"Onnellinen elämä on mielenrauha"

Cicero

Barbara Fredrickson (2009) erottelee kirjassaan kymmenen eri tunnetilaa, joita hän pitää onnellisuuden ilmenemismuotoina: ilo, kiitollisuus, mielentyyneys, kiinnostus, toiveikkuus, ylpeys, huvittuneisuus, inspiraatio, kunnioitus ja rakkaus. Hänen mukaansa ne ovat positiivisia tunnetiloja, jotka kertovat asioiden sujuvan elämässäsi. Hän suosittaa portfolion kokoamista jokaisesta kymmenestä tunteesta omassa elämässäsi. Portfolioon voit koota esimerkiksi kuvia ja kuvauksia siitä, millaisissa olosuhteissa ja keiden kanssa ne esiintyvät elämässäsi. Mieti myös, millaiset ajatukset ja asenteet olivat synnyttämässä niitä.

Fredrickson huomauttaa, että emootiot ovat hyvin yksilökohtaisia, ne riippuvat enemmän sisäisistä tulkinnoista kuin ulkoisista olosuhteista. Asioiden näkeminen positiivisessa valossa on joka tilanteessa mahdollista. Jokainen asia tai tilanne on mahdollista tulkita monella tavalla.

Asioiden näkemiseen positiivisessa valossa tarvitaan näkökulman vaihtamisen taitoa (Mattila, 2006) Positiivisuus riippuu siis ajattelusta ja näkökulmista – siitä miten tapahtumia ja tilanteista tulkitaan. Tietynlaiset ajattelu- ja toimintatavat synnyttävät positiivisuutta. Positiiviset tunteet kertovat siitä, että asiat ovat kunnossa. Elämämme sujuu. Olemme menestyneet. Olemme turvassa ja tyytyväisiä. Fredrickson tiivistää ajatuksen seuraavasti:

"Ajattelusi paljastaa miten tulkitset nykyiset olosuhteesi – minkä merkityksen niille annat. Keskeinen tapa lisätä positiivisuuttasi on siis löytää positiivisia merkityksiä useammin päivittäisissä elämäntilanteissa."

(Fredrickson, 2009: 182)

Daniel Haybron (2008a) taas erottelee kolme subjektiivisen onnellisuuden lajia. Hänen ehdotuksensa onnellisuuden määritelmäksi on seuraava: onnellisuus tarkoittaa sitä, että yksilö reagoi myönteisesti sekä järkiperäisellä elämän tyytyväisyys -arviolla että positiivisella tunnetilalla omaan elämäänsä ikään kuin hänen elämänsä sujuisi hyvin. Sitä Haybron kutsuu termillä psychic affirmation eli psyykkinen merkki hyvinvoinnista. Tällaista reaktiota Haybron (2009a: 112) erottaa kolmea lajia, jotka siis edustavat onnellisuuden lajeja:

Hyväksyntä (endorsement)

Uppoutuminen (engagement)

Virittyminen (attunement)

Ensimmäinen onnellisuuden laji hyväksyntä, käsittää positiiviset tunnetilat ilo–surullisuus-akselilla, esimerkiksi onnen tunne tai iloisuus. Tällaisen onnellisuuden vastakohtana ovat siis surullisuus tai toisaalta ärtyisyys.

Toisen onnellisuuden laji uppoutuminen, viittaa energiseen ja aktiiviseen osallistumiseen. Siihen kuuluvat positiiviset tunnetilat energisyys–depressio-akselilla. Tähän onnellisuuden lajiin kuuluvat niin sanotut flow-tilat (Csikszentmihalyi, 1990). Haybron viittaa myös tiloihin, joista Aristoteles puhuu hyveiden mukaisen elämän sivutuotteina tai bonuksina. Sellaisen onnellisuuden vastakohtana Haybron pitää depressiota. Monet depressioon liittyvät oireet kuten vetämättömyys, innottomuus ja passiivisuus ovatkin vastakohta aktiiviselle osallistumiselle. Psykiatri ja filosofi Carl Elliott (2000; 2007) on viime aikoina kyseenalaistanut psykiatri Peter Kramerin (1997; 2005) jyrkän näkemyksen, että depressio olisi sairaus siinä missä astma, syöpä tai diabeteskin. Elliott näkee tulkinnassa masennuksen medikalisaatiota, toisin sanoen se määritellään lääketieteen termein sairaudeksi tai häiriöksi. Elliott kysyy, onko depressio onnellisuuden vastakohta, joka on medikalisoitu. Elliottin mukaan kyse onkin usein vieraantumisesta. Vieraantumisella Elliott tarkoittaa yksilön ja hänen elämäntilanteensa yhteensopimattomuutta. On tilanteita, joissa vieraantuminen on asianmukainen tapa reagoida. Samantyyppistä hahmotelmaa masennuksen myönteisistä puolista ovat kehitelleet Nesse, 2000, ja Mattila, ym., 1997; Mattila, 2001; 2002; 2006.

Kolmas onnellisuuden laji virittyminen viittaa positiivisiin tunnetiloihin mielentyyneys–ahdistus–akselilla. Siinä onnellisuuden vastakohtana on ahdistus. Mielentyyneys (ataraxia) sai paljon huomiota antiikin aikana ja oli monille filosofian koulukunnille tärkeä tavoite elämässä. Haybronin (2008b: 38) mukaan se ei tarkoittanut vain sisäistä tyyneyttä, vaan se tulisi ymmärtää laajemmin tietynlaisena sisäisenä varmuutena, vakautena, itsevarmuutena, asettumisena tai täytenä kotiutumisena omaan elämäänsä.