Antikoagulanttilääkitys ehkäisee eteisvärinää sairastavien aivoinfarkteja, mutta aivoinfarktin jo kokeneet saattavat silti sairastua uudelleen lääkityksestä huolimatta. Riski on suuri varsinkin, jos potilas lopettaa lääkityksen jostain syystä.
Eteisvärinä on yleisin rytmihäiriö, ja sitä potee joka kymmenes yli 65-vuotias. Eteisvärinä suurentaa etenkin aivoverenkiertohäiriöiden vaaraa ja aiheuttaa mm. sydämen tykytystä, hengenahdistusta ja väsymystä.
Tutkimukseen osallistui 8 200 aivoinfarktin sairastanutta eteisvärinäpotilasta, joilla aloitettiin antikoagulanttilääkitys joko ensimmäistä kertaa tai uudelleen.
Keskimäärin kolmivuotisen seurannan aikana 660 potilasta sairastui uuteen aivoinfarktiin. Heistä 80 prosenttia oli antikoagulanttilääkityksellä sairastuessaan.
Kun potilaita tarkasteltiin vuoden kuluttua seurannan alusta, aivoinfarkti oli uusiutunut 4,3 prosentilla ja potilaista 15,4 prosenttia oli menehtynyt. Uudet aivoinfarktit olivat vielä yleisempiä, jos potilas oli lopettanut lääkityksensä. Näistä potilasta 13,4 prosenttia sairastui uuteen aivoinfarktiin seurannan aikana, tutkijat havaitsivat.
Tulokset osoittavat eteisvärinäpotilaan antikoagulanttilääkityksen ehkäisevän aivoinfarktin uusiutumista, mutta osa potilaista voi sairastua siitä huolimatta. Tarkkaa syytä tälle ei tiedetä, mutta mikään lääke ei toimi aina sataprosenttisesti kaikilla potilailla. Tulokset vahvistavat myös näyttöä lääkityksen lopettamiseen liittyvistä riskeistä.
Tutkimus julkaistiin JAMA Neurology -lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim
(JAMA Neurology 2024;81:805–813)