Yleisyys

Tyypin 1 eli nuoruustyypin diabetesta sairastavista 20–30 %:lla havaitaan 15 vuoden sairastamisen jälkeen valkuaista virtsassa (mikroalbuminuria), mikä on merkki munuaisen häiriöstä. Noin puolella heistä munuaisvaurio etenee hiljalleen vuosien kuluessa oireita aiheuttavaksi ja hoitoa vaativaksi munuaissairaudeksi. Huomattavalla osalla valkuaisen määrä ei lisäänny tai se häviää kokonaan hyvällä diabeteksen ja verenpaineen hoidolla.

Tyypin 2 diabeteksessa joka viidennellä (20 %:lla) todetaan jo sairauden toteamishetkellä valkuaisen liiallista erittymistä virtsaan. Kymmenen vuoden kohdalla valkuaisen erittyminen on suurentunut 30 %:lla ja huomattavan runsasta se on 5 %:lla potilaista. Kuten tyypin 1 diabeteksessa, myös tyypin 2 diabeteksessa hyvällä hoidolla valkuaisen eritys voi palautua normaaliksi.

Suomessa joutuu munuaissairauden vuoksi aktiivihoitoon (dialyysihoito eli ”keinomunuaishoito” ja munuaisensiirto) noin 500 henkeä vuodessa. Heistä tyypin 1 diabetesta sairastaa noin 70 ja tyypin 2 diabetesta noin 100.

Toteaminen

Alkuvaiheen munuaissairaudessa todetaan vähäistä valkuaisen erittymisen lisääntymistä virtsaan, mitä kutsutaan nimellä mikroalbuminuria (ks. Albumiini, mikroalbuminuria yövirtsasta (aamuvirtsasta) (nU-Alb)). Valkuainen (albumiini) todetaan joko yön yli kerätystä tai koko vuorokauden aikana kerätystä virtsasta. Mikroalbuminuriassa yövirtsan valkuaiseritys on 20–200 mikrogrammaa minuutissa tai vuorokausikeräyksessä 30–300 milligrammaa vuorokaudessa. Jos arvot 200 mikrogrammaa minuutissa tai 300 milligrammaa vuorokaudessa ylittyvät, kyse ei ole enää mikroalbuminuriasta vaan varsinaisesta valkuaisvirtsaisuudesta.

Valkuaista voi virtsaan tulla pieniä määriä muista syistä, minkä vuoksi mikroalbuminurian diagnoosia ei tehdä yhden virtsanäytteen perusteella, vaan virtsanäyte tutkitaan kolme kertaa muutaman viikon välein. Jos kolmesta näytteestä kahdessa löytyy liikaa proteiinia, kyseessä on diabetekseen liittyvä mikroalbuminuria.

Virtsan albumiinimäärän vähäinen lisääntynyt määrä ei aiheuta mitään oireita. Sen toteamiseksi diabeetikoilla virtsan valkuaisen erittymistä seurataan säännöllisesti.

Jos munuaissairaus etenee pitkälle, alkaa ilmetä liiallisesta proteiinin menetyksestä johtuvia (ks. Nefroottinen oireyhtymä) tai munuaisen vajaatoiminnasta johtuvia oireita. Jos epäillään munuaisten vajaatoimintaa, tutkitaan ja seurataan virtsan proteiinin lisäksi muita munuaiskokeita, esimerkiksi seerumin kreatiniini-arvoa tai munuaisen suodatusnopeutta eli GFR-arvoa.

Hoito

Munuaistaudeilla on taipumusta ajan mittaan hiljalleen edetä. Kun diabeteksessa todetaan valkuaisen (albumiinin) erittymisen virtsaan lisääntyneen, hoidolla pyritään estämään munuaisvaurion eteneminen. Keinot ovat samat kuin ehkäisyssä (ks. alla), mutta niitä tehostetaan.

Lievästikin kohonnut verenpaine vaurioittaa herkästi munuaisia, minkä vuoksi diabetes-potilaalla verenpaineen hoidon tavoite on tavallista tiukempi: yläpaine alle 130 ja alapaine korkeintaan 80–85 elohopeamillimetriä (mmHg). Sen saavuttamiseksi tarvitaan lähes aina verenpainelääkkeitä. Hyvin toteutettu hoito ei ainoastaan pysäytä munuaisvaurion etenemistä, vaan munuaissairauden alkuvaiheessa osalla potilaita valkuaisen liikaeritys paranee kokonaan. Verenpaineen lisäksi pyritään hyvään diabeteksen hoitotasapainoon.

Jos munuaistauti etenee, voi proteiinin erittyminen virtsaan tulla niin suureksi, että ilmaantuu turvotuksia ja muita oireita (ks. Nefroottinen oireyhtymä). Asteittain voi kehittyä munuaisen vajaatoiminta, jonka hoitoperiaatteet ovat samat kuin vajaatoiminnassa yleensäkin. Pitkälle edenneessä taudissa tarvitaan keinomunuaishoitoa (dialyysi) tai munuaisen siirto.

Katso myös Maksa- ja munuaissairaudet ja suuoireet.

Ehkäisy

Diabeettista nefropatiaa voidaan tehokkaasti ehkäistä seuraavasti:

• Pidetään verensokeriarvot mahdollisimman lähellä normaalia.
• Kohonnutta verenpainetta hoidetaan tehokkaasti.
• Valtimotaudin syntymistä ehkäistään terveellisellä ruoalla, tupakoimattomuudella ja tarvittaessa kolesterolilääkkeillä.