Raskausdiabeteksen riskitekijät ja oireet

Raskausdiabeteksen riskitekijöitä ovat ylipaino (BMI > 25) ennen raskautta, munasarjojen monirakkulaoireyhtymä PCOS, suun kautta otettava kortikosteroidilääkitys, ei-alkoholiperäinen rasvamaksatauti (NAFLD), yli 40 vuoden ikä, aiemmin syntynyt suuri lapsi (> 4 500 g) tai aiemmassa raskaudessa todettu raskausdiabetes. Raskauden aikana ilmaantuvia riskitekijöitä ovat glukoosin (sokerin) esiintyminen aamuvirtsassa ja epäily suurikokoisesta sikiöstä. Raskausdiabetes ei sinänsä aiheuta oireita.

Raskausdiabeteksen toteaminen

Raskausdiabetes diagnosoidaan 2 tuntia kestävällä 75 gramman glukoosirasituskokeella. Pääsääntö on, että glukoosirasituskoe tehdään kaikille raskaana oleville raskausviikoilla 24–28. Jos sairastumisriski on erityisen suuri, kuten raskauden alkuvaiheessa vaikeasti liikapainoisilla tai niillä, joilla on aiemmin ollut raskausdiabetes tai joilla on vahva diabeteksen sukurasitus, koe tehdään jo raskausviikoilla 12–16. Jos se on normaali, koe uusitaan 24.–28. raskausviikolla.

Glukoosirasitusta ei tarvita, jos raskaana oleva on alle 25-vuotias ensisynnyttäjä ja normaalipainoinen (painoindeksi alle 25) eikä hänen lähisukulaisillaan esiinny tyypin 2 diabetesta. Koetta ei myöskään tarvitse tehdä alle 40-vuotiaalle uudelleensynnyttäjälle, jonka aiempaan raskauteen ei ole liittynyt raskausdiabetesta eikä lapsen makrosomiaa ja joka on normaalipainoinen raskauden alkaessa.

THL:n tilastojen mukaan glukoosirasituskokeen tulos oli vuonna 2019 poikkeava 20,6 %:lla synnyttäjistä, ja raskausdiabetes todettiin 19,1 %:lla synnyttäjistä. Kaikista synnyttäjistä vuonna 2020 oli ennen raskauden alkua lihavia 17,6 % (BMI ≥ 30).

Glukoosirasituskokeessa määritetään 12 tunnin paaston jälkeen veren glukoosin paastoarvo, sen jälkeen juodaan 75 grammaa sokeria sisältävä liuos ja verensokeri mitataan 1 ja 2 tunnin kuluttua.

Kun veren glukoosipitoisuuden tietyt raja-arvot ylittyvät, puhutaan raskausdiabeteksesta. Käypä hoito -työryhmä suosittelee raskausdiabeteksen raja-arvoiksi seuraavia arvoja:

• Paastoarvo ≥ 5,3 mmol/l
• 1 tunnin arvo ≥ 10,0 mmol/l
• 2 tunnin arvo ≥ 8,6 mmol/l

Jos yksikin näistä odottavan äidin raja-arvoista on poikkeava, on kyseessä raskausdiabetes. Jos kokeessa todetaan useampi poikkeava arvo, raskausdaiabetes on yleensä vaikea-asteisempi.

Raskausdiabetes on kyseessä silloin, kun kahden tunnin sokerirasituksessa yksikin arvo on poikkeava eli liian korkea. Laskimoplasmasta määritettyjen glukoosipitoisuuksien raja-arvot, joiden alapuolelle verensokerin pitää jäädä, ovat 5,3 mmol/l paaston jälkeen, 10,0 mmol/l tunnin ja 8,6 mmol/l kahden tunnin kuluttua kokeen aloituksesta.

Raskausdiabeteksen omahoito

Raskausdiabeteksessa ruokavaliohoito on keskeistä. Energiansaantia on syytä rajoittaa, esimerkiksi 1 600–1 800 kilokaloriin vuorokaudessa. Säännölliset, melko tiuhaan toistuvat pienet ateriat ovat suositeltavia, ja nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja kannattaa välttää. Kohtuullinen liikunta on turvallista ja suositeltavaa myös raskauden aikana. Tavoitteena on enintään 7–8 kilon painonnousu raskauden aikana.

Neuvolassa opetetaan verensokerin omaseuranta. Veren glukoosipitoisuus mitataan ennen aterioita ja 1 tunti aterian jälkeen ainakin 2 päivänä viikossa. Tavoitearvot kotiseurannassa ovat seuraavat: paastoarvo alle 5,5 mmol/l ja 1 tunnin kuluttua ateriasta alle 7,8 mmol/l.

Raskausdiabeteksen hoito

Jos dieettihoito riittää ja raskaus on muuten täysin ongelmaton, raskautta voidaan seurata äitiysneuvolassa. Kohdun kasvun ja sikiön painon kehityksen seuranta on tärkeää, jotta tunnistetaan kookkaina kasvavat sikiöt ajoissa. Seurantakäyntien tiheydestä ei ole selkeitä suosituksia, mutta käyntejä suositellaan 2–4 viikon välein loppuraskautta kohti tihentäen ja huomioiden erityisesti sikiön koko, verensokeriarvot ja verenpaine. Raskaushypertension ja pre-eklampsian riski on suurentunut raskausdiabeetikoilla ja on noin kaksinkertainen muuhun väestöön verrattuna.

Jos hoidon tavoitearvot eivät toteudu, odottaja lähetetään äitiyspoliklinikkaan jatkotutkimuksia ja hoidon harkintaa varten. Lääkehoito joudutaan aloittamaan, jos glukoosipitoisuuden paastoarvo on toistuvasti vähintään 5,5 mmol/l tai vähintään 7,8 mmol/l tunti aterian jälkeen. Hoitovaihtoehtoina ovat insuliini, metformiini tai näiden yhdistelmä. Metformiinihoidon aloittaneista noin kolmannes tarvitsee lisäksi insuliinia normoglykemian saavuttamiseksi.

Glukoosirasituskoe uusitaan lääkehoitoa saaneille 6–12 viikon kuluttua synnytyksestä ja muille vuoden kuluttua synnytyksestä.

Makrosomia (poikkeavan kookas sikiö)

Raskausdiabetes lisää myös vaaraa, että sikiö kasvaa hyvin suureksi raskauden kestoon nähden. Tätä ilmiötä kutsutaan makrosomiaksi. Tyypin 1 diabetesta sairastavien lapsista kolmasosa on makrosomisia. Makrosomian riskitekijöitä ovat raskausdiabeteksen vaikeusaste, odottajan lihavuus ja suuri raskaudenaikainen painonnousu, dyslipidemia (pieni HDL- ja suuri triglyseridipitoisuus) ja aiempi makrosominen lapsi. Sikiön liian suuri koko liittyy myös sekä naisen ylipainoon raskauden alkaessa että runsaaseen painonnousuun raskauden aikana, vaikka naiselle ei kehity raskausdiabetesta.

Sikiötä pidetään poikkeavan kookkaana, jos sen paino ylittää täysiaikaisessa raskaudessa 4 500 grammaa. Määritelmiä on muitakin, ja sikiön koon merkitystä arvioitaessa pitäisi aina ottaa huomioon myös synnyttäjän koko.

Makrosomian toteaminen raskauden aikana perustuu kliiniseen tutkimukseen (kookas kohtu raskausviikkoihin nähden, kohdun nopea kasvu) ja ultraäänitutkimuksella tehtyyn sikiön painoarvioon. Ultraäänitutkimuksella tehtyyn sikiön painon arviointiin liittyy kuitenkin parhaimmassakin tapauksessa 10–15 prosentin virhemahdollisuus. Sikiön napasuonen ja mahalaukun tasolta mahdollisimman symmetrisesti mitattu vatsan ympärysmitta on tärkein mittaus. Ennen 30. raskausviikkoa ei painoarviolla ole kovin suurta merkitystä; puolet täysiaikaisen sikiön painosta muodostuu 8–10 viimeisen raskausviikon aikana.

Ruokavaliohoito on tärkeää myös sikiön normaalille kasvulle ja kehitykselle. Raskausdiabeteksen hoidossa käytettävistä lääkehoidoista ei ole todettu sikiöhaittoja. Makrosomiaa ei aina voida estää tarkassakaan seurannassa.

Jos epäillään kookasta sikiötä, synnytyssairaalassa voidaan suunnitella parasta synnytysajankohtaa ja -tapaa. Kookas sikiö lisää sekä lapsen että synnyttäjän synnytysvaurioita sekä voi aiheuttaa sikiön hapenpuutetta. Jos sikiö on kovin kookas, voidaan joutua harkitsemaan keisarileikkausta.

Makrosomia lisää vastasyntyneellä syntymään liittyviä komplikaatioita ja jopa sikiökuolemia. Raskausdiabeetikon vastasyntyneen lapsen veren glukoosi saattaa olla poikkeavan matala; tällöin puhutaan hypoglykemiasta. Vaarana on, että vastasyntyneen aivojen energiansaanti saattaa häiriintyä, joten imetys ja normaalia tiheämpi maitoruokinta saattavat alussa olla tarpeen.

Raskausdiabeteksen ehkäisy

Koska ylipaino on merkittävä raskausdiabeteksen riskitekijä, ylipainoisen kannattaisi laihduttaa jo ennen raskautta ja raskauden alettua aloittaa raskausdiabetesta sairastavalle suunniteltu ruokavalio, vaikka sokeriarvot vielä olisivat normaalit. Lihavuuden välttäminen terveellisen syömisen lisäksi säännöllisellä liikkumalla ehkäisee raskausdiabeteksen kehittymistä. Raskausdiabetes uusiutuu noin 40–60 %:lla.

Raskausdiabeteksen merkitys myöhemmälle terveydelle

Raskausdiabeteksen sairastaneilla on suurentunut vaara sairastua myöhemmin tyypin 2 diabetekseen. Se on 10-kertainen 10 vuoden aikana verrattuna niihin, joilla raskaus on sujunut ilman raskausdiabeteksen kehittymistä. Sairastumisriskiä lisäävät erityisesti ylipaino, lähisukulaisen diabetes, lääkehoidon tarve raskauden aikana tai poikkeava arvo synnytyksen jälkeisessä glukoosirasituskokeessa.

Raskauden jälkeen paastoverensokeria, glukoosirasitusta tai veren HbA1c-arvoa on syytä seurata myöhempinä vuosina ajoittain, vaikka synnytyksen jälkeinen glukoosirasitus olisi ollut normaali. Tärkeää on seurata myös painoa, vyötärönympärystä ja verenpainetasoja. Terveellisten elintapojen ylläpito vähentää riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen tai raskausdiabetekseen myöhemmin.

Raskausdiabetes, erityisesti sen liittyessä synnyttäjän ylipainoon, lisää lapsen myöhempää ylipainon, sokeriaineenvaihdunnan häiriön ja metabolisen oireyhtymän riskiä.

Lue lisää Käyvän hoidon potilasversio