Veressä on runsaasti proteiineja eli valkuaisaineita, noin 50 grammaa litrassa veriplasmaa. Munuaisten tehtävä on suodattaa verestä virtsaan kuona-aineita, suoloja ja vettä mutta estää veren proteiinien ja muiden tärkeiden aineiden pääsy virtsaan. Tehtävässä munuainen onnistuu hyvin, sillä normaalisti virtsaan joutuu proteiinia vain muutama kymmenen milligrammaa vuorokaudessa.

Kun virtsaan ilmaantuu normaalia enemmän proteiinia, tilaa kutsutaan proteinuriaksi eli valkuaisvirtsaisuudeksi.

Proteinuria on lukuisien eri munuaissairauksien ensioire. Proteiinin määrä vaihtelee suuresti. Munuaiskeräsen tulehduksessa (ks. Krooninen munuaisten vajaatoiminta (uremia)) valkuaisvirtsaisuus saattaa kehittyä nopeasti, ja virtsaan erittyy monta grammaa proteiinia vuorokaudessa. Toinen ääripää on diabetekseen liittyvä munuaissairaus, jossa proteiinin eritys lisääntyy hiipien. Diabetesta sairastavilta tutkitaan vähintään vuosittain virtsan valkuaisen eritys hyvin herkällä menetelmällä, jotta vähäinenkin häiriö saadaan ajoissa selville. Tässä vaiheessa munuaissairauden syntyä voidaan tehokkaasti ehkäistä tehokkaalla verenpaineen ja diabeteksen hoidolla.

Lievä ja kohtalainen proteinuria ei aiheuta oireita.

Silloin kun virtsaan karkaa useita grammoja proteiinia päivässä, veriplasman pääasiallisen valkuaisen albumiinin määrä pienenee. Veren albumiinin yksi tehtävä on ”imeä” osmoottisen vaikutuksen kautta nesteitä kudoksista hiussuonien sisään. Albumiinin määrän vähetessä ”imuvaikutus” pienenee, jolloin nestettä jää enemmän kudoksiin. Seurauksena voi olla turvotuksia alaraajoissa, usein kasvoissakin, sekä nesteen kertymistä vatsaonteloon. Voimakasta proteinuriaa ja turvotuksia kutsutaan nefroottiseksi oireyhtymäksi.