Käsitykset (psykologisen) onnellisuuden luonteesta ja sisällöstä ovat vaihdelleet. Haybron (2008b) erottaa neljä filosofista käsitystä (psykologisen) onnellisuuden luonteesta: 1) (psykologinen) hedonismi; 2) elämään tyytyväisyys -teoria; 3) tunnetilateoriat ja 4) hybriditeoriat.
(Psykologisen) hedonismin mukaan onnellisuus on nautintoa, toisin sanoen miellyttävät kokemukset voittavat epämiellyttävät. Näkemystä edustavat muun muassa onnellisuustutkijat Kahnemann, 1999, ja Fredrickson, 2009.
Elämään tyytyväisyys -teoriat onnellisuudesta määrittelevät (psykologisen) onnellisuuden myönteisenä asenteena omaa elämää kohtaan. Kyseessä on jonkinlainen globaali arvostelma omasta elämästä kokonaisuutena. Teorioiden etuna on, että onnellisuutta arvioidaan koko elämän kannalta, pyritään siis tekemään kokonaisarvio koko elämästä. Toiseksi teoriat huomioivat, että jokainen vertaa elämässä onnistumistaan omiin prioriteetteihinsa. Näihin teorioihin liittyy kuitenkin runsaasti ongelmia. Ensinnäkin tyytyväisyysarviot tehdään tiettynä hetkenä, ja ne ovat alttiita erilaisille vääristymille. Joillekin ihmisille normien paineet voivat määrittää, kuinka tyytyväinen elämäänsä tulisi olla, vaikka miten huonosti menisi. Toisaalta elämän tyytyväisyysarvio tehdään aina tietystä näkökulmasta, joka voi olla satunnainen. Tutkimuksissa on todettu, että jos koehenkilöt löytävät kolikon tai heille annetaan makeisia ennen testausta, se voi merkittävästi vaikuttaa heidän elämän tyytyväisyys -arvioonsa! (Haybron, 2008a: 87) Silti kyselyt elämään tyytyväisyydestä voivat olla hyödyllisiä mittareita. Ne antavat muun muassa tietoa siitä, miten ihmisten elämä sujuu suhteessa heidän omiin prioriteetteihinsa.
Haybron (2008a, 2008b) määrittelee tunnetilateorian (psykologisesta) onnellisuudesta henkilön tunnetilojen kokonaisuutena. Se saattaa sisältää myös taipumuksen kokea positiivisia tunnetiloja, kuten masennukseen kuuluu taipumus kokea negatiivisia tunnetiloja. Ohimenevät positiiviset, pinnalliset nautinnot, kuten keksin syöminen, eivät vaikuta siihen. Onnellisuus on tämän näkemyksen mukaan lähempänä masennuksen ja ahdistuksen vastakohtaa, kun taas hedonistinen onnellisuus on yksinkertaisesti epämiellyttävän vastakohta. Haybronin mukaan (2008b: 31) useimmat argumentit, joita on esitetty hedonismin puolesta, itse asiassa puhuvat enemmän tunnetilateorian puolesta.
Hybriditeoriat onnellisuuden luonteesta poimivat edellisistä teorioista parhaat puolet ja (psykologinen) onnellisuus määritellään sekä elämän tyytyväisyyden että tunnetilojen ja nautintojen avulla. Esimerkkinä on positiivisen psykologian käyttämä "subjektiivinen hyvinvointi" (Haybron, 2008b: 31; Diener, 1984).
Millä perusteella meidän tulisi sitten arvioida teorioiden paremmuutta? Haybron (2008b) toteaa, että arkikielessä käytetty onnellisuuden käsite on melko sekava, ja sitä käytetään viittaamaan erilaisiin asioihin eri yhteyksissä. Siksi kenties parempi arviointikriteeri voisi olla käytännön hyödyllisyys – miksi ja mihin onnellisuuden käsitettä tarvitaan?
