Riittävä proteiinin saanti voi auttaa pysymään terveenä ja välttämään ikääntymisen myötä yleistyviä sairauksia ja vaivoja. Erityisesti kasviperäiset proteiinit ovat tässä hyviä, tuore tutkimus osoittaa.
Tutkimus perustuu 49 000 yhdysvaltalaisnaisen lähes 30-vuotiseen seurantaan, jonka aikana ruokavaliota ja terveyttä selvitettiin neljän vuoden välein. Naiset olivat 38–59-vuotiaita tutkimuksen alkaessa vuonna 1984.
Tulosten perusteella ravinnostaan runsaasti proteiinia saavat välttyivät muita todennäköisemmin yhdeltätoista pitkäaikaissairaudelta sekä mielenterveysongelmilta, minkä lisäksi heidän fyysinen ja kognitiivinen toimintakykynsä pysyivät todennäköisemmin parempina.
Tarkemmassa analyysissa suotuisat yhteydet havaittiin kuitenkin lähinnä vain naisilla, joiden ruokavaliossa oli paljon kasviperäistä proteiinia ja vähänlaisesti eläinperäistä proteiinia. Paljon eläinproteiinia syövät sairastuivat pitkäaikaissairauksiin muita todennäköisemmin.
Samanlaisia tutkimustuloksia on saatu aiemminkin, mutta tuloksista on vaikea päätellä, kuinka paljon niihin vaikuttaa proteiini ja kuinka suuri merkitys on ruokavalion muilla piirteillä. Kasviproteiinia paljon syövät saavat myös muut kasvisruoan terveyshyödyt, mikä todennäköisesti vaikuttaa tuloksiin. Runsaasti eläinproteiinia syövät puolestaan saavat muun muassa enemmän kovia rasvoja, jotka altistavat sydän- ja verisuonitaudeille.
Tutkimus julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim
(American Journal of Clinical Nutrition 2024;DOI:10.1016/j.ajcnut.2023.11.010)