Tartuttaminen on suurimmillaan taudin alussa, joten tartuntojen katkaisemiseksi lasta ei tule viedä päiväkotiin tai lähettää kouluun liian aikaisin. Monessa taudissa tartuttavuus alkaa valitettavasti jo ennen oireiden puhkeamista, joten oireiden alkaessa saatetaan olla jo myöhässä.

Milloin sairastuneen lapsen voi viedä hoitoon?

Kuume. Kuumeista lasta ei pidä viedä hoitoon. Kuumeelle ei ole virallista raja-arvoa. Levossa olevalla imeväisikäisellä voidaan peräsuolesta mitattua yli 38,0 °C:een lämpöä pitää kuumeena. Yleensä lämpö kuitenkin mitataan korvamittarilla tai otsasta tai kainalosta, jolloin rajana voidaan pitää 38,0 °C:ta. Lapsen voi viedä hoitoon, kun kuume on helpottanut. Usein kysytään, pitääkö hoitoon viemisessä odottaa ’yksi kuumeeton päivä’. Tällaisen kuumeettoman päivän hyödystä ei ole näyttöä, ja sen odottaminen on turhaa. Tärkeintä on lapsen yleistila.

Yskä-nuhaoire. Yskä ja nuha eivät estä osallistumista päivähoitoon, elleivät ne vaikuta lapsen yleisvointiin tai päiväkotitoimintaan.

Nuhakuume. Lapsi voidaan viedä hoitopaikkaan heti kun hänen yleistilansa ja kuume sallivat.

COVID-19-tauti. Lapsi voi mennä kouluun tai päiväkotiin, kun oireet ovat selvästi vähentyneet, kuume on poissa ja lapsen yleisvointi on sellainen, että hän jaksaa osallistua opetukseen tai varhaiskasvatukseen. Yleensä tähän menee 3–5 päivää. Virusinfektioissa tartuttavuus vähenee nopeasti oireiden alkamisen jälkeen, vaikka nuha tai yskä jatkuisi pidempään.

Ripuli ja oksentelu. Ripuloivia ja oksentelevia lapsia hoidetaan kotona, kunnes oireet loppuvat ja lapsi on ollut kahden vuorokauden ajan oireeton. Ripulitauti on lapsella lähes poikkeuksetta virusinfektio, eikä erityistoimenpiteitä tarvita. Jos lapsella on pitkittynyttä ripulia ulkomaanmatkan jälkeen tai ilman edeltävää matkailua, voi kyseessä olla salmonella-, EHEC- tai shigella-bakteerin aiheuttama tauti. Silloin on syytä olla yhteydessä kotipaikkakunnan terveyskeskukseen. Näin tulee tehdä myös, jos ripuli on veristä. Näiden kolmen taudinaiheuttajan kohdalla noudatetaan tapauskohtaista ohjeistusta päivähoitoon tai kouluun paluusta.

Hinkuyskä. Lapsi palaa kouluun tai päivähoitoon, kun tartuttavuusaika (3 viikkoa) on kulunut ja yskä on siinä määrin lievä, ettei se häiritse yleisvointia, opetusta tai päivähoitopaikan muuta toimintaa. Mikäli lapsen hinkuyskä hoidetaan antibiooteilla, saa päivähoitoon mennä 5 vuorokauden kuluttua lääkehoidon aloittamisesta.

Vauvarokko. Hoito järjestetään oireiden vaatimalla tavalla, ja lapsi voi palata hoitopaikkaan heti yleistilan ja kuumeen salliessa. Ei vaadi eristystä.

Vesirokko. Rokottamaton lapsi eristetään, kunnes ruvet ovat kuivuneet, mikä yleensä tapahtuu 5–6 vuorokaudessa ihottuman puhkeamisesta. Rokotettu lapsi voi palata hoitoon, kun uusia ihomuutoksia ei enää ilmaannu.

Tulirokko ja angiina (streptokokki A -infektiot). Riittävä eristämisaika on 24 tuntia antibioottihoidon aloittamisesta. Kotihoitoajan pituuden ratkaisee lapsen yleisvointi.

Parvorokko. Ihottuman puhjetessa tartuttavuus on jo ohi. Yleiskunto ratkaisee poissaolon.

Enterorokko. Ei vaadi eristystä. Yleiskunto ratkaisee poissaolon.

Korvatulehdus. Eristäminen ei ole tarpeen. Lapsen voi viedä hoitoon, kun yleistila ja kuume sallivat.

Silmätulehdus. Aiheuttajat ovat samoja viruksia ja bakteereita, jotka aiheuttavat lasten hengitystietulehduksia. Siksi lasta, jonka silmä rähmii, ei tarvitse eristää hoidosta tartunnan vaaran vuoksi. Oireiden voimakkuus ratkaisee poissaolotarpeen.

Märkärupi. Eristäminen 24 tuntia suun kautta otettavan ja 48 tuntia paikallisen antibioottihoidon aloittamisesta.

Ontelosyylät. Lapsi voi olla hoidossa.

Kihomato. Erityistoimenpiteet eivät ole tarpeen. Lääkehoito annetaan kotona ja mieluummin koko perheelle samanaikaisesti. Todetusta tartunnasta on hyvä ilmoittaa hoitopaikkaan tai kouluun, jotta mahdollinen käynnissä oleva epidemia tulee havaituksi ja hoidetuksi.

Syyhy. Eristys on aiheellinen, kunnes hoito on annettu. Syyhytartunnasta on hyvä ilmoittaa päiväkotiin tai kouluun.

Päätäit. Päiväkotiin tai kouluun voi palata, kun ensimmäinen hoito on annettu. Tartunnasta on hyvä ilmoittaa päiväkotiin tai kouluun.

Kirjallisuutta

  1. Renko M, Peltola V. Infektioita sairastavan lapsen eristäminen päivähoidosta. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 5.6.2023.
  2. Peltola V, Renko M. Eristys päivähoidosta infektion vuoksi. Duodecim 2021;137(2):133–139.