Reppumatkalla tarkoitetaan pitkää, usein alkeellisiin olosuhteisiin suuntautuvaa ja pienellä budjetilla toteutettavaa matkaa. Reppumatkailijalla ei välttämättä ole yksityiskohtaista matkasuunnitelmaa ja toisaalta mahdollisuudet hakeutua hoitoon kohdemaassa voivat olla rajalliset, joten terveyshaittojen ennakoiminen on tavallistakin tärkeämpää.

Matkailijan suurimmat terveysriskit, alkoholi, liikenne ja seksitaudit, koskevat reppumatkailijaakin. Skootteri- ja muut moottoriajoneuvo-onnettomuudet ovat hyvin tavallisia. HIV:lta ja muilta seksitaudeilta suojaavat ainoastaan pidättäytyminen seksistä tai kondomi.

Matkavakuutuksen hankkimisessa ei reppumatkailijan kannata säästellä (ks. Vakuutukset). Matkapuhelimen SOS-tietoihin kannattaa tallentaa lähimmän omaisen ja/tai vakuutusyhtiön numero nimellä ICE (In Case of Emergency; esim. ICE home). Tämän avulla ulkopuoliset saavat yhteyden kontaktihenkilöön esimerkiksi onnettomuustilanteessa.

Kohdemaan matkustustiedotteeseen kannattaa tutustua Ulkoasiainministeriön verkkosivuilla . Lisäksi omatoimimatkalle lähtiessä voi tehdä matkustusilmoituksen ulkoasiainministeriön matkustusilmoitus.fi -palvelussa (erityisesti lähdettäessä riskialttiille alueelle).

Rokotteet reppumatkailijalle kannattaa antaa mahdollisimman kattavasti.

• Kaikilla matkailijoille suositellaan, että jäykkäkouristus- ja kurkkumätärokotteet sekä tuhkarokko-, sikotauti- ja vihurirokkorokote (MPR) ovat voimassa. Ainakin riskiryhmiin kuuluvien kannattaa ottaa vuosittain kausi-influenssarokote (ks. Kausi-influenssa).
• Hepatiitti A:n riski on kohonnut lähes kaikkialla maailmassa (ks. Hepatiitti A). Reppumatkailijan kannattaa harkita myös hepatiitti B -rokotetta (ks. Hepatiitti B).
• Keltakuumerokotetta suositellaan tiettyihin Afrikan ja Etelä-Amerikan maihin (kuva Keltakuumeen tartuntavaaran alueet), joista osa myös vaatii rokotustodistuksen kaikilta matkailijoilta.
• Poliorokotteen tehostamista suositellaan riskialueille yli neljäksi viikoksi matkustettaessa (ks. Liite 8. Lista maista ja alueista, joihin matkustettaessa suositellaan poliorokotetta).
• Useiksi viikoiksi maaseudulle tai pikkukaupunkeihin suuntaaville matkailijoille voi suositella lavantautirokotetta Aasian, Afrikan ja Etelä-Amerikan maihin, Japanin aivotulehdus -rokotetta Aasiaan, meningokokkirokotetta Afrikkaan ja puutiaisaivotulehdusrokotetta Siperiaan, Baltian maihin ja Keski-Eurooppaan. Katso lisätietoa Lavantauti, Japanin aivotulehdus, Meningokokkitaudit ja Puutiaisaivotulehdus
• Ehkäisevää rabiesrokotetta suositellaan, mikäli matka suuntautuu rabieksen esiintymisalueelle eikä alueella ole saatavilla asianmukaista altistuksen jälkeistä hoitoa (ks. Rabies eli vesikauhu).
• Kolerarokotetta suositellaan, jos oleskellaan pitkiä aikoja taudin esiintymisalueilla huonon hygienian olosuhteissa (ks. Kolera).
• Koronavirusrokotteita suositellaan ajankohtaisen kansallisen ohjeen mukaisesti. Matkailijan on syytä tarkistaa kohdemaiden mahdolliset vaatimukset rokotustodistusten suhteen (ks. Koronavirustauti COVID-19).

Lisätietoa rokotuksista löytyy maittaisesta luettelosta ja kohdasta (ks. Yleistä rokottamisesta).

Hyttysiltä suojautuminen on tärkeää malarian ja muiden hyttysten levittämien taudinaiheuttajien (kuten dengue-, Chikungunya- ja zikavirukset) vuoksi (ks. Hyttysten pistoilta suojautuminen).

Malarian estolääkityksen valintaan vaikuttaa moni seikka, mutta pitkällä matkalla mahdolliset haittavaikutukset ja hinta korostuvat. Useimpia estolääkkeitä voi ostaa paikallisesti halvemmalla kuin Suomesta, mutta kohdemaassa myytävien lääkkeiden – reseptilääkkeidenkään – laadusta ei aina voi olla varma.

Matkaan lähtevälle on syytä selvittää malarian esiintyvyys ja estolääkitys eri alueilla sekä se, että suositukset vaihtelevat maittain. Suurin osa malariatartunnoista saadaan trooppisesta Afrikasta, jonne matkustaville on erityisen tärkeää korostaa estolääkityksen tarpeellisuutta. Lisäksi estolääkitystä tarvitaan paikoin Oseaniassa ja esimerkiksi tietyillä alueilla Intiassa. Suurimmassa osassa eteläistä Aasiaa, Kaakkois-Aasiaa, Karibiaa sekä Väli- ja Etelä-Amerikkaa hyvä hyttysiltä suojautuminen riittää (ks. Malarian ehkäisy).

On myös tärkeää kertoa malarian oireista ja kehottaa hakeutumaan herkästi hoitoon malariaa epäiltäessä. Tarvittaessa voi neuvoa malarian itsehoidon (ks. Malarian itsehoito).

Muista infektiotaudeista reppumatkailijaa uhkaavat erityisesti suolisto-, hengitystie- ja ihoinfektiot. Myös niitä vastaan voi suojautua ennalta, ja niiden hoitamiseen voi varata ensiapulääkkeitä.

Suolistoinfektioiden ehkäisyssä tärkeintä on hyvä käsihygienia ja riskielintarvikkeiden välttäminen. Muovipullossa kuljetettava alkoholipitoinen käsihuuhde on matkalla kätevä. Matkaripulin hoitoon mikrobilääkkeillä liittyy haittoja eikä mikrobilääkitystä yleensä tarvita. Alkeellisiin oloihin suuntaavalle reppumatkailijalle voi antaa mukaan mikrobilääkekuurin rajun suolistoinfektion varalle, kunhan samalla käydään selvästi läpi lääkityksen käyttöaiheet. Suolistoinfektion hoitoon ei tule käyttää lääkehiiltä koska se voi estää esimerkiksi malarian estolääkityksen imeytymisen (ks. Matkaripuli, ).

Ylähengitystieinfektiot ovat yleensä viruksen aiheuttamia eivätkä vaadi mikrobilääkehoitoa. Ongelmana voi olla erottaa tavallinen nuhakuume vakavista kuumetaudeista. Ensisijaiseksi kipu- ja kuumelääkkeeksi tropiikissa suositellaan parasetamolia, koska se ei vaikuta haitallisesti verenvuotokuumeissakaan.

Iho-ongelmia voi ehkäistä suojautumalla auringolta, käyttämällä ilmavia mutta peittäviä kenkiä ja puhdistamalla pienetkin ihonaarmut huolellisesti (ks. Iho-ongelmat, Auringonpaisteen haitat). Ulkoloisten kuten täiden ja syyhypunkkien hoitoon löytyy yleensä apu paikallisesta apteekista. Pistävien ja polttavien hyönteisten puremiin liittyvää kutinaa voi lievittää antihistamiinitableteilla tai miedolla kortisonivoiteella; ensiapuna etikkakin saattaa auttaa.