1960-luvun alussa käyttöön tulleet bentsodiatsepiinit olivat pitkään eniten käytettyjä lääkkeitä ahdistus- ja pelko-oireiden hoidossa. Koska bentsodiatsepiinit aiheuttavat pitkäaikaisessa säännöllisessä käytössä haittoja, ei niitä enää suositella ensisijaisiksi ahdistuneisuushäiriölääkkeiksi. Bentsodiatsepiinejä käytetään edelleen lyhyinä ennalta sovitun pituisina jaksoina tietyissä tilanteissa, kuten äkillisessä kriisissä, unettomuuden katkaisussa tai alkoholivieroituksessa.
Nykyisin ahdistuneisuushäiriöiden hoitoon käytetään tutkimusten mukaan tehokkaita masennuslääkkeitä, buspironia ja psykoosilääkkeitä. Psykiatrialla lääkkeet on nimetty niiden ensimmäiseksi havaitun käyttötarkoituksen mukaan. Sen vuoksi esimerkiksi "masennuslääke" voi olla aivan yhtä hyvin tehokas niin masennuksen hoidossa kuin ahdistuneisuushäiriön hoidossa. Tutkimukset ovat osoittaneet, mitkä lääkkeet toimivat minkäkin tyyppisen ahdistuneisuushäiriön hoidossa. Masennuslääkkeet on esitelty tarkemmin artikkelissa Masennustilojen hoidossa käytettävät lääkkeet.
Ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa tarvitaan keskimäärin suurempia lääkeannoksia kuin masennuksen hoidossa, eli esimerkiksi SSRI-lääkkeen annos kannattaa usein nostaa maksimiannokseen. Toisaalta lääkkeet saattavat aluksi ja annoksen nostovaiheissa aktivoivan vaikutuksen vuoksi pahentaa ahdistuneisuusoireita, joten annosnostot kannattaa tehdä hitaasti. Ahdistuneisuushäiriöissä lääkehoitoa kannattaa yleensä jatkaa oireiden hävittyä estohoitona pidempään kuin esimerkiksi masennuksessa, koska oireilla on taipumus palata lääkkeen lopettamisen jälkeen. Mitä pidempi oireeton jakso on ollut, sitä epätodennäköisempää oireiden palaaminen on.
Suomessa yleisimmin käytössä olevat ahdistushäiriöissä käytettävät lääkkeet on esitelty taulukossa Suomessa käytössä olevat ahdistuslääkkeet.
| Geneerinen nimi | Aloitusannos (mg/vrk) | Hoitoannos (mg/vrk) |
|---|---|---|
| Lääkkeitä voidaan käyttää myös näistä yleisohjeista poikkeavilla annoksilla yksilöllisen tilanteen mukaan. | ||
| Trisykliset masennuslääkkeet | ||
| Klomipramiini | 25 | 75–250 |
| SSRI-lääkkeet | ||
| Essitalopraami | 5 | 10–20 |
| Fluoksetiini | 10 | 20–60 |
| Fluvoksamiini | 50 | 100–300 |
| Paroksetiini | 10 | 20–60 |
| Sertraliini | 50 | 50–200 |
| Sitalopraami | 10–20 | 20–40 |
| Muut masennuslääkkeet | ||
| Agomelatiini | 25 | 25–50 |
| Duloksetiini | 30–60 | 60–120 |
| Mirtatsapiini | 15 | 30–45 |
| Moklobemidi | 300 | 300–900 |
| Venlafaksiini | 37,5 | 75–225 |
| Vortioksetiini | 5 | 5–20 |
| Atsapironit | ||
| Buspironi | 10 | 10–30 |
| Gabapentinoidit | ||
| Pregabaliini | 75 | 150–600 |
| Gabapentiini | 300–900 | 900–3600 |
| Psykoosilääkkeet | ||
| Ketiapiini | 50 | 50–300 |
| Bentsodiatsepiinit | ||
| Alpratsolaami | 0,25 | 0,5–2 |
| Diatsepaami | 5 | 5–20 |
| Klonatsepaami | 0,5 | 0,5–2 |
| Loratsepaami | 0,5 | 0,5–2 |
| Oksatsepaami | 15 | 15–60 |
| Muut | ||
| Hydroksitsiini | 25–100 | |
Masennuslääkkeet
Masennuslääkkeiden käyttö ahdistuneisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Niitä pidetäänkin nykyään ahdistuneisuushäiriöiden ensisijaisena lääkkeenä. Käytettyjä ovat SSRI- ja SNRI-lääkkeet, agomelatiini, mirtatsapiini, vortioksetiini sekä moklobemidi.
Masennuslääkkeet eivät lievitä ahdistuneisuutta ja pelko-oireita heti, vaan lievittävä vaikutus ilmenee asteittain 1–4 viikon kuluessa. Tämän vuoksi masennuslääkkeitä ei voi käyttää äkillisen tai tilannekohtaisen ahdistuneisuuden tai pelkoreaktion hoidossa. Masennuslääkkeitä pitää käyttää ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa säännöllisesti.
Masennuslääkkeitä on tutkittu eri ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa. On todettu, että yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön tehoavat essitalopraami, fluoksetiini, paroksetiini, sertraliini, agomelatiini, duloksetiini ja venlaflaksiini. Sosiaalisten tilanteiden pelkoon tutkitusti tehoavat essitalopraami, fluoksetiini, fluvoksamiini, paroksetiini, sertraliini, sitalopraami, mirtatsapiini, moklopemidi ja venlaflaksiini. Paniikkihäiriössä tehokkaita ovat tutkitusti klomipramiini, essitalopraami, fluoksetiini, fluvoksamiini, paroksetiini, sitalopraami, mirtatsapiini ja venlaflaksiini.
On hyvä huomioida, että ahdistuneisuushäiriöt ovat varsin usein sekamuotoisia ja niissä on piirteitä useammasta häiriöstä tai useampi häiriö esiintyy samanaikaisesti. Tällöin lääkevalinnassa otetaan huomioon yksilön kokonaistilanne kaikkine oireineen.
Pregabaliini ja gabapentiini
Epilepsialääkkeiden ryhmään kuuluvia pregabaliinia ja gabapentiinia käytetään tiettyjen ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa. Pregabaliinin tehosta yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön ja sosiaalisten tilanteiden pelkoon on vankka tutkimusnäyttö. Gabapentiinin tehosta sosiaalisten tilanteiden pelkoon on myös tutkimusnäyttöä.
Pregabaliini aloitetaan vuorokausiannoksella 150 mg, joka kannattaa yleensä jakaa kolmeen lääkkeenottokertaan lyhyen puoliintumisajan vuoksi. Vuorokausiannosta voidaan nostaa annokseen 600 mg. Mikäli lääke tehoaa ja kun sopiva vuorokausiannos on löytynyt, voi elämän helpottamiseksi usein kokeilla ottaa lääke kahdessa vuorokausiannoksessa – jos näiden välillä huomaa olevan lisääntyneitä ahdistuneisuusoireita voi palata vuorokausiannoksen jakoon kolmeen ottokertaan.
Yleisiä lääkkeen aloitusvaiheen haittoja ovat huimaus ja uneliaisuus. Kun lääke aloitetaan, tulee suhtautua varoen autolla ajoon tai koneiden käyttöön. Haittavaikutuksina voi myös ilmaantua ruokahalun lisääntymistä, pahoinvointia, ummetusta tai näköhäiriöitä sekä psyykkisen voinnin muutoksia kuten sekavuutta ja ärtyneisyyttä. Tämän, kuten useiden muiden epilepsialääkkeiden käyttöön liittyy raskauden- ja imetyksenaikaisia riskejä, joten ehkäisystä on tärkeää huolehtia lääkettä käytettäessä ja neuvotella hoitavan lääkärin kanssa, mikäli raskaus on toiveena.
Pregabaliini voi aiheuttaa euforisen hyvänolontunteen, jonka vuoksi sitä käytetään joskus myös väärin päihteenä. Tämän vuoksi hoitava lääkäri arvioi sen soveltuvuuden ja yleensä seuraa lääkkeen käyttötapaa ja -määrää huolellisesti.
Gabapentiiniä on käytetty sosiaalisten tilanteiden pelon hoidossa. Vuorokausiannos on yleensä välillä 900–3 600 mg jaettuna kolmeen antokertaan. Jos lääke lopetetaan, tulee lopetus tehdä asteittain kouristusriskin vuoksi (riippumatta käyttötarkoituksesta).
Gabapentiinin mahdollisia haittavaikutuksia ovat huimaus, sekavuus, ärtyneisyys, ruokahalun muutokset, pahoinvointi ja ummetus. Lisäksi lääke saattaa aiheuttaa valkosolujen määrän vähenemistä ja altistaa infektioille. Tämän, kuten useiden muidenkin epilepsialääkkeiden käyttöön liittyy raskauden- ja imetyksenaikaisia riskejä, joten ehkäisystä on tärkeää huolehtia lääkettä käytettäessä. Mikäli raskaus on toiveena, on hoidosta neuvoteltava lääkärin kanssa.
Gabapentiinin käyttöön liittyy päihdetyyppisen väärinkäytön riski.
Buspironi
Buspironi on tutkituin ja käytetyin – ja ainut Suomen markkinoilla oleva – atsapironi. Buspironi on spesifisti yleistyneen ahdistuneisuushäiriön hoitoon käytettävä lääke.
Sen pitkäaikaisenkaan käytön lopettamisen yhteydessä ei esiinny lopetusoireita eikä se aiheuta lääkeriippuvuutta tai johda lääkkeen päihteelliseen käyttöön. Buspironi ei vaikuta haitallisesti autolla ajoon tai tarkkuutta vaativiin motorisiin toimintoihin. Buspironi ei myöskään haittaa muistitoimintoja eikä vahvista alkoholin vaikutusta.
Buspironi ei ole rauhoittava, lihaksia relaksoiva eikä kouristusalttiutta vähentävä.
Buspironista ei ole hyötyä lyhytaikaisten tilannesidonnaisten ahdistusoireiden hoidossa. Sitä käytetään, koska sen anksiolyyttinen vaikutus ilmenee asteittain 1–3 viikon kuluessa, ja se edellyttää siten masennuslääkkeiden tapaan lääkkeen säännöllistä käyttöä. Se on käyttökelpoinen lääke yleistyneen ahdistuneisuushäiriön hoidossa, mutta se ei ole tehokas sosiaalisessa fobiassa tai paniikkihäiriössä.
Buspironin tavallisimmat haittavaikutukset ovat pahoinvointi ja päänsärky.
Psykoosilääkkeet
Psykoosien hoitoon kehitetyillä lääkkeillä on osoitettu olevan tehoa myös muiden psyykkisten sairauksien hoidossa. Ketiapiini tehoaa tutkimusten mukaan yleiseen ahdistuneisuushäiriöön ja todennäköisesti myös sosiaalisten tilanteiden pelkoon ja paniikkihäiriöön. Lääke saattaa tehota muunkin tyyppisissä ahdistuneisuushäiriöissä. Ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa ketiapiinin vuorokausiannos on yleensä 50–300 mg. Olantsapiini on toinen psykoosilääke, jolla on välitön rauhoittava vaikutus ja sitä on käytetty ahdistuneisuuden hoidossa esimerkiksi tilanteissa, joissa ketiapiini ei sovi haittavaikutusten vuoksi. Myös muita psykoosilääkkeitä voidaan käyttää. Näistä lääkkeistä voi olla hyötyä etenkin jos ahdistukseen liittyy todellisuuden tajun pettämistä, voimakkaita pelkoajatuksia, tai jos ahdistus liittyy sellaiseen mielenterveyden häiriöön, jota hoidetaan psykoosilääkkeellä.
Koska psykoosilääkkeitä ei ole alun perin kehitetty ahdistuneisuushäiriöiden hoitoon eikä niillä ole ahdistuneisuushäiriöitä virallisena käyttöaiheena on hyödyt ja mahdolliset haitat punnittava huolellisesti. Lyhytaikaisesta käytöstä ei yleensä ole merkittävää haittaa, mutta pitkäaikaisessa käytössä on huomioitava esimerkiksi ketiapiinin ja olantsapiinin mahdollinen painoa nostava vaikutus.
Hydroksitsiini
Allergialääkkeiden ryhmään kuuluvaa hydroksitsiinia käytetään myös ahdistusoireiden hoidossa. Lääke on rauhoittava ja usein myös väsyttävä. Yleensä se otetaan iltaisin. Imeytyminen tapahtuu nopeasti, noin kahdessa tunnissa. Puoliintumisaika vaihtelee välillä 7–20 tuntia. Vuorokausiannos on yleensä 25–50 mg, maksimiannos on 100 mg. Maksimiannosta ei tule ylittää rytmihäiriöiden riskin vuoksi. Autolla-ajoon ja koneiden käyttöön tulee suhtautua varovaisesti, koska lääke on väsyttävä.
Mahdollisista haittavaikutuksista vakavin ovat rytmihäiriöt. Jos näihin viittaavia oireita esiintyy, tulee lääkkeen käyttö keskeyttää, hakeutua tarvittaessa päivystykseen ja neuvotella lääkärin kanssa lääkityksestä.
Muita mahdollisia haittoja ovat huimaus, pahoinvointi, päänsärky ja suun kuivuminen.
Propranololi
Beetasalpaajien ryhmään kuuluvaa propranololoa käytetään etenkin sellaisiin ahdistuneisuuskohtauksiin, joihin liittyy sydämen tiheälyöntisyyttä tai vapinaa. Lääke on käyttökelpoinen kohtauksellisen ahdistuksen ja esimerkiksi esiintymisjännityksen hoidossa. Koska tiedetään elimistön reaktioiden, kuten sydämentykytyksen johtavan herkästi pelon tai ahdistuksen kokemukseen (kuten myös toisinpäin pelon johtavan sydämentykytykseen), on näiden fysiologisten ilmiöiden hoito usein tehokasta ahdistuksen ja pelon ehkäisyä ja lievitystä.
Propranololin hyöty ahdistuksen hoidossa muihin beetasalpaajiin nähden on, ettei se juuri laske verenpainetta eikä siten aiheuta huimausta tai suorituskyvyn laskua. Koska propranololi vaikuttaa sydämen rytmiä hidastavasti tulee kertoa lääkärille, mikäli itsellä on jokin sydänsairaus. Tietyissä tilanteissa propranololi ei sovi, mikäli sydämessä on esimerkiksi johtumishäiriöitä tai muu sydänsairaus.
Mahdollisia haittoja ovat väsymys, hengästyminen ja unihäiriöt.
Propranololin annostus on yleensä 10–40 mg 1–3 kertaa päivässä. Lääke voi olla joko säännöllisessä käytössä tai tarvittaessa otettavana.
Bentsodiatsepiinit
Bentsodiatsepiinit lievittävät tehokkaasti ahdistus- ja pelko-oireita. Bentsodiatsepiinien merkittävin haitta on niiden pitkäaikaiseen ja säännölliseen käyttöön liittyvä riippuvuuden kehittymisen vaara sekä etenkin iäkkäämmillä ihmisillä haitalliset vaikutukset muistiin ja kaatumisriskin lisääntyminen.
Eri bentsodiatsepiinit eroavat toisistaan annokseltaan, rasvaliukoisuudeltaan ja vaikutusajaltaan. Rasvaliukoisuus nopeuttaa lääkkeen imeytymistä ja vaikutuksen alkamista sekä lääkkeen kertymistä elimistöön. Diatsepaami ja tematsepaami ovat rasvaliukoisimpia bentsodiatsepiineja, minkä vuoksi niiden vaikutus alkaa suun kautta otettuna nopeammin kuin esimerkiksi hitaammin imeytyvällä oksatsepaamilla.
Bentsodiatsepiinit jaetaan poistumisnopeutensa ja siten vaikutuksensa kestoajan perusteella kolmeen ryhmään: hyvin lyhytvaikutteiset (vaikutuksen puoliintumisaika alle 5 tuntia), kuten triatsolaami ja midatsolaami; lyhyt- ja keskipitkävaikutteiset (6–12 tuntia), kuten oksatsepaami, loratsepaami, tematsepaami ja alpratsolaami ja pitkävaikutteiset (yli 12 tuntia), kuten diatsepaami, klonatsepaami, klooridiatsepoksiini ja nitratsepaami. Alpratsolaamista on käytettävissä sen puoliintumisaikaa selvästi pidentävä depottabletti. Hyvin lyhytvaikutteiset bentsodiatsepiinit ovat käytössä käytännössä vain sairaaloissa.
Lääkkeen häviämisnopeus plasmasta vaikuttaa sekä lopetusoireiden voimakkuuteen että ilmenemisen ajankohtaan. Nopeasti eliminoituvilla bentsodiatsepiineilla lopetusoireet ovat keskimäärin voimakkaampia, ja ne ovat suurimmillaan 1–3 vuorokautta lääkkeen lopettamisen jälkeen. Sen sijaan diatsepaami ja klonatsepaami eliminoituvat elimistöstä selvästi hitaammin, minkä vuoksi niiden lopetusoireet ovat voimakkaimmillaan muutaman vuorokauden ajan vasta 4–7 vuorokautta lääkkeen lopettamisen jälkeen.
Annokset, joilla haluttu kliininen vaikutus saavutetaan, ovat eri bentsodiatsepiineilla erilaisia. Eri bentsodiatsepiineistä on olemassa annosvastaavuustaulukko, jos valmistetta joudutaan vaihtamaan toiseen.
Vaikka eri bentsodiatsepiineja ei yleisiltä vaikutuksiltaan olekaan kyetty kontrolloiduissa tutkimuksissa erottamaan toisistaan, ihmiset voivat kokea eri bentsodiatsepiinit erilaisina niin teholtaan kuin haittavaikutuksiltaan.
Diatsepaami
Diatsepaami imeytyy rasvaliukoisuutensa vuoksi nopeasti ja saavuttaa kerta-annoksena huippupitoisuuden plasmassa 30–60 minuutissa. Diatsepaamin vaikutuksen puoliintumisaika on farmakologisesti aktiivisine hajoamistuotteineen 20–50 tuntia. Vaikutuksen nopean ilmenemisen vuoksi diatsepaamin päihteellinen väärinkäyttö on yleisempää kuin hitaammin imeytyvien bentsodiatsepiinien.
Äkillisen ahdistuneisuuden tai satunnaisen unettomuuden hoidossa lyhytaikaisessa käytössä diatsepaamin kertahoitoannos on henkilön koosta ja ahdistuksen voimakkuudesta riippuen 2–10 mg, vuorokausiannos yleensä korkeintaan 20 mg.
Nopean imeytymisensä, pitkän puoliintumisaikansa ja kouristuksia estävän tehonsa vuoksi diatsepaami on ensisijainen alkoholin ja päihteiden vaikeiden vieroitusoireiden hoidossa. Lihaksia rentouttavan vaikutuksensa vuoksi diatsepaamia käytetään myös erilaisten lihasspasmien hoidossa. Diatsepaamista on käytettävissä tabletti-, siirappi-, rektaali- ja suonen sisäisesti annettava muoto.
Pitkän puoliintumisajan vuoksi diatsepaamin käytön lopetusoireet ovat voimakkaimmillaan usein vasta 4–7 vuorokauden kuluttua lääkkeen käytön äkillisen lopettamisen jälkeen. Lopetusoireiden vähentämiseksi diatsepaamin pidempiaikainen käyttö tulee lopettaa pienentämällä annosta vähitellen, esimerkiksi 2–5 mg joka kolmas vuorokausi tai joskus vielä tätäkin huomattavasti hitaammin.
Oksatsepaami
Oksatsepaami on diatsepaamia vesiliukoisempi, minkä vuoksi se imeytyy hitaammin ja saavuttaa huippupitoisuutensa plasmassa vasta 1–2 tunnin kuluttua lääkkeenotosta. Käytettäessä oksatsepaamia unilääkkeenä sen vaikutus ilmenee diatsepaamia tai tematsepaamia hitaammin, mutta se voi olla näitä tehokkaampi aamuöisen heräilyn hoidossa.
Oksatsepaamin eliminaation puoliintumisaika on 3–21 tuntia. Oksatsepaamilla ei ole farmakologisesti aktiivisia hajoamistuotteita.
Äkillisen ahdistuneisuuden tai satunnaisen unettomuuden hoidossa lyhytaikaisessa käytössä oksatsepaamin kertahoitoannos on henkilön koosta ja ahdistuksen voimakkuudesta riippuen 7,5-15 mg ja vuorokausiannos yleensä korkeintaan 60 mg.
Nopean puoliintumisajan vuoksi mahdolliset lopetusoireet ilmenevät oksatsepaamin lopetuksen yhteydessä diatsepaamia nopeammin ja joskus myös voimakkaampina. Lääkkeen käyttöä lopetettaessa sen annosta tulee vähentää korkeintaan 15 mg joka kolmas vuorokausi, joskus vain 7,5 mg 1–2 kertaa viikossa tai vieläkin hitaammin.
Alpratsolaami
Alpratsolaamia on käytetty ennen enemmän, mutta sen käyttöä on vähennetty sen aiheuttaman merkittävän riippuvuusriskin vuoksi. Lyhytvaikutteiselle alpratsolaamille on harvoin haitat ylittävää hyötykäyttöä. Depot-valmistetta voidaan harkiten käyttää.
Lyhytvaikutteisen alpratsolaamitabletin hoitovaikutuksen puoliintumisaika on joillakin niin nopea, että päivittäin lääkevaikutuksen loppuessa ilmenee "läpilyöviä" ahdistus- tai lopetusoireita. Tämä voi johtaa käyttömäärän epätarkoituksenmukaiseen lisääntymiseen. Hitaasti imeytyvän ja hajoavan alpratsolaamidepottabletin vaikutuksen eliminaation puoliintumisaika on huomattavasti pidempi vastaten pitkävaikutteisen klonatsepaamin hoidollisia ominaisuuksia.
SSRI-lääkkeet fluvoksamiini ja fluoksetiini sekä greippimehu voivat kohottaa alpratsolaamin pitoisuutta plasmassa.
Säännöllisen alpratsolaamin käytön lopettaminen tulee tehdä alentamalla annosta vähitellen 0,5 mg/vrk joka kolmas vuorokausi, joskus vieläkin hitaammin, esimerkiksi 0,25 mg 1–3 viikossa.
Loratsepaami
Loratsepaami ei ole niin rasvaliukoinen kuin diatsepaami tai lähinnä nukahduslääkkeenä käytetty tematsepaami, joten sen vaikutus ilmenee niitä hitaammin mutta jonkin verran oksatsepaamia nopeammin. Loratsepaamin vaikutuksen poistumisaika on 10–20 tuntia.
Jotkin oraaliset ehkäisyvalmisteet saattavat nopeuttaa loratsepaamin erittymistä ja siten alentaa sen pitoisuutta.
Loratsepaamia käytetään usein päivystystilanteissa ja sairaalahoidossa akuutin ahdistuneisuuden hoidossa joko sellaisenaan tai yhdessä psykoosilääkkeiden kanssa.
Äkillisen ahdistuneisuuden tai satunnaisen unettomuuden hoidossa lyhytaikaisessa käytössä loratsepaamin kertahoitoannos on henkilön koosta ja ahdistuksen voimakkuudesta riippuen 0,5–2 mg ja vuorokausiannos yleensä korkeintaan 4 mg (avohoidossa).
Lopetus- ja vierotusoireiden minimoimiseksi loratsepaamin lopettaminen tulee tehdä annosta asteittain pienentäen 0,5 mg joka kolmas vuorokausi, joskus vielä hitaammin, esimerkiksi 0,25 mg viikon välein tai vieläkin huomattavasti hitaammin.
Klonatsepaami
Klonatsepaami on lääkeluetteloissa luokiteltu vahvan kouristuksia estävän vaikutuksensa vuoksi epilepsialääkkeeksi. Klonatsepaami on kuitenkin muiden bentsodiatsepiinien tavoin rauhoittava lääke.
Klonatsepaamin eliminaation puoliintumisaika on 30–40 tuntia. Pitkän puoliintumisajan vuoksi klonatsepaamin lopetusoireet ovat usein lievempiä kuin nopeasti eliminoituvien bentsodiatsepiinien.
Klonatsepaamin annos on ahdistuneisuuden pidempiaikaisessa hoidossa yleensä 0,5–4 mg/vrk, 1–2 annoksessa. Aloitusannos on yleensä 0,5 mg/vrk. Pitkään kestävän vaikutuksensa vuoksi klonatsepaami voidaan antaa myös yhdessä annoksessa iltaisin. Pitkäaikainen ja jatkuvaluonteinen bentsodiatsepiinin käyttö ei ole haittojen ja riskien vuoksi suositeltua. Osa henkilöistä ei hyödy muun tyyppisestä hoidosta riittävästi, ja heillä voidaan harkita pidempiaikaista säännöllistä klonatsepaamilääkitystä, mikäli yksilötasolla hyödyt ylittävät haitat.
Lopetettaessa klonatsepaamin käyttöä annosta tulee laskea vähitellen 0,25 mg joka kolmas vuorokausi. Lopetusoireiden ollessa hyvin kiusallisia lääkkeen käyttö tulee lopettaa tätäkin hitaammin.
Klooridiatsepoksidi
Klooridiatsepoksidi on diatsepaamin ohella vanhin bentsodiatsepiini. Klooridiatsepoksidi imeytyy oraalisesti otettuna jonkin verran hitaammin kuin diatsepaami.
Klooridiatsepoksidin vaikutuksen puoliintumisaika on 24–48 tuntia. SSRI-lääkkeet fluvoksamiini ja fluoksetiini sekä greippimehu voivat suurentaa klooridiatsepoksidin pitoisuutta.
Mahdolliset lopetusoireet ilmenevät 3–6 vuorokauden kuluessa. Lopetettaessa vähänkin suurempiannoksinen lääkitys annosta tulee vähentää korkeintaan 10 mg joka kolmas vuorokausi. Hankalimpien lopetusoireiden ilmetessä annosta kannattaa pienentää vielä hitaammin, esimerkiksi 5 mg viikossa tai 10 mg kerran 1–2 viikossa.
Tematsepaami
Tematsepaami on rasvaliukoinen, nopeasti imeytyvä bentsodiatsepaami, jota käytetään unta tukevana lääkkeenä (ks. Unettomuuden hoidossa käytettävät lääkkeet). Tematsepaamia voidaan käyttää myös rauhoittavana lääkkeenä. Kuten muitakin bentsodiatsepiinejä, suositellaan tematsepaamiakin vain lyhytaikaiseen käyttöön. Tematsepaamilla ei ole farmakologisesti aktiivisia metaboliitteja, ja sen puoliintumisaika on 8–15 tuntia.
Yleiset hoitoperiaatteet käytettäessä bentsodiatsepiineja
Bentsodiatsepiinien käytön yleisenä periaatteena on pyrkimys pienimmän tarvittavan annoksen tasoon eli oireita riittävästi lievittävään mahdollisimman pieneen lääkeannokseen ja ajallisesti rajattuun käyttöön. Nopeasti ilmenevän vaikutuksensa vuoksi bentsodiatsepiinit ovat parhaimmillaan lyhyissä hoitojaksoissa otettuina lääkkeinä.
Bentsodiatsepiinien pidempiaikaiseen ja säännölliseen käyttöön liittyy lopetusoireina ilmenevän lääkeriippuvuuden ja myös psyykkisen addiktion tai päihteellisen lääkeriippuvuuden kehittymisen riski. Yleensä lääkeriippuvuus ilmenee lääkkeen lopetusta seuraavien päivien aikana ohimenevinä ja yleensä lievinä lopetusoireina. Lopetusoireiden esiintymisen riski kasvaa, jos lääkehoito jatkuu etenkin suuremmissa annoksissa säännöllisenä useampia viikkoja. Turhan lääkeriippuvuuden kehittymisen välttämiseksi bentsodiatsepiineja onkin viisasta mahdollisuuksien mukaan pyrkiä käyttämään vain tarvittaessa tai korkeintaan viikon kestävissä säännöllisen käytön jaksoissa.
Osa tarvitsee kuitenkin toimintakykyään tai elämänlaatuaan heikentävien ahdistusoireiden vuoksi jatkuvaa ja joskus vuosikautista säännöllistä lääkitystä.
Pelkästään ohimenevinä lopetusoireina ilmenevän lääkeriippuvuuden riskiä ei tulisi liikaa pelätä, jos lääkitys on perusteltu ja tarpeen. Ohimenevät lopetusoireet ovat ytimeltään elimistön tapa sopeutua säännöllisen lääkkeen lopettamiseen, eivätkä suinkaan mikään hengenvaarallinen tai hallitsematon ongelma. Etenkin suurempiannoksisen lääkkeen käytön lopettaminen tulee aina tehdä annosta asteittain alentaen, näin minimoidaan myös lopetusoireiden ilmeneminen.
Ks. myös Lääkärikirja Duodecimin artikkeli Ahdistus ja ahdistuneisuus.
Kirjallisuutta
- Ahdistuneisuushäiriöt. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Psykiatriyhdistys ry:n ja Suomen Nuorisopsykiatrisen yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2019 (viitattu 24.05.2023).
- Procyshyn RM, Bezchlibnyk-Butler KZ, Kim DD, toim. Clinical Handbook of Psychotropic Drugs, Hogrefe 2023.
- Huttunen MO, Socada L. Psyykenlääkkeet ja niiden käyttö. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2017.
