Maksan vajaatoiminnan ja maksakirroosin yleisimpiä syitä ovat runsas alkoholin käyttö, rasvamaksa, autoimmuunihepatiitti sekä tulehduksellinen primaari sklerosoiva kolangiitti (autoimmuunimaksasairaus) ja primaari biliaari kirroosi (krooninen tulehduksellinen sappitiesairaus).
Pitkäaikaisen eli kroonisen munuaisten vajaatoiminnan tärkein aiheuttaja on diabetes. Diabetes ja sen hoitoon käytettävät lääkkeet altistavat myös suuoireiden kehittymiselle (ks. Diabetes ja suun terveys). Muita yleisimpiä munuaisten vajaatoiminnan aiheuttajia ovat krooninen glomerulonefriitti (munuaiskerästulehdus), perinnölliset munuaisten rakkulasairaudet ja korkea verenpaine.
Nivelreumassa munuaisten vajaatoiminnan syynä ovat yleisimmin amyloidiproteiinin kertyminen munuaiskudoksiin (amyloidoosi) ja reuman hoitoon käytettävien tulehduskipulääkkeiden aiheuttamat munuaisvauriot. Reuman ja reumalääkkeiden aiheuttamia suumuutoksia käsitellään tarkemmin artikkelissa Reuma ja suun terveys.
Perussairaus (kuten diabetes, reuma, maksa- tai munuaissairaus) ja sen lääkehoito aiheuttavat usein suun kuivumista (ks. Kuiva suu, Diabetes ja suun terveys ja Reuma ja suun terveys), mikä puolestaan lisää hampaiden reikiintymisriskiä (ks. Karies (hampaan reikiintyminen)).
Hoitamattomat suun ja hampaiston tulehdukset ylläpitävät elimistössä matala-asteista tulehdustilaa ja huonolla suun terveydellä on osoitettu olevan haitallinen vaikutus moniin yleissairauksiin. Sen vuoksi säännöllinen suun terveydenhoito, suun tulehdusten hoito ja niiden ehkäisy on hyvin tärkeää yleissairauksia sairastavilla potilailla.
Munuaisten vajaatoiminnassa bakteeripeitteitä muodostuu helposti hampaiden pinnoille uremian, kohonneen plakin pH:n ja elimistöstä vapautuvan fosforin vuoksi. Uremia muuttaa näin suun olosuhteita ientulehdukselle otollisemmiksi. Munuaistautiin liittyy usein anemia ja ikenien kalpeus. Munuaisten vajaatoiminta heikentää elimistön puolustuskykyä (immuniteettia), mikä altistaa tulehdusten pahenemiselle ja viivästyttää niiden paranemista.
Kroonisen ientulehduksen on osoitettu olevan yhteydessä myös maksakirroosin etenemiselle. Autoimmuunimaksasairaus voi alentaa syljeneritystä, joka altistaa hampaiden reikiintymiselle (ks. Karies (hampaan reikiintyminen)) ja suun limakalvosairauksille (ks. Suun sienitulehdukset).
Suun hoito dialyyseissä käyvillä
Omahoito
Munuaistauteja sairastaville huolellisen suun omahoidon toteuttaminen on tärkeää kiinnityskudossairauksien ehkäisemiseksi (ks. Ientulehdus (gingiviitti) ja Hampaan kiinnityskudostulehdus (parodontiitti)). Fluorihammastahnan (ks. Hammastahnat) ja ksylitolituotteiden (ks. Ksylitoli) säännöllinen käyttö on suositeltavaa hampaiden reikiintymisen ehkäisemiseksi. Kuivan suun hoidossa voidaan tarvittaessa käyttää artikkelissa Kuiva suu mainittuja tuotteita.
Asiantuntijahoito
Lievää tai keskivaikeaa munuaisten vajaatoimintaa sairastavien suun hoito voidaan toteuttaa avoterveydenhuollossa tavanomaisesti.
Pitkälle edennyttä munuaisten vajaatoimintaa sairastavien potilaiden suun hoito tehdään erikoissairaanhoidossa. Ennen dialyysihoitojen aloittamista suu ja hampaisto tutkitaan huolellisesti ja hoidetaan mahdolliset tulehduspesäkkeet. Yleensä tässä predialyysivaiheessa on vielä aikaa tehdä säästävää ja korjaavaa hammashoitoa tulehduspesäkkeiden poistamiseksi. Suun hoito voidaan toteuttaa yhteistyössä perusterveydenhuollon kanssa, mikäli potilaan yleistila sen sallii.
Lähes kaikilla dialyysihoitoa saavilla on jonkinasteinen hampaiden kiinnityskudossairaus (ks. Hampaan kiinnityskudostulehdus (parodontiitti)). Hemodialyysihoidossa asennettavan verisuonisuntin takia on suun terveydenhoitotoimenpiteet, joihin liittyy verenvuotoa (myös ienhoidot), tehtävä mikrobilääkesuojassa (antibioottisuojassa; taulukko Endokardiitti ja suun toimenpiteet) mahdollisen bakteremian (bakteerien leviämisen verenkiertoon) ehkäisemiseksi. Hemodialyysin aikana annettu hepariini lisää verenvuototaipumusta, minkä vuoksi suun terveydenhoitokäynnit on syytä ajoittaa ei-dialyysipäiville.
Dialyyseissä käydään sairaalassa säännöllisesti 2–3 kertaa viikossa. Tämän vuoksi sairaanhoitajat, ravitsemushoitaja ja munuaistautien erikoislääkäri (nefrologi) ovat avainasemassa suun oireiden tarkkailussa ja suun omahoitoon motivoinnissa. Tarvittaessa voidaan konsultoida hammaslääkäriä.
