Tieteellisin perustein tehdyn riskinarvioinnin jälkeen viranomaiset tai poliitikot tekevät päätöksensä. Tässä riskinhallinnassa otetaan huomioon monia muitakin tekijöitä kuin kemikaalin tai toiminnan haitallisuus, esimerkiksi vaihtoehdot tai niiden puute, taloudelliset vaikutukset ja epäsuorat seuraukset.
Kemikaalien ja muiden riskien arvioinnissa on haluttu erottaa toisistaan varsinainen riskinarviointityö ja sitä seuraava viranomaisten tai poliitikkojen tekemä päätöksenteko eli riskinhallinta. Tämä tavoite on asetettu siksi, että riskinarvioija saisi tehdä työnsä riippumattomasti ja keskittyä riskin arvioimiseen välittämättä esim. rajoitusten taloudellisista seurauksista tai mahdollisten vaihtoehtojen löytymisestä kemikaalille tai toiminnalle. Riskinarvioinnin erottaminen riskinhallinnasta on nähty välttämättömäksi myös siksi, etteivät esim. poliittiset näkökohdat tai teollisuus poliitikkojen kautta pääsisi vaikuttamaan arviointityöhön.
Monitahoiset tavoitteet
Sitten kun riskinarviointityö on tehty, päätöksentekijä ottaa huomioon sekä riskinarvioinnin tulokset että vaihtoehtoiset ratkaisut (esim. onko olemassa korvaavaa lääkettä haittavaikutuksia aiheuttavan tilalle), kustannukset (onko vaihtoehtoinen lääke kymmenen kertaa kalliimpi ja vain vähän parempi), tekniset keinot altistuksen vähentämiseen (esim. dieselpakokaasujen pienhiukkasten suodatus), ja käyttötarkoituksen (esim. syöpälääkkeeksi hyväksytään monenlaisia haittoja aiheuttavia aineita, mutta ei elintarvikeväriksi).
Keinot
Riskinhallinnan keinot ovat moninaisia. Jotkin kemikaalit on rekisteröitävä hyväksytysti, ennen kuin niitä saa myydä (mm. torjunta-aineet). Toisille aineille asetetaan raja-arvoja (ilmansaasteet, monet ravinnossa olevat luonnolliset tai ihmisen tekemät kemikaalit), tai niiltä vaaditaan tuoteturvallisuusselosteet. Vaarallisten aineiden käyttö voidaan kieltää kokonaan tai sitä rajoittaa (esim. bentseeni, PCB-yhdisteet). Viranomaiset voivat myös antaa suosituksia kemikaalien turvallisesta käytöstä tai opastaa kuluttajia (esim. kalansyöntisuositukset, joissa kiinnitetään huomiota raskasmetallien tai dioksiinien esiintymiseen kalassa).
Eri sektoreilla erilaisia periaatteita
Hallinnollisesti suurin ongelma on riskinhallinnan sisällöllinen sirpaleisuus, joka johtaa tasoltaan erilaisiin ratkaisuihin eri sektoreilla. Tämä ei ole kovin järkevää yleisen turvallisuuden kannalta. Eroja on nähty mm. ympäristöviranomaisten ja terveysviranomaisten käsitysten välillä. Ympäristöviranomaiset ovat esimerkiksi nähneet saastuneiden maiden dioksiinit suurempana terveysongelmana kuin terveysviranomaiset. Toisaalta terveysviranomaiset ovat vastustaneet ympäristöviranomaisia, jotka ovat heidän mielestään olleet liian innostuneita jätteiden kompostoinnista tunnustamatta sen mikrobiologisia ja bioaerosoliriskejä. On myös ollut erilaisia näkemyksiä elintarvikeviranomaisten ja terveysviranomaisten välillä (esim. kalan dioksiinien riskit). Keskinäinen vuorovaikutus ja keskustelu ovat osittain pystyneet lähentämään eri sektoreiden käsityksiä ja yhdenmukaistamaan päätösten tasoa.
Ennakkoon vai jälkikäteen?
Useimmilla alueilla voimassa oleva lainsäädäntö on varsin kattava ja kemikaalien turvallisuusnäkökohdat hyvin hallinnassa. Jatkuvasti joudutaan kuitenkin käymään rajankäyntiä siinä, mitkä kemikaaliryhmät aiheuttavat siinä määrin riskejä, että niiden ennakkohyväksyminen tai ilmoitusvelvollisuus käytettyjen aineiden ominaisuuksista ovat tarpeen, ja missä riittää valmistajan/myyjän selvilläolovelvoite tuotteistaan ja omavalvonta. Euroopan unionin REACH-lainsäädäntö on muuttanut tilannetta, koska kaikki kemikaalit, joita tuotetaan enemmän kuin tonni vuodessa, pitää rekisteröidä, ja tuotantomäärästä riippuen siitä pitää esittää näyttö sen turvallisuudesta aiotussa käyttötarkoituksessa.
Joillakin alueilla on katsottu riittäväksi, että tuottaja itse tuntee tuotteensa. Tyypillinen tällainen alue on kosmetiikka. Monia kosmeettisia tuotteita ei tuoteta kovin suuria tonnimääriä, mutta toisaalta niille altistetaan suoraan ihmisiä toisin kuin monille teollisuuskemikaaleille. Niiden riskinhallinta kuitenkin perustuu tällä hetkellä pääasiassa sattuneiden ongelmatapauksien käynnistämiin selvityksiin ja tarpeen mukaan harkittuihin rajoituksiin tai tuotteiden kieltämisiin. Samoin monet kotitalouden tuotteet ovat lähellä jokaista, ja niille altistutaan.
Myrkytystietokeskuksen tilastojen valossa suuri osa kyselyistä ja nimenomaan oireisista myrkytystapauksista liittyy lääkkeiden ja alkoholin ohella tavanomaisiin kodin kemikaaleihin kuten pesuaineisiin, kosmetiikkaan, petrolituotteisiin ja liuottimiin.
