Immuunipuutokset voivat olla synnynnäisiä tai hankittuja. Synnynnäisistä immuunipuutoksista tavallisimpia ovat vasta-aineiden tuotannon häiriöt tai puutokset. Hankinnaiset immuunipuutokset voivat liittyä vasta-ainepuutosten lisäksi muihin sairauksiin, kuten syöpään, elinsiirtoihin, HIV-infektioon, veritauteihin ja niiden hoitoon. Nykyisin käytetään moniin sairauksiin, kuten reumaan, tulehduksellisiin suolistosairauksiin ja psoriaasiin hoitoja (esim. kortikosteroidit, biologiset lääkkeet), jotka heikentävät potilaiden puolustuskykyä ja lisäävät infektioalttiutta. Myös pernan poistoon tai pernan toimimattomuuteen liittyy lisääntynyt riski sairastua erityisesti kapselillisten bakteerien aiheuttamiin infektioihin (pneumokokki, meningokokki, hemofilus).
On tärkeää muistaa, että matkavakuutus korvaa olemassa olevan kroonisen sairauden osalta vain sen odottamattoman pahentumisen aiheuttaman ensiapuluonteisen hoidon. Matkavakuutus ei korvaa lainkaan sellaisen sairauden kustannuksia, jonka tutkimukset tai hoito olivat kesken matkalle lähdettäessä.
Yleistä immuunipuutteisten rokottamisesta
Immuunipuutteisille henkilöille tulee antaa rokotukset, joista rokotettava voi hyötyä ja joiden antaminen on turvallista. Inaktivoituja mikrobeja ja niiden puhdistettuja antigeeneja, mRNA:ta tai lisääntymiskyvyttömiä adenoviruksia sisältäviä rokotteita voidaan antaa immuunipuutteisille normaaliin tapaan. Kaikkia Suomessa keväällä 2023 käytössä olevia koronavirusrokotteita voidaan antaa myös immuunipuutteisille potilaille. Koronavirusrokotteiden teho immuunipuutteisilla potilailla, esim. elin- ja kantasolusiirtopotilailla voi olla heikompi kuin muulla väestöllä ja siksi ainakin osalla immuunipuutteista potilaista on suositeltu ylimääräisiä tehosteannoksia (Ks. THL:N ajantasoiset ohjeet koronavirusrokotteista). Eläviä, heikennettyjä viruksia tai bakteereita sisältävien rokotteiden kohdalla tulee tarkkaan harkita rokotteen hyödyt ja mahdolliset haitat .
Perusrokotuksiin kuuluvat kurkkumätä - ja jäykkäkouristusrokotukset (dT-rokote) tulee olla voimassa. Immuunipuutteisten matkailijoiden on tärkeää olla rokotettu hepatiitti A:ta, pneumokokkia, hemofilusta, meningokokkia ja influenssaa vastaan. Myös seuraavat rokotteet ovat immuunipuutteisilla turvallisia: inaktivoitu kolerarokote, inaktivoitu pistettävä poliorokote (IPV), inaktivoitu pistettävä lavantautirokote, rabies-, puutiaisaivotulehdus-, Japanin aivotulehdus-, inaktiivi vyöruusurokote (Shingrix) ja hepatiitti B -rokote. Näiden rokotusten tarpeellisuuteen vaikuttavat matkan kohde, määränpäässä vietettävä aika ja olosuhteet. Rokotteiden suojateho voi olla heikompi kuin terveillä.
Lisätietoa immuunipuutteisten rokottamisesta .
Reumasairaudet ja tulehdukselliset suolistosairaudet ja muut immuunivälitteiset tulehdussairaudet
Jo diagnoosin tekovaiheessa tulee selvittää reumatautipotilaan ja tulehduksellista suolistosairautta tai muuta immuunivälitteistä tulehdussairautta sairastavan potilaan rokotussuoja. Tarvittavat rokotteet tulee antaa ennen immunosupressiivisen hoidon aloittamista tai ensimmäisessä stabiilissa vaiheessa, ehdottomasti aina ennen biologisen lääkkeen aloittamista. Tämän vuoksi rokotteiden tarvetta pohdittaessa kannattaa ottaa huomioon myös mahdolliset tulevat matkat. Ne rokotteet, jotka eivät sisällä eläviä heikennettyjä mikrobeja, ovat turvallisia, joskin niiden teho saattaa olla normaalia heikompi ja saatetaan tarvita ylimääräisiä annoksia. Voimakkaasti immuunipuutteiselle (esimerkiksi biologista lääkettä saava tai kortisonia isolla annoksella käyttävä) ei saa antaa eläviä heikennettyjä taudinaiheuttajia sisältäviä rokotteita, jollei lääkitystä tauoteta riittävän pitkäksi aikaa . Lievemmin immuunipuutteisen kohdalla tulee tarkkaan punnita rokotteen hyöty ja riski saada rokotteesta elävän heikennetyn rokotemikrobin aiheuttama tauti.
Synnynnäiset immuunipuutokset ja vasta-ainehoidot
Vaikeissa synnynnäisissä immuunipuutoksissa kaikki elävät, heikennetyt rokotteet ovat vasta-aiheisia. Vasta-ainekorvaushoidossa olevien immuunipuutteisten potilaiden rokottaminen on harvoin tarpeellista: annetut vasta-aineet antavat yleensä riittävän suojan, rokotevaste voi hoidon aikana jäädä heikoksi ja joskus rokote voi jopa kuluttaa saatuja, suojaavia vasta-aineita. Rokottaminen voi tulla kyseeseen esim. influenssan tai Euroopassa harvinaisten infektioiden ehkäisyssä, koska tuolloin potilaalle säännöllisesti annettujen vasta-aineiden kattavuus voi olla huono. Jos potilas sairastaa vakavaa synnynnäistä immuunipuutosta, päätöksen rokotuksista tekee aina potilaan tautiin perehtynyt erikoislääkäri.
Jos potilas on saanut suuria annoksia ns. immunomodulatorista vasta-ainehoitoa esim. neurologiseen tai reumasairauteen, rokotteiden antama suoja jää puutteelliseksi. Tämä aika voi olla jopa 9–12 kk hoidon päättymisestä. Rokotteita ei kannata tänä aikana antaa ja matkustamista on harkinnan mukaan vastaavasti siirrettävä.
HIV-infektio
HIV-tartunnan saaneille inaktivoidut rokotteet annetaan samoin indikaatioin kuin HIV-negatiivisillekin. Rokotesarjan uudelleenaloitusta ja ylimääräisiä tehosteannoksia on harkittava herkemmin kuin muissa potilasryhmissä. Elävistä heikennetyistä rokotteista oraalinen polio- ja BCG-rokote ovat vasta-aiheisia HIV-tartunnan saaneille. Keltakuumerokotteen antamista tulee harkita tapauskohtaisesti. MPR-rokote voidaan antaa myös HIV-infektoituneille lapsille, jos HIV-tauti ei ole pitkälle edennyt.
Syöpä- ja elinsiirtopotilaat
Syöpäpotilaan on syytä välttää matkailua välittömästi solusalpaajahoitojen jälkeen, koska hoitoihin liittyy usein neutropeniataipumus ja voimakkaasti lisääntynyt infektioriski, erityisesti bakteeri-infektioille. Potilas, jonka syöpä on hoidettu tai hän saa ns. hormonaalista hoitoa, voidaan rokottaa ja hän voi matkustaa noudattaen samoja suosituksia kuin muutkin matkailijat. Muissa immunosuppressiotiloissa, erityisesti jos matka suuntautuu tropiikkiin, on syytä keskustella hoitavan lääkärin kanssa hoitoon liittyvistä infektioriskeistä. Tarvittaessa hoitava lääkäri voi konsultoida infektiolääkäriä tarvittavista suojaustoimenpiteistä. Elinsiirtopotilaiden ja kantasolusiirtopotilaiden immunosuppressiivinen lääkitys on voimakkaimmillaan siirron jälkeisinä kuukausina. Hyljintä- tai käänteishyljintäreaktion hoidossa joudutaan myös immunosuppressiota tehostamaan, mikä lisää infektioriskiä. Myös sytomegaloviruksen aiheuttama infektio lisää muiden infektioiden ilmaantumista. Elinsiirto- ja kantasolusiirtopotilaan on syytä välttää matkustamista trooppisiin maihin, kunnes yllä mainitut ongelmat on hoidettu ja immunosuppression astetta on voitu vähentää. Elinsiirtopotilaalla syvimmän immunosuppression vaihe kestää 6–12 kuukautta. Omilla soluilla tehtyyn autologiseen kantasolusiirtoon liittyy 6–12 kuukautta ja toisen luovuttajan soluilla tehtyyn kantasolusiirtoon 1–2 vuotta kestävä kohtuullisen syvä immunosuppressio.
Muiden infektioiden ehkäisy
Immuunipuutteisen matkailijan tulee noudattaa yleisiä suosituksia malarian estolääkityksestä (ks. Malarian ehkäisy). Erityisesti elinsiirtopotilaiden kohdalla on syytä tarkistaa malarian estolääkkeen mahdolliset yhteisvaikutukset hyljintää estävän lääkityksen kanssa.
Matkailijan ripulitaudin ehkäisyssä immuunipuutteisten potilaiden on syytä noudattaa tiukasti yleisiä hygienia- ja ruokavalio-ohjeita (ks. Matkaripuli). Ennalta ehkäisevää mikrobilääkitystä ei suositella ellei kyseessä ole lyhyt vierailu olosuhteisiin, joissa ripulitaudin riski on erityisen suuri. Mikäli henkilö matkustaa alueelle, jossa ripulitaudin riski on suuri, on hänen syytä ottaa mukaan varalle mikrobilääkekuuri ja aloittaa se ensi oireiden ilmaantuessa. Paikallisesta resistenssitilanteesta riippuen voidaan käyttää joko siprofloksasiinia tai atsitromysiiniä. Henkilöä, joka käyttää esimerkiksi käänteishyljintään munuaisten toimintaan vaikuttavia lääkkeitä, tulee muistuttaa ripuli- tai oksennustautiin liittyvän nestevajauksen korjaamisen tärkeydestä. Immuunipuutteisten henkilöiden tulee matkallakin hakeutua herkästi jo infektion oireiden varhaisvaiheessa asianmukaiseen hoitopaikkaan.
