ Eri dioksiininkaltaisia aineita verrataan antamalla jokaiselle kongeneerille TEF-arvo (Toxic Equivalence Factor, toksisuuskerroin). TCDD:n TEF on 1. Seitsemälletoista dioksiinille ja 12 PCB-yhdisteelle on annettu TEF-arvo, jotka ovat välillä 0,0003 – 1. Kun dioksiinin määrä kerrotaan sen TEF-arvolla, saadaan myrkyllisyydeltään vastaava TCDD-määrä. Kaikki dioksiinit siis ikään kuin muutetaan TCDD:ksi. Sen jälkeen niiden määrät voidaan laskea yhteen, ja saadaan seoksen yhteenlaskettu myrkyllisyys TCDD:nä ilmaistuna (TEQ).