Nenän ja sivuonteloiden kroonista tulehdusta eli rinosinuiittia potevat voivat sairastua muita herkemmin masennukseen ja ahdistuneisuuteen, tuore tutkimus osoittaa. Yhteys kulkee myös toiseen suuntaan eli masentuneet ja ahdistuneet ovat tavallista alttiimpia rinosinuiitille.

Tutkimus perustuu 5 600 kroonista rinosinuiittia potevan ja 28 000 terveen verrokin terveystietoihin vuosilta 2008–2018.

Kroonista rinosinuiittia potevilla oli enemmän oireilua jo seurannan alkaessa, mutta he myös sairastuivat muita todennäköisemmin seurannan aikana. Verrattuna terveisiin he sairastuivat ahdistuneisuushäiriöön lähes kolme kertaa ja masennukseen puolitoista kertaa todennäköisemmin.

Hieman yllättäen tutkijat havaitsivat yhteyden toimivan myös toiseen suuntaan, sillä masennusta tai ahdistusta potevat sairastuivat seurannan aikana rinosinuiittiin noin kaksi kertaa todennäköisemmin kuin terveet verrokit.

Tarkkaa mekanismia ei tiedetä, mutta krooniset rinosinuiittioireet voivat haitata unta, mikä altistaa monille mielenterveysoireille. Myös tulehdustilat ja hormonaaliset seikat saattavat selittää masennuksen, ahdistuneisuushäiriön ja rinosinuiitin yhteyksiä.

Krooninen rinosinuiitti tarkoittaa yli 12 viikkoa kestänyttä nenän ja sivuonteloiden sairautta, jonka pääoireita ovat nenän tukkoisuus, eritteisyys ja limaisuus. Lisäksi voi esiintyä hajuaistin heikkenemistä ja kasvojen paineoireita. Sairaus heikentää elämänlaatua, unenlaatua ja toimintakykyä.

Tutkimus julkaistiin JAMA Otolaryngology – Head & Neck Surgery -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

(JAMA Otolaryngology – Head & Neck Surgery 2024;150:943–951)

https://doi.org/10.1001/jamaoto.2024.2705